Uusimmat

Analyytikko Michael Pachter maalailee jo piruja Nintendo NX -seinälle

18.11.2015 13:00 Juho Anttila

Nintendo on ensimmäinen isoista konsolikehittäjistä, joka väsää jo täyttä häkää seuraavaa pelilaitettaan. Suurimpana syynä tähän on luonnollisesti se, että firman lippulaiva Wii U epäonnistui julkaisussaan ja jäi sittemmin pahasti kilpailijoiden laitteiden jalkoihin. Uusi Nintendo NX -konsoli nähdään ehkä jo ensi vuonna, mutta pelianalyytikko Michael Pachter on jo valmiina varoittelemaan uuden konsolijulkistuksen sudenkuopista.

Pachterin mukaan konsolin menestys on pitkälti kiinni kolmannen osapuolen tuesta. Wii U:n heikot ensimyynnit karkottivat käytännössä kaikki isot julkaisijat konsolin parista. Jos Nintendo NX:lle käy samalla tavalla, konsoli on tuomittu jo ennen julkaisuaan. Pachterin mukaan kolmannen osapuolen pelituki on huomattavasti suurempi tekijä konsolin menestyksessä kuin sen hinta.

Samassa yhteydessä Pachter laskeskelee, että jos Xbox One – ja PlayStation 4 -pelien kääntäminen Nintendo NX -konsolille tehdään ylipäätään mahdolliseksi ja jos käännöskustannukset liikkuvat isojen pelien kohdalla 1-2 miljoonan dollarin haarukassa, kaikki merkittävät pelit tullaan kääntämään myös Nintendon laitteelle.

Vauhtiin päästessään Pachter muistuttaa myös, että Nintendon pitäisi luopua liian erikoisista teknisistä ratkaisuista ja seurata enemmän kilpailijoiden jalanjäljissä. Nyt firma on kaivanut erikoisilla ohjaimillaan ja muilla teknisillä ratkaisuillaan kallista kuilua itsensä ja muiden konsolivalmistajien väliin. Bisnesmielessä Pachter voi olla oikeassa, mutta tahtovatkohan pelaajat oikeasti markkinoille kolmannen laitteen, jolla pelataan vain niitä ihan samoja pelejä kuin kahdella muullakin?

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Nintendon kotisivu

Lisää aiheesta

Nintendo NX -softapaketteja jaetaan jo pelikehittäjille

Nintendo patentoi uuden kotikonsolikonseptin

Huhupartio: Nintendon uuden konsolin tuotanto alkaa jo loppuvuodesta

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat