Necropolis – huput päässä luolaan (Linux, Mac, PC)

Tekijä: Harebrained Schemes
Julkaisija: Harebrained Schemes, Namco Bandai
Testattu: Mac, 2,3 GHz Intel Quad-Core i7, 8 Gt muistia, NVIDIA GeForce GT 650M
Saatavilla: Linux, Mac, PC
Tulossa: PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Pentium Core 2 Duo / E8500 3,17 Ghz / AMD Phenom II, 4 Gt muistia, 5 Gt levytilaa
Pelaajia:1, 2-4 (internetissä)
Muuta: Ladattava peli, hinta 27,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://necropolisgame.com/
Arvostelija: Henrik Savonen

FromSoftwaren kehittämä Dark Souls -pelisarja on saanut monet pelaajista tutuiksi kuoleman kanssa jo peräti kolmen osan edestä. Sarjan anteeksiantamaton vaikeustaso ja sen vaatimat refleksit antavat kuitenkin pelaajan onnistuessa paljon takaisin. Dark Soulsin jalanjäljissä kulkeva Necropolis asettaa pelaajat jotakuinkin samoille vesille.

Vaihtelevien raunioiden, linnojen ja metsien sijaan pelaaja heitetään sinnittelemään sokkelomaisen jättiluolaston armoille. Arvostetuista teoksista vaikutteiden ottaminen ja niiden lainaaminen eivät kuitenkaan tee elokuvista tai peleistä automaattisesti esikuvansa mittaisia. Onnistuuko Harebrained Schemesin tuotos siis heittämään soppaan myös jotain omaa, vai jääkö seikkailu tuntumaan lähestulkoon löyhältä kopiolta?

Tarkkaa miekkailua

Idealtansa Necropolis sekoittaa Dark Souls -peleistä ankaran vaikeustason ja pelattavuuden yhdessä klassiseen rogue-luolastosokkelointiin. Kakun kruunaa pysyvä kuolema, mikä tarkoittaa, että kun loppu koittaa, on pelaajan aloitettava matkansa lähtöruudusta ilman minkäänlaista välipysäkkiä. Mikäli aloitetun seikkailun jättää kesken, voi matkaa jatkaa siitä se viimeksi jäi.

Aluksi seikkailun aloittaminen jatkuvasti lähtöruudusta saattaa tuntua turhauttavalta. Ainakin itselläni tämä kuitenkin rohkaisi myös kokeilemaan erilaisia pelityylejä sekä yrittämään vaihtelevia kulkureittejä eri käytävien ovista, joita labyrinttimäinen luolasto pitää sisällään.

Tarina on varsin kevyistä palasista kasattua höttöä, jonka tehtävä on vain pääasiassa antaa taustoittava selitys pelimaailmalle ja sen tapahtumille. Varsinainen pihvi löytyykin taistelujärjestelmästä, jonka osalta Necropolis on lähestulkoon kuin kotonaan. Kontrollit muistuttavat kovasti Dark Soulsista tuttua kaavaa, joka kattaa niin torjunta- kuin väistöliikkeen yhdessä kevyen ja raskaan hyökkäyssarjan kanssa. Toiminta ei ole kuitenkaan aivan yhtä freimilleen tiukkaa ja nopeaa kuin From Softwaren peleissä, sillä iskun jälkeen hahmon palautuminen hyökkäysanimaatiostaan kestää hetken, mikä puolestaan altistaa tämän hetkellisesti vihollisten selkäsaunalle.

Näppäimistön ja hiiren lisäksi peli on tahkottavissa myös ohjaimella. Testiohjaimena käytin PlayStation 4:n omaa DualShock 4 -ohjainta, jolla pelatessa kuvaruudulla näkyi positiivisena yllätyksenä myös PlayStationin omat näppäinlogot Xbox-ikonien sijaan, jotka tuppaavat näkymään oletuksena useimmissa PC-peleissä. Konsoliohjain osoittautui ainakin allekirjoittaneelle näppäimistöä ja hiirtä paremmaksi vaihtoehdoksi Nercopolisin kaltaisessa, nopeatempoisessa kolmannen persoonan toiminnassa, jossa käytettävien näppäinten toivoo olevan myös toisiaan lähettyvillä ja täten nopeasti painettavissa. Se, kumpaa pelitapaa itse suosii, on kuitenkin pelaajasta itsestään kiinni.

Soulsien tapaan myös Necropolisissa pelaajalla on käytössään tavaraluettelo, johon tämä voi varastoida löytämiään sekä ostamiaan rohtoja, hahmon kestävyyttä parantavia lihakimpaleita ja muita esineitä. Erityisesti lihapalat tulevat nopeasti tutuksi, mikäli pelaaja kokee viihtyvänsä mieluummin vihollislauman keskellä kuin sen ulkopuolella. Matkan varrella pelaajalle tarjoutuu mahdollisuus päivittää myös aseistustaan, joista sekä miekat että sen korvikkeet kuin myös kilvet ovat kaikki noukittavissa joko luolastoista löydettävistä kirstuista tai päihitetyiltä vihollisilta.

Sokkelot on jaettu useampaan kerrokseen. Näistä jokainen kätkee sisäänsä useita etenemisreittejä tarjoavat luolastot omine aarteineen ja salaisuuksineen, jotka yhdessä kannustavat pelaajaa selviytymisen ohella myös omatoimiseen tutkiskeluun. Seikkailun läpipelatakseen pelaajan on pyrittävä kohti pohjakerrosta, joka onpi helpommin sanottu kuin tehty, sillä niin ansat kuin myös viholliset hankaloituvat sitä vaikeammiksi, mitä alemmaksi edetään.

Graafiselta ilmeeltään peli ei herätä erityisiä tunteita. Hahmomallit noudattavat ulkomuodossaan lievää karikatyyrityyliä, joka sopii erinomaisesti maailmaan ja tunnelmaan. Äänimaailmaa valloittaa jatkuvasti taustalla soiva pianomusiikki, joka istuu sekin tummansävyiseen maailmaan kuin nenä naamaan. Vihollisilta sekä aseiden tehosteilta olisi kuitenkin saattanut odottaa kenties hiotumpaa lopputulosta, sillä ajoittain vihollisten tekemiset oli helppo ennakoida muun muassa liian aikaisin käynnistyneen ääniefektin takia. Myös aseiden äänet saattoivat kulkea paikoitellen jälkijunassa.

Kaverin kanssa kivaa ja vaikeaa

Yksinpelinä Necropolis osoittautuu varsin pikaisesti vaikeaksi kokemukseksi. Seikkailua ei kuitenkaan tarvitse kärvistellä yksin, sillä seikkailusta voi nauttia alusta loppuun myös yhteistyötilassa. Tämän ansiosta pelaajan onkin mahdollista lähteä kaveriensa kanssa koluamaan luolastoa ja sen sokkeloita enintään neljän sankarin ryhmässä.

Ainoa ongelma ryhmässä pelatessa on kuitenkin se, että pelaajien on välteltävä tukalimmissa tilanteissa vihollisten ohella myös toisiaan, sillä kaveriaankin voi lyödä ja satuttaa miekalla vahingossa. Tämä pakottaa pelaajat esimerkiksi valitsemaan vihollisjoukosta itselleen jokaiselle oman kohteena tai luomaan muuten jonkinlaisia kompromisseja, jotta kumppanukset eivät tapa toisiaan.

Kokonaisuutena Necropolis on niin idealtaan kuin toteutukseltaan viihdyttävä paketti, jonka pienet, eri puolilta paistavat ongelmat ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä. Erityisesti jatkuva vierustoverin miekan välttely pakottaa pelaajan olemaan jatkuvasti tietoinen kaverinsa tekemisistä, mikä voi yhteistyötilan puolella estää tietynlaista uppoutumista itse pelin toimintaan ja sen maailmaan. Myös ainainen lähtöruudulta aloittaminen saattaa tuntua ennen pitkää turhauttavalta, ellei jopa väsyttävältä. Useita etenemisreittejä sisältävät kerrokset ja niistä löytyvät rihkama ja muut salaisuudet kannustavat kuitenkin yrittämään yhä uudelleen, erityisesti hyvällä, liikeradoiltaan varovahkolla kaveriporukalla motivoituna.

Lihasmassaa luiden ympärille

Arvion aikana peli päivittyi kantamaan lisänimeä Brute Edition. Ilmaisen sisältöpäivityksen myötä pelaaja sai käyttöönsä uuden Brute-hahmoluokan, jonka parempi kestävyys tekevät hahmosta erinomaisen rintamasoturin. Mukaan saatiin myös täysi uusi Black Forrest -ympäristö, jonka alueet sisältävät omanlaisiaan ansoja sekä vihollisia kuin myös aseita ja muita esineitä.

Sisältönsä puolesta moni studio olisi varmasti jakanut päivitystä erikseen maksullisena. Mutta kun tällainen erikoispainos seikkailusta oli kuitenkin tarjolla ilmaiseksi kaikille emopelin omistaville, ei Harebrained Schemesin porukalle voi muuta kuin huppua nostaa.

Porukassa kauniimpi

Necropolis on kevyt mutta samalla paikoin raskas rogue-henkinen, Dark Souls -vivahteilla lastattu toimintaseikkailu, jolle kannattaa kuitenkin antaa ainakin mahdollisuus. Sitä voi suositella varauksella erityisesti niille, jotka kaipaavat Dark Soulsin tapaista kokemusta kompaktissa paketissa.

Vaikka seikkailu toimii myös yksin pelatessakin, on luolastossa vaeltelusta eniten irti yhteistyötilassa. Mikäli peliseuraa ei siis ole saatavilla, putoaa Necropolisin hinta-laatusuhde kertaheitolla pari palkkia alaspäin.