Bravely Second: End Layer – hauska ja viihdyttävä roolipeli (3DS)

Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Bravely Second: End Layer 
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Muutaman vuoden takainen Bravely Default oli enimmäkseen mainio peli, ainakin alkupuoliskoltaan. Kiinnostava taistelusysteemi, hauskat hahmot ja perinteinen JRPG-meininki olivat kovaa valuuttaa siihen saakka, että tarina lähti totaalisesti raiteiltaan.

Nyt vuorossa on toinen yritys, tällä kertaa kehitystiimin lupauksella siitä, että ykköosan hulluutta ei tultaisi toistamaan.

Bravely Default: Flying Fairy oli Square Enixin retrohenkinen JRPG, joka pyrki kanavoimaan alkuaikojen Final Fantasy –pelien tunnelmia ja tyyliä. Simppelit grafiikat, klassiselta vaikuttanut tarina ja erinomaisen toimiva ja oivalta taistelusysteemi olivat pelin kantavia teemoja. Ensimmäiset neljä lukua tarinastaan peli vaikuttikin olevan modernin JRPG-pelaamisen mestariteos, mutta sitten koko juna rysähti vauhdilla metsään.

Sen kummemmin pureutumatta ykkösosan tarinaan tai spoilereihin todettakoon vain, että peli otti puolivälissään aika totaalisen tyylinvaihdoksen, jonka jälkeen edessä oli vielä useampi kymmenen tuntia aina vain hämmentävämpää ja rasittavampaa grindausta, toistoa ja sähellystä.

Vähän ristiriitaiset lähtökohdat Bravely Second: End Layerille, siis. Tavallaan odotin peliä innolla, mutta koko ajan pelotti, että milloin oikein rysähtää. Tässä hyvät uutiset: ei rysähtänyt. Tässä (ehkä) huonot: se onkin sitten yksi harvoista pelin muutoksista.

Taas mennään!

Edellisesssä Bravely Defaultissa pyhä neito Agnés yhdessä kolmen kumppaninsa kanssa pelasti maailman kiertämällä sille voimaa antavien kristallien luona ja palauttamassa ne harmoniaan. Rauha laskeutui maan päälle, mutta eihän sitä tietenkään kauaa kestänyt. Pahan keisarikunnan lentävä linna kun singahtaa hyvisten valtakunnan pääkaupungin ylle, pommittaa puolet siitä mäsäksi ja kidnappaa nyt paavin rooliin nousseen Agnésin, jättäen häntä seuraavan yhteiskunnan kaaoksen partaalle.

Pelastusretkelle lähtee nuori Yew, joka on aina halunnut oppia ja tietää paljon, mutta ei usko itseensä tippaakaan. Mukaan lyöttäytyvät myös ensimmäisestä pelistä tutut Edea ja Tiz Arrior, sekä hämmentävien vaiheiden jälkeen kuusta Luxendarcin planeetalle syöksynyt Magnolia-neito. Yhdessä nelikko jahtaa Kaiserin lentävää linnoitusta pitkin maita ja mantuja, yrittäen sammutella hullun keisarin jälkeensä jättämiä tulipaloja – kirjaimellisia ja vertauskuvallisia – ja pelastaa maailmaa tämän suuruudenhullulta suunnitelmalta.

Siinä sivussa sitten nähdään tietenkin hirmuinen määrä erilaisia sivutarinoita, kun Magnolia tutustuu uuteen kotiplaneettaansa ja kirjojen parissa nuoruutensa viettänyt Yew oppii, millaista maailmassa oikeasti on. Tarinaan mahtuu reippaasti mielikuvitusta ja hauskoja hetkiä, mutta mitenkään hirveän ihmeellinen se ei noin kokonaisuutena ole.

Tarina hoitaa kyllä hommansa ja työntää tapahtumia eteenpäin, mutta ei Bravely Second mitään vuoden käsikirjoitus –palkintoa tule voittamaan, edes JRPG-kategoriassa. Ne sivutarinat ovatkin sitten paljon parempia. Välillä seurataan vaikka Luxendarcin versiota Sherlock Holmesista ja tohtori Watsonista näiden yrittäessä ratkoa mystistä murhaa ja päättää, seuraako Holmes enoaan vai tätiään uravalintansa suhteen.

Peli on yleisesti tunnelmaltaan ja tarinankerronnaltaan huvittava ja nojaa paljon huumoriin. Tälläkään saralla ei nousta mihinkään suuriin sfääreihin, mutta jatkuvat viittaukset ja hölmöt tapahtumat kyllä viihdyttivät ja pitivät suupielet peruslukemaa korkeammalla.

Onkin sitten jokaisesta itsestään kiinni, pitääkö toistoa tarinassa hyvänä vai huonona asiana. Peli kuitenkin vie Yew’n kumppaneineen pitkälti samoihin paikkoihin kuin Bravely Defaultissakin. Niissä myös kohdataan usein samoja hahmoja kuin viimeksi, joskin nyt vähän erilaisissa tilanteissa kuin aiemmin. Tämä on ollut ihan tarkoin harkittu ratkaisu kehitystiimin osalta ja itseäni se ihan viihdytti. Ymmärrän kyllä hyvin myös sen, jos joku suhtautuu asiaan penseämmin, sillä kierrätykseltähän tämä tuntuu. Eikä se suinkaan siihen lopu.

Tuttua taistelua

Bravely Defaultin parasta antia oli mielestäni sen erinomainen taistelusysteemi, sekä sen ympärille rakennettu hahmoluokkajärjestelmä. Oletusarvoisesti kaikki pelin sankarit ovat geneerisiä moubeja, jotka osaavat vain aivan perusjuttuja. Tarinan aikana kohdataan – ja piestään – kuitenkin kovempia ammattilaisia, minkä jälkeen saa pöllittyä näiden työt itselleen. Nämä ammatinhankinnat on sidottu pelin sivutehtäviin, joissa pelaaja pääsee aina valitsemaan kahden eri ammatin väliltä. Tämä ohjaa paitsi tarinan kulkua, myös pakottaa sitten taistelemaan sitä ei valittua osapuolta vastaan ja näin oppimaan tämän hommat.

Siinä aiemmin mainitussa Sherlock Holmes –esimerkissä ritarisetä esimerkiksi haluaisi Holmesin ryhtyvän poliisiksi, kun taas ninjatäti haluaisi Holmesin olevan yksityisetsivä. Kaikki ammatteja ei voi saada, joten edessä on kipeitä valintoja ja paljon googlausta. Bravely Defaultissa kun se todellinen ammattien vahvuus tulee kombottelusta. Kullakin hahmolla voi olla yksi aktiivinen ammatti, joka kerää kokemuspisteitä ja oppii näin uusia asioita, sekä passiivinen tukiammatti, jonka kautta saa käyttöönsä aiemmin oppimansa jutut. Palaamme tähän kohta.

Bravely Defaultin taistelumekanismi on pintapuolisesti kovin perinteinen. Sankarit ja hirviöt lyövät nopeusjärjestyksessä, tuliötökät ovat heikkoja vesiloitsuille ja niin edelleen. Tämän ”kaikkihan tämän tietävät” –kerroksen päälle on kuitenkin rakennettu aimo annos kikkailua. Niin pelaajalla kuin vihollisillakin on mahdollisuus joko puolustaa ja täten varastoida käyttämättä jääneitä vuoroja myöhempää käyttöä varten, tai ikään kuin varastaa vuoroja: sen sijaan, että löisi vihollista kerran, voikin lyödä vaikka neljä kertaa putkeen ja sitten huilata, kunnes vuorolaskuri on taas palautunut nollille.

Miksi kukaan näin tekisi, kysyy joku takarivissä. Vaikka siksi, että normaalisti miltei vahingolle immuuni pomo on hetkellisesti haavoittuva ja nyt on hyvä tilaisuus paukuttaa sisään vahinkoa, tai koska ei jaksa taistella kämäistä satunnaista dingolaumaa vastaan kunnolla, vaan ottamalla pari vuoroa putkeen voi piestä ne ennen kuin ne ehtivät lyödä takaisin.

Monet pelin tehokkaammista komboista rakentuvat näin vuorojen kanssa leikkimisen ja eri ammattien välisen interaktion varaan. Metsästäjä esimerkiksi osaa viuhtoa itsensä hullun raivon partaalle, jolloin tämä hyökkää paljon tehokkaammin kuin normaalisti, mutta hintana on yhden vuoron skippaaminen. Toinen ammatti taas tarjoaa passiivisen kyvyn, joka antaa ylimääräisen vuoron, kun saa jonkin statusefektin – kuten vaikka berserkkiraivon. Tämä on aivan perustason esimerkki, sillä kombot menevät nopeasti paljon hullummiksi ja tekevät pelaamisesta erittäin hauskaa.

Bravely Secondissa on myös pari muuta juttua, jotka tekevät elämisestä paljon kivampaa kuin useimmissa JRPG:issä. Ensinnäkin pelaaja voi itse valita, miten usein haluaa satunnaistaistella vihollisia vastaan. Jos ei halua, ei ole pakko taistella lainkaan. Tämä on erityisen hyödyllistä, kun vaikka kävelee puhdistetusta luolastosta ulos, eikä jaksa enää vääntää perusmoubejen kanssa. Toisaalta kun on aika grindata, voi tuplata vihollisten määrän ja sitten automaattitaistella tiensä korkeammille tasoille.

Automaattitaistella? Kyllä, hahmoilleen pystyy purkittamaan erilaisia liikesarjoja, joita sitten tehdään kerran toisensa jälkeen. Bravely Second lisää mukaan myös mahdollisuuden tallentaa erilaisia ammattiyhdistelmiä ja liikesarjoja omiksi kokonaisuuksikseen, mikä helpottaa tilanteihin reagoimista entisestään.

”Mutta hetkinen, Miikka? Eikö tämä kaikki kuulosta nyt ihan samalta kuin Bravely Defaultissakin?” Kyllä, kyllä kuulostaa. Käytännössä Bravely Second tuntuu prikulleen samalta peliltä. Mukana on pieniä tuunauksia ja uudistuksia, jotka eivät kuitenkaan keikauta venettä kovinkaan paljon. Merkittävin muutos kohdistuu ammatteihin, sillä monia niiden yksityiskohtia on uusittu ja tuunailtu. Itse en pidä tässäkään yhteydessä toistoa huonona juttuna, sillä Bravely Defaultin taistelu oli sikamaisen hauskaa ja on sitä edelleenkin.

Ole sosiaalinen, jos haluat pärjätä

Sama toisto jatkuu myös pelin oheiskrääsässä. Muistatko, miten ykkösosassa piti mobiili-F2P-pelin henkisesti kunnostaa sodan runtelemaa kylää? Sama juttu on edessä taas, nyt vain korjataan Magnolian kotikaupunkia kuussa. Kylä on täynnä rikkinäisiä rakennuksia, jotka pitäisi korjata ja parannella huippuunsa. Parantelu on passiivista hommaa: pelaaja valitsee kohteen ja sitten odottelee muutamasta minuutista 99 tuntiin, että homma tulee valmiiksi.

Kohdatessaan muita pelaajia Street Passin avulla saa käyttöönsä uusia työläisiä, jotka nopeuttavat projekteja ja mahdollistavat useiden yhtäaikaisten operaatioiden suorittamisen. Jos ei ole kamalasti kavereita, peli heittelee päivässä kourallisen netistä repäistyjä satunnaiskavereita kylään auttamaan, jotta homma sujuu.

Kylän riesaksi ilmestyy myös jälleen kivikovia superpomoja, joita vastaan voi taistella lootin ja kokemustasojen toivossa. Uutuutena pomoja voi nyt heikentää nakittamalla ystäviensä lainaamia avaruusaluksia paukuttamaan hirviöitä heikompaan kuntoon ennen taistelun aloittamista. Jälleen – jos kavereita ei ole, botit auttavat.

Samanlainen ”tuttua mobiilimaailmasta!” –henki jatkuu myös siinä pelin uudessa sivuhommassa, Chompcraftissa. Mystinen pöllömies haluaisi, että hänelle tärkeät Chomp-pehmolelut valloittaisivat koko maailman, mutta ensin ne pitäisi tehdä. Ja tähän hommaan Yew ryhmineen on otollinen. Chompcraft-minipelissä ryhmän jäsenet duunaavat Chompeja automaattisesti, täyttäen näin hitaasti myyntikoreja. Ostelemalla parempia työkaluja ja ruokabuffeja pelaaja voi nopeuttaa operaatiota, kuin jossain Cookie Clickerissä konsanaan. Eipä tällä kyllä ihan kuuhun mennä.

Kokonaisuutena Bravely Second: End Layer toimii hämmentävän hyvin. Se on suurelta osin vanhan toistoa joko pienellä kikkailulla ja silmäniskuilla varustettuna, tai sitten ihan suoraan kopiokoneen läpi vedettynä. Tämä ei minua haitannut, sillä pidin Bravely Defaultista ihan hirveästi ja niin pidin jatko-osastakin. Se on hauska, viihdyttävä ja toimiva roolipeli, josta irtoaa helposti hupia lähemmäs 50 tunniksi, ennen kuin edes ensimmäiset lopputekstit pyörivät. Kun tämän jälkeenkin riittää vielä uutta pelattavaa, rahoilleen saa ainakin vastinetta. Ja oih, mikä upea soundtrack pelissä onkaan!

Jos peli olisi saanut vähän enemmän tuunauksia ja lisäyksiä, puhuttaisiin ihan suosituspeukun arvoisesta pelistä, mutta nyt jäädään ”vain” tähän: Bravely Second tuntuu siltä peliltä, joka Bravely Defaultin piti olla.

Lisää aiheesta

Animal Crossing: Happy Home Designer tekee sinustakin pikku sisustajan (3DS)

Legend of Zelda: Triforce Heroes (3DS)

Mario & Luigi: Paper Jam Bros. (3DS)

Pokemon Super Mystery Dungeon ei koukuta sekuntiakaan (3DS)

Steamworld Heist on kuin 2D-XCOM (3DS)