Arvostelu: Indiehelmi What Remains of Edith Finch on surullinen ja lähes täydellinen tarinapeli

03.05.2017 20:49 | Tuukka Hämäläinen | 1383

Tekijä: Giant Sparrow
Julkaisija: Annapurna Interactive
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4
Pelaajia: 1
Arvostelija: Tuukka Hämäläinen

 

Tarinapeli What Remains of Edith Finch on upea ja omaperäinen kokemus, josta ei löydy muuta moitittavaa kuin lyhyt kesto. Sitä voi haukkua kävelysimulaattoriksi, mutta sen tarina ja kerronta ovat videopelien huippuluokkaa.

The Unfinished Swan -indiepelistä (2012) tunnettu studio Giant Sparrow on tehnyt todella vakuuttavaa jälkeä toisen projektinsa parissa. PC:lle ja PS4:lle julkaistu What Remains of Edith Finch on kaunis ja kekseliäs peli, joka onnistuu siinä, missä useimmat pelit kompuroivat: se oikeasti vetoaa tunteisiin.

Tarina alkaa, kun 17-vuotias Edith Finch saapuu sukunsa kotitalolle, josta hän on lapsena muuttanut äitinsä kanssa kaupunkiin. Washingtonin osavaltion syrjäseudun metsä on kuin Twin Peaksin maisemista, ja keskellä metsää kohoaa hylätty talo, jossa Finchin suvun sukupolven ovat eläneet – ja kuolleet.

What Remains of Edith Finchissä on pitkälti kysymys kuolemasta. Edith palaa sukutaloonsa selvittämäänsä totuutta edesmenneistä sukulaisistaan, joista monet ovat kuolleet nuorena ja traagisesti. Pelaajan tehtävänä on ohjastaa vuoroin Edithiä ja vuoroin kunkin tarinan päähenkilöä. Hiljalleen paljastuu myös Edithin oma tarina ja syy hänen paluulleen.

Upeasti kerrottu tarina

Pelin huomattavimmat saavutukset löytyvät tarinankerronnasta ja tunnelmasta. Finchien talo huokuu yksinäisyyttä ja surumielisyyttä, jonka taustat avautuvat suvun jäsenten tarinoissa. Yksittäiset tarinat eivät aina ole huikean mielenkiintoisia tai tarjoa paljon tekemistä, mutta parhaimmillaan niiden toteutus on nerokasta, ja kokonaisuutena kertomus on enemmän kuin osiensa summa.

What Remains of Edith Finchissä on monia pelikerronnallisesti kiehtovia ratkaisuja. Yksi tarinoista pelataan läpi sarjakuvalehden sivuilla, toisessa monotonista työtä tekevän hahmon mielikuvitusmaailma kasvaa kuvan nurkassa pelattavasta minipelistä kokonaiseksi maailmaksi, joka korvaa lopulta koko todellisuuden. Yksi tarinoista päästää pelaajan myös metsästämään kaniineja pöllön hahmossa ja syömään merimiehiä lonkerohirviönä.

Pelimekaniikka on läpi tarinan yksinkertaista, mutta toimivaa. PS4:llä pelatessa ei edes tarvitse montaa painiketta. Ohjaaminen tapahtuu analogisauvoista, ja R1 toimii yleispätevänä toimintanappina. Kukin tarinan kohtaus muuttaa tarjolla olevia toimintoja, mutta perusteet pysyvät samana. Järjestelmä on intuitiivinen, vaikka välillä tuntuukin oudolta, että tartuttuaan ensin ovenkahvaan R1:llä täytyy kahvaa vielä erikseen kääntää vasemmalla tatilla.

Visuaalisesti What Remains of Edith Finch on todella näyttävä. Edithillä pelattavissa kohtauksissa maailma on fotorealistisen kaunis, ja eri tarinoissa graafinen tyyli vaihtelee tunnelman ja kertojan mukaan. Pelin tapahtumat myös rullaavat saumattomasti, vailla sen kummempia lataustaukoja – tosin tallennusta ladatessa kestää hetken, ennen kuin tekstuurit löytävät paikoilleen.

Enemmän kuin kävelysimulaattori

What Remains of Edith Finch kuuluu kiistatta tarinavetoisten pelien genreen, jota haukutaan usein kävelysimulaattoreksi. Tätä korostaa se, ettei pelistä löydy edes oikeastaan ongelmanratkontaa siihen tapaan kuin vaikkapa The Vanishing of Ethan Carterista (2014). Myöskään pelin muutamat saavutukset eivät tarjoa erityisiä lisähaasteita.

What Remains of Edith Finchin pääpaino ei olekaan pelaamisessa, vaan tarinallisessa kokemuksessa. Tavallaan se on kuin elokuva tai novelli – etenkin kun päähenkilön sisäinen puhe heijastetaan myös tekstinä pelimaailmaan. Tämä ei kuitenkaan vähennä sen arvoa pelikokemuksena.

Vaikka What Remains of Edith Finch ei tarjoa juuri valinnanvapautta, käyttää se hyväksi videopelien ominta ominaisuutta: läsnäolon kokemusta. Finchien kolkot kohtalot muuttuvat kouriintuntuvan todellisiksi, kun pelaaja joutuu itse aiheuttamaan ne. Vaikka aavistat, että hahmolle käy pian huonosti, joudut keinuttamaan kiikkua kovempaa ja kovempaa tai laittamaan kylpyammeen veden ”vahingossa” juoksemaan, kun hahmon äiti on poistunut huoneesta. Nämä ovat pelin voimakkaimpia hetkiä, joissa kuoleman väistämättömyys tuntuu musertavalta.

Jos se ei vielä käynyt selväksi, on What Remains of Edith Finch hyvin surumielinen kokemus. Lopulta parasta siinä eivät olekaan ohjaaja Ian Dallasin kerronnalliset ratkaisut, kaunis ulkoasu tai Fargo-sarjasta tunnetun Jeff Russon upea musiikki, vaan se, että tarina onnistuu luikertelemaan ihon alle ja jättää tunteen, joka säilyy mukana pitkään. Samalla tuntuu siltä, että pelin pariin tulee varmasti palaamaan uudelleen.

On hiukan harmittavaa, että peli on niin lyhyt, että sen läpäisee parissa tunnissa. Maailmassa olisi viihtynyt pidempäänkin. Toisaalta rajattu kesto palvelee tarinaa kiistatta paremmin, sillä venytettynä se ei olisi yhtä voimakas ja vetoava, ja eteenpäin kuljettava draivi alkaisi helposti kärsiä.