Uusimmat

Alien-päivä 8/10: Alien-pelien arvostelu- ja artikkelipotpuri

26.04.2016 15:00 Jukka O. Kauppinen

Tänään, 26. huhtikuuta, vietetään kansainvälistä Alien-päivää. Sen kunniaksi Dome.fi julkaisee koko päivän aikana erikoisartikkeleita vuonna 1979 päivänvalonsa nähneen avaruushirviön kunniaksi.

Alien-päivän ajankohdaksi on valikoitunut 26. huhtikuuta Aliens-elokuvan planeetta LV-426:n mukaan (vrt. Yhdysvalloissa käytössä oleva kalenterimerkintä “4/26”).  20th Century Foxin masinoimaa juhlapäivää vietetään USA:ssa elokuvanäytösten lisäksi muun muassa julkaisemalla erilaista Alien-sisältöä sosiaalisissa medioissa sekä uusien Alien-tuotteiden lanseerauksilla.

Dome.fi:n Alien-päivän juttukimarassa kahdeksantena kertaamme Dome.fi:n Alien-aiheisten pelien arvosteluja ja artikkeleja.

Lue myös muut Alien-päivän 2016 jutut.

Voita Alien-blu-ray-kokoelma Alien-päivän kilpailussa.

1. Aliens: Colonial Marines

Colonial Marines sijoittuu elokuvasarjan kaanonissa jonnekin Aliens- ja Alien 3 -elokuvien välille. Se seuraa Ripleyn ja kumppaneiden lähettämään hätäviestiin vastaamaan lähteneiden avaruusmerijalkaväen sotureiden edesottamuksia elokuvasta tutuissa maisemissa. Helposti unohtuvan sankariporukan näkyvimpänä jäsenenä toimii pelin päähenkilö, korpraali Christopher Winter. Tarina yrittää rakentaa jonkinasteista Gears of War -tyylistä me-henkeen ja uskollisuuteen nojaavaa rakennelmaa, mutta yritys kaatuu jo henkilöhahmojen latteuteen. Ylipitkä ja huonosti rytmitetty tarina ei sekään juuri auta asiaa.

Surkea juoni, ankeat henkilöhahmot, ponnettomat aseet, epäonnistunut audiovisuaalinen toteutus yhdistettynä koko elokuvien hengen täydelliseen vesittämiseen on niin täydellinen epäonnistumisten yhdistelmä, ettei sellaista olisi odottanut varsinkaan Gearboxin kaltaiselta firmalta. Projektiin mukaan värvätyt Aliens-näyttelijät ja tutut maisemat ovatkin suurin piirtein ainoat asiat, mitkä muistattavat esikuvana toimineesta legendaarisesta elokuvasta. Viholliset eivät enää sitä ole: Colonial Marinesin xenot voisi muuttaa vaikka koiriksi, ja tämä korkeintaan tekisi vihollisten käyttäytymisestä uskottavampaa.

Lue koko arvostelu: Aliens: Colonial Marines

Aliens: Colonial Marines

2. Alien: Isolation

Alien: Isolation kertoo tarinan Amanda Ripleystä, leffoista tutun Ripleyn tyttärestä. Äiti on kadonnut vuosia sitten Nostromo-aluksen miehistön mukana jättäen jälkeensä vain kaipuuta ja kysymyksiä. Vuosien päästä tarjolla olisi ehkä vastauksiakin, sillä Ripleyn korviin kantautuu tieto siitä, että hänen työnantajansa etäisellä Sevastopol-asemalla olisi outo löytö: Nostromon lentotallennin. Mitä kaikkea se voisikaan kertoa!

Ripley lähtee yhdessä muutaman työkaverinsa kanssa hakemaan tallenninta, mutta Sevastopolissa odottaa ikävä yllätys: koko asema on joko pimeänä tai liekeissä. Kolmikko on hädin tuskin ehtinyt astua ovesta sisään kun heidät heitetään jo keskelle hengenvaarallista kaaosta. Asemalla on tapahtunut Jotain, minkä ansiosta kaikenlainen yhteiskuntajärjestys on historiaa. Vähäiset eloonjääneet ovat liittoutuneet jengeihin, joiden filosofiana on ampua ensin ja miettiä vasta sitten. Eikä siinä kaikki.

Niin – ja jossain Sevastopolin syövereissä, siellä kaikkein pimeimmissä nurkissa, vaanii Jotain. Jotain, mistä aseman asukit uskaltavat puhua vain kuiskaten ja joka todennäköisesti on suuri osa vastauksesta kun pohditaan Sevastopolin romahtamisen syitä.

Ripleyn haluamat vastaukset ja myös selviytyminen ovat jossain kaukana tämän kaiken toisella puolella. Tervetuloa helvettiin.

Lue koko arvostelu: Alien: Isolation

Alien: Isolation

3. Mulkaisu: Alien: Isolation

Creative Assemblyn huikea selviytymiskauhuseikkailu Alien: Isolation todistaa vähintään yhden asian todeksi: avaruudessa kukaan ei kuule kun Nelinpelin jänishousuilta turahtaa lahkeeseen.

Lue koko arvostelu: Mulkaisu: Alien: Isolation

Alien: Isolation

4. Aliens versus Predator Extinction

Merijalkaväen joukot tuovat mieleen Starship Troopers -elokuvan, jossa jyrätään eteenpäin hirveän asearsenaalin voimalla, saaden aina vahvistuksia ilmateitse. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Liekinheitinmies pistää maailman palamaan, sotilaat eivät padeissa säästele ja lääkintämies pistää poikia takaisin taistelukuntoon. Alienit ovat sitten taas varsinaisia veitikoita. Aluksi kasvatetaan kuningatar munimaan munia ja sitten vaan pikkuveijarit jonkun pahaa aavistamattoman ihmisen kimppuun. Onnistuneen hyökkäyksen jälkeen tämä kasvaa täysveriseksi ilkiöksi. Alienien äänimaailma on myös mukavan lempeää kähinää ja luo osaltaan “hempeää” tunnelmaa. Alienit ovat kaiken kaikkiaan varsin hauskoja ja varsinkin juuri munistaan kuoriutuneisiin veitikoihin herää isälliset tunteet. Predatorit taas keräävät tappamiensa vihollisten kalloja, josta saa kunniaa ja näin lisää predaattoreja haluaa liittyä porukkaan mukaan.

Lue koko arvostelu: Aliens versus Predator Extinction

Aliens versus Predator Extinction

5. Aliens vs. Predator

Toim. huom: 2010-versio.

Aliens vs. Predator alkaa mielenkiintoisista asetelmista. Merijalkaväen yksikkö saapuu paikalle tutkimaan, mitä olisi suinkaan voinut mennä pieleen Predatorien temppelin päälle rakennettussa laboratoriossa, jossa tutkittiin alienien käyttöä aseina.

Predatorit puolestaan saapuvat paikalle katsomaan, kuka idiootti on rakentanut heidän temppelinsä päälle tutkimuslaitoksen. Alienit eivät niinkään saavu, vaan heräävät koeputkesta ihmettelemässä, kuka idiootti yrittää opettaa niille temppuja kuin koiralle konsanaan.

Lue koko arvostelu: Aliens vs. Predator

Aliens vs. Predator

6. Wiikon wanha: Alien vs. Predator

Toim. huom: alkuperäinen Atari Jaguar -versio vm. 1994.

Kampanjat tekivät Alien vs. Predatorista upean. Merijalkaväen Lewis löytää itsensä hirviöiden täyttämästä tukikohdassa ilman varusteita ja kulkulupia. Pelaajan täytyy itse etsiä varusteensa liikkeentunnistimesta aseisiin ja paettava hirviöiden kynsistä. Panoksia on niukalti ja kuolema korjaa alussa hyvin nopeasti, joten peli vaatii hermoja. Xenomorphien kampanjassa puolestaan pelastetaan predatorien kaappaama kuningatar, kun taas predatorin kampanjassa pelaaja yrittää tappaa happohirviöiden kuningatarta sekä koristaa seinänsä sen upealla pääkallolla.

Se mikä tekee kampanjoista erinomaiset ovat niiden erot – sotilas ja predator pystyvät parantamaan itsensä, mutta xenomorph pystyy syntymään “uudelleen” koteloidusta sotilaasta. Xenomorph ei pysty liikkumaan hisseillä tai juoksemaan seinillä, mutta voi hyödyntää ilmastointikanavia aivan kuten ihminen.

Lue koko artikkeli: Wiikon wanha: Alien vs. Predator

Alien vs. Predator

7. Kesmain kuolema

Kesmai Studios oli alusta alkaen keskittynyt moninpeleihin. Jo siitä päivästä lähtien kun luolamiehet keksivät että kiviä voi heittää kaverin kalloon ja pelidataa siirtää linjoja pitkin Kesmai kehitti sekä peli- että tiedonsiirtoteknologiaansa. Vuosien mittaan tulokset olivat erittäin hyviä. Kesmain kehitysjärjestelmä mahdollisti uusien tuotteiden nopean kehittämisen, ja verkkokoodi mahdollisti sulavan pelaamisen mannertenkin välillä, mikä tuntuu olevan yhä tänä päivänä monille erityisen vaikea purtava. 90-luvun puolivälissä suomalaislentäjätkin lensivät ahkerasti jenkkilän Air Warriorissa.

Lue koko artikkeli: Kesmain kuolema

Aliens

8. Alien Isolation –haastattelu: “Halusimme tehdä pelin, jollaista kukaan ei ole vielä tehnyt” 1/3

“Moni Alien-peli on silkkaa toimintaa. Paljon ammuskelua ja aseita, mutta Alien-maailmaan sijoittuvia selviytymispelejä ei ole juuri tehty. Sellaista etsiessämme meidän täytyy mennä kaukaiseen historiaan, Commodore 64:n aikakauteen. Mutta nyt me saimme mahdollisuuden tehdä haluamamme pelin, eikä onneksemme kukaan muu ollut tekemässä samaa.”

“Aliens vs Predatorien Marine-kentissä oli sitä uskomatonta tunnelmaa ja pelkoa, kun tiesit että Alien on siellä jossain. Halusin tehdä pelin, jossa vastassa on yksi, pelottava hirmuinen Alien, jota vastaan pelaaja yrittää puolustautua. “

Lue koko artikkeli: Alien Isolation –haastattelu: “halusimme tehdä pelin, jollaista kukaan ei ole vielä tehnyt” 1/3

Alien Isolation

9. Alien Isolation –haastattelu: “teimme Alienista systemaattisen ja arvaamattoman” 2/3

“Teimme Alienista systemaattisen ja arvaamattoman, mikä vaikuttaa todella paljon siihen miten pelaaja suhtaudut tähän olentoon. Kun hiiviskelet liiketunnistimen kanssa ja näet, että otus on menossa tuonnepäin ja yrität hiipiäkin eri suuntaan – ja sitten se yhtäkkiä pudottautuu katon ilmastointikanavasta päällesi, niin se jos mikä voi ollakin yhtäkkiä todella kauheaa!”

Lue koko artikkeli: Alien Isolation –haastattelu: “teimme Alienista systemaattisen ja arvaamattoman” 2/2

Alien Isolation

10. Alien Isolation –haastattelu: ”totuuden hetki koitti kun…” 3/3

“Aloitimme varovasti. teimme pieniä kenttiä ja loimme Alienille hyvinkin tarkoin määriteltyjä käyttäytymismalleja. Siitä sitten testaamalla ja hiomalla saimme peliin hiljalleen aikaiseksi hakemaamme kauhutunnelmaa.”

“Totuuden hetki koitti silloin, kun saimme ensimmäisen kerran kaikki rakennuspalikat kasaan. Meillä oli kokonainen kenttä kaikkine valaistusefekteineen, äänineen ja efekteineen, kaikki samassa tunnelmallisessa paketissa. Ja kun Alien sitten tulikin testisessiossamme nurkan takaa, havaitsi pelaajahahmon ja hyökkäsi hänen kimppuunsa, niin koko huoneellinen ihmisiä hätkähti ja huusi kauhusta. Silloin tiesimme, että kyllä, tämä toimii!”

Lue koko artikkeli: Alien Isolation –haastattelu: ”totuuden hetki koitti kun…” 3/3

Alien Isolation

11. Alien Isolation –ensikosketus – kahdeksannen matkustajan paluu 1/2

Creativen peli kun lähestyy Alienia täysin omalla tavallaan. Tunnetuimmat ja rakastetuimmat Alien/Aliens-pelit ovat olleet perinteisesti räiskintää. Alien vs. Predator, Aliens vs. Predator 1 ja 2 ja muut klassikot ovat edustaneet tyylikkäästi FPS-räiskintägenreä, ja tuoneet räiskintämaailmaan monia ikimuistoisia design-ratkaisuja, upeita moninpelijuttujakaan unohtamatta.

Mutta yksikään Alien-peli ei ole ammentanut alkuperäisen elokuvan mestarillisista kauhuaineksista. Jännittäviä Alien-pelejä tehtiin jo 8-bittisellä aikakaudella, mutta kukaan ei ole koskaan työntänyt päätään säikkykaivoon ja vapissut vaipat jalassa Alienin saapumista odotellessaan.

Siksi Alien Isolation on peli, jota kannattaa odotella. Se on perkeleellisen pelottava. Se vapisuttaa, kauhistuttaa ja hirvittää. Se on selviytymiskauhua, joka vetää upealla tavalla vertoja ensimmäisen Dead Spacen hirmustuttavuudelle, mutta eri tavalla.

Toki EA:n kauhuräiskinnällä ja Alien Isolationilla on yhtäläisyyksiäkin. Ne ovat hienoa scifiä, tapahtumapaikkana on avaruusasema/avaruusalus, vastuksina on pelottavia muukalaisia ja pelien pääpaino on pelkokertoimen kasvatuksessa.

Lue koko artikkeli: Alien Isolation –ensikosketus – kahdeksannen matkustajan paluu 1/2

Alien Isolation

12. Alien Isolation –ensikosketus – nähdä Alien ja kuolla 2/2

Kohtaaminen Alienin kanssa on useimmiten nopea ja kohtalokas. Vaikka pelaaja voi sekä löytää että craftata aseita löytämistään välineistä, ei räiskintä tai taisteleminen ole Isolationin pääosassa. Xenomorppi on joka tapauksessa täysin ylivertainen olento, johon eivät aseet tunnetusti juurikaan tehoa. Ja kun tehoavat, niin omalle tiimille tai ympäristölle aiheutetut vahingot saattavat olla kohtalokkaita. Harvempi otus kun on näin paskamaisen vaikea tapettava: xenomorppi kestää avaruuden tyhjiön eivätkä kevyemmät aseet tehoa sen panssarimaiseen nahkaan. Jos saatkin reiän aikaiseksi, niin otuksen veri on hirvittävän tehokasta happoa, joka läpäisee vaivatta vaikka miten paksua terästä.

Kuten Alien/Aliens-elokuvista muistamme, Alien on juonikas, ketterä ja hirvittävän tappava olento. Sitä ei jahdata puolihuolimattomasti, vaan hyvin huolellisesti varustautuneena, äärimmäisen varovaisesti. Porukalla, suunnitellusti, raskaasti aseistautuneena.

Joten mitäs luulet, miten mahdat pärjätä yksin, aseetta?

Lue koko artikkeli: Alien Isolation –ensikosketus – nähdä Alien ja kuolla 2/2

Alien Isolation

Lue myös muut Alien-päivän 2016 jutut.

Voita Alien-blu-ray-kokoelma Alien-päivän kilpailussa.