For Honor -ennakko: Lupaavalta vaikuttaa, mutta liekö tästä hitiksi

10.02.2017 08:48 | Miikka Lehtonen | 2173

For HonorTekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PC
Tulossa: PC, PlayStation 4, Xbox One
Pelaajia: 2-8 (internetissä)
Testaaja: Miikka Lehtonen

Ubisoftin For Honor ei ole mitenkään tavanomainen peli. Se keskittyy puhtaasti meleetaisteluun, joka on kehitystiimin mukaan tehty viimeisen päälle realistisesti ja haastavasti.

Puheet ovat olleet kovia, joten tutustuimme ensi viikolla ilmestyvän pelin kehitysversioon ja otimme selvää, miten paljon niissä on mukana ilmaa.

For Honor on ideana erikoinen. Se sijoittuu jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen ulottuvuuteen, jota asuttavat samanaikaisesti viikingit, ritarit ja samurait. Kuten arvata saattaa, sotahan siitä tulee. Edessä on kaksintaisteluita, suurempia mättöjä ja koko rahan edestä hyökkäystä ja puolustusta.

Kunnia on pelissä, mutta onko pelistä mihinkään?

For Honor

Samurait, ritarit ja viikingit ovat kieltämättä ikonisia vaihtoehtoja pelille, jossa halutaan mallintaa historiallista lähitaistelua. Pelin hahmoluokat ottavat hyvin irti jos nyt eivät kaikkea niin ainakin paljon näistä klassisista stereotyypeistä. Kullakin osapuolella on se oma perussoturinsa, joka on kahden käden aseella varustettu ja aloittelijaystävällinen vaihtoehto.

Sen lisäksi tarjolla on erikoisempia ja erikoistuneempia hahmoluokkia, jotka ovat eri osapuolten välillä vieläpä erilaisia. Ritareilta löytyy esimerkiksi raskaaseen levyhaarniskaan sonnustautunut ja suunnatonta kilpeä kantava puolustaja, kun taas japanilaiset voivat heittää peliin pitkällä keihäällä aseistetun mutta käytännössä panssaroimattoman vaihtoehdon.

Kun valintoja näin riittää, on hyvä, että ne eivät ole mitenkään lopullisia. Pelaajat kun saavat hyppiä vapaasti rintamalinjan yli ja pelata kaikilla joukkioilla, keräillen varusteita ja tasoja kullekin hahmoluokalle vuorollaan.

For Honor

Itse pelailin betassa enimmäkseen ritareiden puolustussoturilla, sillä taitojen ollessa vielä vähän hakusessa, ajattelin kovan puolustuskyvyn olevan valttia.

Näin myös oli.

For Honorin lähitaistelut ovat mielenkiintoisia ja taktisia. Kukin soturi voi pitää asettaan yhdessä kolmesta asennosta, mikä määrittää, lähtevätkö iskut vasemmalta, oikealta vai ylhäältä alaspäin. Asennon vaihtelu onnistuu oikeaa analogitikkua heiluttelemalla vaikka iskujen välistä, ja jos puolustaja ei ehdi suuntaamaan omia puolustuksiaan ajoissa iskun suuntaan, omissa kolisee.

Sotureilla on kestopisteiden ohella energiapalkit, jotka kuluvat iskujen lähtiessä ja niitä torjuttaessa. Jos kunto loppuu kesken, vastustaja saa helppoa ilmaisiskuja, ja koska kukaan ei kestä kovinkaan paljon vahinkoa, hengästyminen tarkoittaa yleensä kuolemaa.

Niinpä pelaaminen on kyttäilyä, heikkouksien etsimistä, vastustajien tyrkkimistä ja muuta kyräilyä. Tykkäsin, mutta en ole vielä aivan varma siitä, miten paljon syvyyttä taistelusta lopulta löytyy. En olisi hirveän yllättynyt, jos pelaajayhteisö kehittäisi alta aikayksikön ”oikean” tavan taistella. Tämä olisi harmi, sillä olisi hienoa (ja pelin kannalta elintärkeää), jos taistelussa olisi tilaa luovuudelle, erilaisille tyyleille ja yllätyksille.

Aika näyttää!

For Honor

For Honorissa soditaan kohtalaisen lyhyissä matseissa, jotka pelitilasta riippuen ovat joko muutaman soturin kaksin- tai nelintaisteluita eristetyissä paikoissa, tai MOBA-henkisempiä vääntöjä.

Varsinaisessa pelitilassa toinen porukasta hyökkää ja toinen puolustaa, mutta käytännössä pelattavuus on molemmille kovin samanlaista. Kumpikin osapuoli valtaa kartalla olevia kiintopisteitä, murhaa tekoälyn ohjaamia lantsareita ja yrittää näin kasvattaa oman tiiminsä pistemittaria kohti voittoon vaadittavia lukemia.

Kun pisteet tulevat täyteen, peli ei automaattisesti lopu. Häviölle jääneen osapuolen moraali alkaa pettää ja perääntyminen alkaa, mutta jos tappiolle jääneet onnistuvat perääntymisen aikana tappamaan vastustajan sankarin, he löytävät taas kanttinsa ja palaavat taistelukentälle.

Idea on hauska ja tarkoittaa sitä, että peli ei ole menetetty, vaikka matemaattisesti loppu jo häämöttäisikin.

For Honor

Pitkäkestoisempaa kiinnostusta haetaan mobiilipelityylisistä ratkaisuista. Matseja pelaamalla saa loottia eri hahmoille, sekä voi suorittaa ”tapa viisi vastustajaa samuraina” -tyylisiä tehtäviä, joista palkitaan pelin sisäisellä valuutalla.

For Honor siis vaikuttaa kiinnostavalta ja lupaavalta peliltä. En usko, että se tulee saavuttamaan mitään suunnatonta yleisöä tai olemaan mikään pelivuoden suurin hitti, mutta semirealistinen ja hyvin näyttävä lähitaistelu voi silti kiinnostaa tarpeeksi monta pelaajaa, jotta se moninpelin vaatima kriittinen massa löytyy.

Palaamme asiaan myöhemmin arvostelun myötä!