Animal Crossing: Amiibo Festival (Wii U)
Tekijä: Nintendo EPD, Nd Cube
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://animal-crossing.com/amiibo-festival/
Arvostelija: Julius Jämsén
”Luulisi Nintendon jo oppineet, etteivät he osaa enää partylautapelejä tehdä. Mario Party 10 oli jo niin kamalaa kuraa, eikä Animal Crossing –teemainen klooni innosta. Kyllä sanon, että pelkään pahinta! Mitäs tässä nyt sitten pitäisi mukamas tehdä? Heittää noppaa? Osasivat sentään ohjelmoida hahmot kulkemaan erillään tällä kertaa. Ja itseasiassa, tuo pieni tarina oli ihan hauska. Mutta eihän tämä nyt hyvä voi olla. Ei mitenkään.”
Siinä ajatuksia, joita Animal Crossing: Amiibo Festivalin ensimmäinen käynnistäminen toi mukanaan. Seuraavan ruokatunnin käytin syömisen sijasta pelin hehkuttamiseen.
Sillä niin vain kävi, että eläinhahmojen kyläsimulaattorista kasattu virtuaalinen lautapeli, on paikkansa Nintendon julkaisuaikataulussa ansainnut. Enkä voi korostaa sanoja ”virtuaalinen lautapeli” tarpeeksi, sillä sellaisesta tässä on nimenomaan kyse. Suurimman osan ajasta on jonkun toisen vuoro, eivätkä muut voi tehdä muuta kuin seurata sivusta. Tilanne on ristiriitainen, sillä videopelissä tällaisen voi mieltää huonoksi suunnitteluksi, mutta lautapeleissä odottaminen on arkipäivää.
Lähestynkin Amiibo Festivalia enemmän lautapelinä, sillä sellaisena sen julkaiseminen on perusteltua: pääpelin mekaniikkojen toteuttaminen pahvilaudalla olisi hyvin monimutkaista ja turhauttavaa. Virtuaalisessa muodossa tietokone huolehtii pörssikäyristä ynnä muista pelaajan puolesta. Ja kyllä, puhuin pörssikäyristä.
Pahvista mekaniikkaa
En väitä, että Amiibo Festival olisi syvällinen taikka laaja lautapeli. Pelit, jotka perustuvat silmäluvun mukaisen matkan taittamiseen jonoon asetelluilla ruuduilla, ovat harvoin kuusituntisia strategiavääntöjä. Mutta väitteeni on, että luiden ympärillä on tarpeeksi pörröistä karvoitusta, joka nostaa pelin nopanheittosimulaattorien yläpuolelle.
Yksi sessio koostuu kuukaudesta: yhden päivän aikana jokainen heittää noppaa ja pyrkii kahmimaan sekä ”onnellisuuspisteitä” että valuuttaa. Pelaaja, joka on onnellisin kuukauden lopussa, voittaa. Jokaisella kuukaudella on omat erikoistapahtumansa: syyskuussa kerätään karkkia, pääsiäisenä munia ja kiitospäivänä ruoka-aineksia. Vaikka kerääminen onkin yhdistävänä tekijänä näissä kaikissa, on jokainen tapahtuma toteutettu toisistaan poikkeavasti.
Erikoistapahtumien ulkopuolella pelaaja päätyy yleensä ruutuun, joissa saa tai menettää rahaa, onnellisuutta tai molempia. Kohtalon näkee ennalta jo ruudun kuvituksesta. Pelkän numeroiden pyörittelyn sijaan jokainen tapahtuma pohjustetaan pienellä tarinalla. Tarinoita on aina sympaattisista arkiaskareista absurdeihin sattumuksiin ja saadut, tai menetetyt, resurssit mukailevat tapahtuman merkittävyyttä: pihakirppiksellä tienaa vähemmän kuin rahapuun kasvattamisella.
Turnipsimafia
Astetta syvempiä mekaniikkoja edustaa viikoittainen turnipsipörssi: sunnuntaina turnipsikauppias saapuu kylään ja kaupittelee tuotteitaan hyväksi näkemällään hinnalla. Pelaajien tulee arvioida haluaako hän sijoittaa turnipseihin maallisen omaisuutensa vai onko tukkuhinta turhan korkea. Juureksien vaihdettua omistajaa ilmoitetaan turnipsipörssin yleinen tila ja jokaisella pelilaudan ruudulla on oma poismyyntihintansa. Syntyy monimutkainen ”kokeile onneasi” –mekaniikka, jossa jokaisena päivän päätteeksi pelaajan on punnittava tyytykö hän tarjottuun hintaan vai tavoitteleeko pörssihain tavoin korkeampia voittoja. Oikeaa pörssiä mukaillen, myös turnipsipörssi on arvaamaton ja altis muutoksille.
Turnipsit tuovat panoksia, mutta, jos pelaaja olisi täysin riippuvainen nopasta, kävisi uhkapeli pian tylsäksi. Noppiin voi kuitenkin vaikuttaa. Tämä tapahtuu erikoistapahtumista saatavilla korteilla, joilla nopanheiton voi korvata. Korteilla voit taktikoida itsellesi paremman hintakäyrän. Pientä päätöksentekoa tuovat myös laudan risteykset: käännytkö vasemmalle, jotta keräät talteen muhkeat voitot, vai jatkatko suoraan kohden seuraavaa rastia.
Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Amiibo Festival tarjoilee minipelinsä todella fiksusti. Siinä missä Marion Juhlinta on enemmän minipelikokoelma, joka yritetään sitoa yhteen ”lautapelillä”, Animal Crossing erottaa pääpelin ja minipelit visusti toisistaan. ”Minipeli” on turhan vaatimattomasti ilmaistu, sillä yksi niistä kelpaisi mainiosti itsenäisenäkin julkaisuna.
Kyseessä on Desert Island Escape –nimellä kulkeva kevyt strategia. Kolmekymmentä eri vaikeusastetta edustavaa tasoa sisältävä järkäle asettaa pelaajan haaksirikkoutuneen seurueen ohjaksiin. Kolmesta amiibo-kortista koostettu joukko päätyy heksagoneista koostuvalle saarelle, jolta heidän on löydettävä resursseja työkaluihin sekä ruokatarvikkeita selviytyäkseen. Päämääränä on kasata lautta pakomatkaa varten. Matkalla kohdataan saarta asuttavia tuhatjalkaisia ja käärmeitä, joita vastaan voi halutessaan taistella.
Haaksirikkosimulaattori onkin paketin parasta antia
Amiibo-kortista riippuen yksittäisellä hahmolla on erilaisia vahvuuksia: osa pystyy vuorokauden aikana liikkumaan pidemmälle, toinen näkee kauemmaksi ja kolmas on niin suuri banaanien ystävä, että ravistaa puuta erityisen innokkaasti sellaisen kohdatessaan. Kaikkien toimintojen onnistuminen arvotaan näiden numeroarvojen pohjalta. Numeraalisten eroavaisuuksien lisäksi jokaisella hahmolla on oma erikoiskykynsä, joista suosikkejani ovat Goldien kyky haistaa viereisissä ruuduissa olevat tarvikkeet sekä Rosien kalastusvimma, joka antaa hänelle ylimääräisen liikkeen kalojen läheisyydessä ja mahdollistaa kalastamisen ilman onkivapaa.
Desert Island Escape toteuttaa lautapelimaailmasta, tai vaikkapa Civilization –sarjasta, tutun uusien alueiden kartoittamisen ja tutkimusmatkailun tunteen helposti lähestyttävällä ja hauskalla tavalla. Helpolla vaikeusasteella saarelta seilaa pois helposti, mutta pidemmälle edetessä saa jo pientä haastetta. Haaksirikkosimulaattori onkin paketin parasta antia.
Muita minipelejä ovat muun muassa tietovisa, ”kivi, sakset, paperi” -variaatio ja Mastermind -klassikon käännös korttimuotoon. Myös muut minipelit hyödyntävät amiibo-kortteja: osa onnistuneesti, osa hieman laiskemmin. Mielenkiintoisia soveltamistapoja korteille kuitenkin löytyy ja tekninen toteutus on ensiluokkaista, sillä kortit rekisteröidään yllättävän nopeasti. Pelaajamäärä minipeleissä vaihtelee yhdestä neljään, mutta suurin osa tarjoaa myös pistetaulukot.
Eikä siinä vielä kaikki!
Peliä myydään varsin kohtuullisen hinta-laatusuhteen omaavana pakettina. Laatikkoon on ahdettu pelin fyysisen kappaleen lisäksi kaksi amiiboa ja kolme promokappaletta amiibo-kortteja. Vaikka peliin avautuu lisäsisältöä uusien patsaiden ja korttien myötä, on sisältö pääosin kosmeettista. Ainoastaan kahteen minipeliin vaaditaan kuusi korttia ja tietysti Desert Island Escape laajentuu pelikokemuksena uusien erikoiskykyjen myötä. Pääpelin puolella kortteja vastaavat hahmot voi kutsua asumaan pelilautana toimivaan kyläänsä.
Pakollisia lisähankinnat eivät kuitenkaan ole, sillä Festivaali toteuttaa moninpelin kerrankin oikein: neljän hengen lautapeliin vaaditaan GamePad ja yksi amiibo. Valinnat tehdään GamePadilla ja muut pelaajat voivat halutessaan käyttää ylimääräisiä amiiboja tai tyytyä pelin tarjoamiin ihmishahmoihin. Pelillistä eroa kahden vaihtoehdon välillä ei ole.
Jokainen lapsien kanssa lautapelejä pelannut näkee, kuinka luonteva yhden ohjaimen ratkaisu on. Lapsi ei välttämättä osaa laskea, saati ymmärrä englantia, joten vastaava aikuinen tarvittaisiin joka tapauksessa. Lapset ovat kuitenkin pelin kohdeyleisö, mutta sisältöä on koko perheelle. Jos siis alle kouluikäisten vaatimat Candy Land ja Kimble alkavat jo puuduttaa, on tässä loistava vaihtoehto ja selkeästi parempi peli. Hieman vanhempi jälkikasvu voi nauttia Desert Island Escapesta ja suosittelen haaksirikkoutumista myös varttuneemmalle väestölle.
Joten, ennakko-odotuksistani huolimatta, suosittelen Amiibo Festivalia lämpimästi kaikenikäisille. Pelattavaa riittää niin yksin kuin porukassakin. Vastaan ei myöskään tullut minkäänlaisia teknisiä ongelmia vaan värikäs maailma rullaa nätisti ruudulla. Vanhoihin pelimekaniikkoihin on puhallettu uutta puhtia korteilla, joiden käyttö on parhaimmillaan sangen nokkelaa. Animal Crossing: Amiibo Festival on vuoden 2015 suurin yllättäjä ja aliarvostetuin julkaisu pitkään aikaan.
Lisää aiheesta
Sanomattakin lienee selvää, ettei Animal Crossing: New Leaf ole kaikkien peli. Se vaatii kärsivällisyyttä, ja tietyntyyppinen päämäärättömyys ajaa luonnollisesti pelaajia pois. Sen lyhythetkiseen mutta toistuvaan pelaamiseen rohkaiseva mekaniikka ja kyky yllättää pelaaja päivittäin uusilla jutuilla ovat vaakakupin toisessa päässä kuitenkin ainakin itselleni painavampia pointteja. Se on hieno peli, tai ainakin hieno yhteisölelu.
