Doom -moninpeliennakko – vauhdikasta räiskettä, ristiriitaisia fiiliksiä (PC, PS4, Xbox One)
Tekijä: id Software
Julkaisija: Bethesda Softworks
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 760
Tulossa: PC, PlayStation 4, Xbox One
Pelaajia: 1, 2-? (ainakin internetissä)
Pelin kotisivu: http://bethsoft.com/en-us/games/doom
Testaaja: Jukka O. Kauppinen
Doom. DOOOOOM. Hirviöitä, helvettiä ja eläviä saatanoita. Räiskintäpeligenren ehkä legendaarisin peli tekee pian comebackin, ja se tuntuu hyvältä. Mutta myös ristiriitaiselta.
Alkuperäinen Doom oli pienen jenkkiläisen id Software -pelitalon läpimurto hittipelien markkinoille. Olihan firma tehnyt jonkun Commander Keenin aikaisemmin ja Wolfenstein 3D oli sekin takonut share ware -hittitaaloja. Mutta Doom. Se järkytti, shokeerasi ja valloitti. Sen myötä id:n kavereista tuli legendoja.
Doom oli aikansa lapsi. 3D-pelit olivat jotain aivan uutta, saati näin nopeina, raivoisina ja näyttävinä. Johnit (Romero ja Carmack) olivat pelihistorian ehkä kovin kaksikko, tiukka hittiryhmä, joille muut pelikehittäjät olivat lähnnä avustajia. Toinen teki kenttiä, pelidesignia ja vaati raivokkaasti lisää vauhtia, lisää aseita, lisää lenteleviä ruumiinkappaleita. Toinen teki koodia, joka teki kaiken tämän ja paljon muutakin mahdolliseksi.
Vähän yli 20 vuotta myöhemmin elämme eri ajassa, paikassa, ulottuvuudessa. Tietokone- ja peliteknologiat junnaavat paikoillaan ja 3D-räiskintäpelit on nähty. Mutta uusi Doom on tuloillaan. Millä eväillä se nousee legendaksi?
Demonina on hyvä olla. Kuvakaappaus videolta.
Uuden Doomin moninpelibeta jätti viihdyttävästä toiminnastaan huolimatta vähän ristiriitaisen maun. Se on nopea, näyttävä ja toimiva 3D-räiskintä, jonka moninpeliainekset tuntuivat olevan pääasiallisesti kunnossa. Betan rajatut hahmot, aseet ja kentät jättivät toki paljon avoimiksi, ja pelkästään yksinpelistä kiinnostuneille se ei antanut yhtikäs mitään.
Ainakin kuvien ja trailerien perusteella Doomin yksinpeli näyttäisi olevan valtavan herkullista räimeherkkua Helvetin syvimmillä tasoilla, upeiden ja saatanallisten hirviöiden kanssa hipaten. Eli juuri sitä, mitä FPS-tohtori määrää. Eiköhän sille löydy montakin ottajaa, jos peli vain yhtään palvelee.
Mutta se moninpeli. Hektisyys ja hyvä luotihippa jättivät silti vähän laimean fiiliksen. No, betahan se oli, ei valmis peli. Paljon puuttui, kuten graafisten asetusten säätäminen. Silti, mitään mullistavaa siltä ei kannata välttämättä odottaa. Nykypäivän nettiräiskinnät alkavat olla niin kaiken kokeneita ja kaiken nähneitä, että teki mitä tahansa, aina joku on tehnyt jotain samankaltaista aikaisemmin ja peliä vertaillaan väkisinkin Haloihin tai CoDeihin. Ehkä vähän vääryydellä siinä mielessä, että Doom/Quake kuitenkin tekivät nämä jutut jo ennen niitä.
Doom vuosimallia 2016 tuntuukin jopa vähän vanhakantaiselta. Se voi olla hyväkin valinta, sillä pitäytyminen omissa vahvuuksissa, eli ennen kaikkea nopeassa perusräiskinnässä, tuntuu hyvältä paluulta juurille tämän päivän teknokikkailuräiskeiden rinnalla. Kaivetaan haulikko, rynkky ja raketit kaapista, loikitaan pirunmoisissa maisemissa ja tuplaloikitaan tasolta toiselle.
Helvetti soikoon. Kuvakaappaus videolta.
Ainakin toiminta on nopeaa, veristä ja yleensä lyhytikäistä. Selkäytimestä löytyy nopeasti muistumia siitä, miten kenttiä kannattaa koluta aseiden, ammusten ja ensiapupakkausten perässä, samoin kuin hipari- ja panssariboostien toivossa. Jos vielä kädessä on kunnon pyssy, niin kyllähän sillä kelpaa lanata vastaantulevia vastarespanneita kamuja. Toiminnan tahtikin tuntui varsin hyvältä – meininki ei ollut ihan puhdata refleksiräiskettä, vaikkakin kiitettävän lähellä sitä. Taitopeli.
Sotilaiden levelöinti ja eri solttuluokkien aselastin kustomointi oli mukavalla tavalla nykyaikaa, ja harvemminpa pelissä pääsee riekkumaan rakettireppuselkäisenä demonina, joka sylkee ympärilleen liekkejä ja raketteja. Ihanaa herkkua, silloin kun onnistuu sieppaamaan demoniriimun itselleen. Erilaiset pysyvämmät varusteet ja matseista palkintoina saatavat kertakäyttöisemmät powerupit tuovat toimintaan myös mukavaa vaihtelua eri otteluihin. Kokemuspisteitä tietenkin sataa kaikennäköisistä saavutuksista, ja mitä enemmän levelöi, sitä parempia satunnaispalkintoja, pyssyjä sun muita saa käyttöönsä.
Tämä perusräiske kutitteleekin ihanasti muinaisia Deatchmatch-solukoita. Mutta mitenkäs ne muut pelitilat, joita Doomissa on vaikka mitä? Jaa-a.
Miks ne mua noin tappaa.
Kuvakaappaus videolta.
Kompastellut projekti
Doom (4:n) ympärillä on nähty suoranaisia valtataisteluja. Peliä on tehty jo noin kahdeksan vuoden ajan, ja koko roska on aloitettu ainakin kerran tai pari alusta. Jo kolmisen vuotta sitten id kommentoi avoimesti, että ”kokemuksesta puuttui sielu eikä peli tuntunut Doomilta.”
Eikä moninpelidoomin beta tuntunut vieläkään niin kovin Doomilta, vaan mielestäni tyylistä tulee mieleen enemmänkin Quake. Visuaalinen tyyli ja pelaajahahmot eivät vain istuneet siihen Doom-visioon, jota viimeksi jokunen kuukausi sitten lämmittelin Doom II -lähiverkkomatseissa. Jos minut olisi istutettu tämän ääreen sokkotestissä, niin en tasan osaisi sanoa pelaisinko Doomin vai Quaken jatko-osaa.
Onhan se hieno peli, vauhdikas ja räimivä. Mutta samalla nykyaika on kova paikka historiallisen pelisarjojen jatko-osille tai reboottauksille. Siinä missä id Software tykitti uskomattomia teknisiä edistysaskelia pelistä toiseen koko 1990-luvun ajan, tänään peliteknologia on jähmettynyt paikoilleen. Koneet ja näytönohjaimet vain hieman nopeutuvat, mutta virtuaalitodellisuusrynnistys poislukien merkittäviä uusia innovaatioita on jokseenkin mahdotonta tehdä. Niinpä FPS-räiskintäpelien esi-isän reboottaus putoaa varmasti joidenkin mielestä ”geneerinen konsoliräiskintä” ja PC:llä ”konsolien ehdoilla tehty käännös” -lokeroihin.
Eri hahmoluokkien peruspyssyköitä.
Itse en vielä tuomitse uutta Doomia näin jyrkästi. Moninpelibetassa testattiin ennen kaikkea pelimekaniikkojen toimivuutta, ja kyllähän ne toimivat. Meininki oli räväkkää ja turpiin tuli tasaiseen tahtiin, vaikka välillä vahingossa pärjäsinkin.
Suurin kysymys onkin siinä, että tarttuuko tarttuuko lopullinen peli tiukemmin Doom-brändin mahdollisuuksiin ja miten hyvä yksinpeli sieltä löytyy. Löytääkö se identiteettinsä vai sekoittuvatko Quaket Doomeihin lopullisesti? Doomien ytimessä oli aiemmin ennen kaikkea ratkiriemukas, huikean vauhdikas yksinpeli, kun taas Doom 3 oli perkuleellisen ahdistava ja säikyttelevä kauhupeli, vaikka se nojasikin turhan paljon todella halpoihin kikkoihin. Siitäkin on silti jo 12 vuotta.
Tällä erää, moninpelibetan perusteella sanoisin, että id:llä on kädessään potentiaalinen pelirunko, jonka pelaamisen hauskuutta on turha yrittääkään kiistää. Toivon kuitenkin, että se saa ennen julkaisuaan hyvää viilausta, PC Master Gaming Race -rakkautta ja paljon suonensisäisesti nautittua Doomia . Vasta sitten nähdään miten pitkälle klassikkopelin reboottauksen rakettirepussa riittää pensaa.
Haasteita, expaa, leveleitä, lisävarusteita, maalipintoja…
Lisää aiheesta
Doom 3: BFG Edition (PC, PS3, Xbox 360)
