Uusimmat

No Man’s Sky – elämä lyhyt, peli pitkä (PC, PS4)

20.08.2016 15:55 Miikka Lehtonen

No Man’s SkyTekijä: Hello Games
Julkaisija: Hello Games
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4, PC
Laitevaatimukset: Windows 7 tai uudempi, Intel Core i3, 8 Gt muistia, GTX 480, 10 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.no-mans-sky.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

nomanssky_arv_03

 

Harvaa peliä on odotettu yhtä innokkaasti kuin No Man’s Skytä. Hirveän hypen saattelemana julkaistu peli ei olisi voinut ennakko-odotukset huomioiden olla kuin pettymys, sillä moni oli rakentanut sen varaan aivan epärealistisia odotuksia.

Itse koitin pitää odotukseni kurissa ja lähestyä peliä neutraalisti, mutta fiilikset viikon pelailun jälkeen ovat silti ristiriitaiset.

Hello Games on pieni englantilainen firma, jonka työntekijät pystyi vielä jokin aika sitten laskemaan kahden käden sormilla. Tiimi oli tunnettu lähinnä Joe Danger -peleistään, jotka tarjosivat pientä mutta hauskaa prätkähuristelua ja fysiikkapohjaista kikkailua. Kun tiimi sitten ilmoitti kehittävänsä miljardeja planeettoja sisältävään galaksiin sijoittuvaa avaruusseikkailua, moni kuvitteli aluksi, että kyseessä oli vitsi.

No Man’s Sky

Tosissaan se Hello Games silti oli, ja jos ihmiset eivät olleet hypettyneitä alkujaan, homma lähti suorastaan raiteiltaan kun Sony otti tiimin siipensä suojaan ja antoi pelille AAA-luokan mainospaikan E3-messujen päänäytöksessä. Kun tähän yhdistetään vielä vaikea kehitysjakso, jonka varrelle mahtuu muun muassa koko tiimin työkalut tuhonnut tulva työpaikalla, ei ole varmastikaan ollut helppoa olla Hello Gamesin pelinkehittäjä.

Nyt peli on kuitenkin valmis, ja vaikka selitykset ja lähtökohdat kannattaakin aina pitää mielessään, lopulta se ainoa merkitsevä tekijä on se, mitä levylle on painettu. No Man’s Sky ei voi mitenkään olla se peli, jota monet siitä omien mielikuvitustensa avulla kuvittelivat, mutta onko se pelaamisen arvoinen?

No Man’s Sky

Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen

No Man’s Skyn suurin myyntiargumentti oli ennakkoon sen koko. Pelaajan temmellyspaikkana toimii useampikin valtava galaksi, jotka sisältävät yhteensä 18,446,744,073,709,551,616 planeettaa. Ei, en nyt liioittele, en vain rämpytellyt näppäimistöäni. 18 miljardia miljardia planeettaa. Se on aivan käsittämättömän suuri luku, kirjaimellisesti.

On tietenkin selvää, että tällaista määrää planeettoja kehitystiimi ei ole käsin suunnitellut, vaan homma on hoidettu proseduraalisesti. Ohjelmalle on annettu tietyt parametrit, joiden puitteissa se on sitten luonut hirmuisen määrän ei nyt aivan satunnaisia, mutta melkein, planeettoja. Niillä asustaa jos jonkinlaisia eläimiä ja niiltä voi löytyä jos jonkinlaisia raaka-aineita innokkaan avaruuslouhijan hamstrattavaksi.

Näiden planeettojen tutkiminen on myös se No Man’s Skyn suola, sillä peli ei varsinaisesti sisällä mitään tarinaa. Löyhiä tavoitteita kyllä on tarjolla: voi pyrkiä kohti galaksin keskustaa, tai voi lähteä seuraamaan galaksia joskus asuttaneiden Muinaisten jälkeensä jättämää polkua planeetalta toiselle. Pelaajalta vaaditaan kuitenkin paljon tutkimusmatkailun himoa ja intoa tehdä itse sitä omaa hupiaan, jotta pelistä saa mitään irti.

No Man’s Sky

Kieltämättä No Man’s Sky tekeekin todella hyvän ensivaikutelman. Pakkolaskun jälkeen galaksin reunalta alkavan pelin ensimmäisenä toimenpiteenä on korjata alus, jotta pääsee taas lentämään. Tämä osio toimii käytännössä tutoriaalina, joskaan se ei opeta läheskään kaikkea, mitä pelillä on annettavanaan. Sen verran kuitenkin, että alkuun pääsee ja oppii ne peruspalikat, joiden avulla voi lähteä sitten itse selvittämään lisää.

Näiden alkutuntien aikana olin aivan ällikällä lyöty. Tutkin omaa planeettaani silmät hohtaen malttamatta nähdä, mitä seuraavan kukkulan takana odotti. Skannailin eläimiä, seurailin niiden liikkumista ja kävin lyhyttä mutta veristä sotaa planeettaa asuttavien vihamielisten hämähäkkirapujen kanssa. Bongailin planeetalta maamerkkejä ja keksin niille itse nimiä. Laajensin näin hiljalleen reviiriäni lentokelvottoman alukseni luota aina kauemmas ja kauemmas, tutkien suurempaa osaa planeetastani. Jokainen Minecraftia ja muita vastaavia pelejä pelannut tietää varmasti fiiliksen.

Kun sitten lopulta oli aika lähteä lentoon ja nähdä kaikki se muu seikkailun anti, niin hämmästykseni, intoni ja nautintoni lähtivät aika nopeasti jyrkkään laskuun. No Man’s Sky on kyllä paperilla valtava peli, mutta ei kovin syvällinen.

No Man’s Sky

No Man’s Sky

Valtameren levyinen, teekupin syvyinen

Planeettoja voi olla ne 18 kvadriljoonaa kappaletta, mutta käytännössä ne ovat enimmäkseen silti hyvin samanlaisia. Toki värimaailma ja planeettaa asuttavat eliöt vaihtelevat paikasta toiseen, mutta mitään ”kivistä ja kukkulaista saaristoa” -kaavasta eroavaa ei ole vastaan tullut. Ne todelliset tieteisihmeet, kuten vaikka valtameriplaneetat, irrallisista tyhjyyden päällä kelluvista saarekkeista koostuvat planeetat tai vaikka kaasumaisten eliöiden asuttamat paikat loistavat poissaolollaan.

Pelissä on paperilla hirveästi tekemistä: voi käydä kauppaa, opetella galaksia asuttavien muukalaisrotujen kieliä, etsiä aarteita tai taistella planeetan pinnalla tai avaruudessa. Nämäkin kaikki osa-alueet ovat vain niin pintapuolisia. Taistelu ei ole kovin kivaa, sillä se on todella yksinkertaista ja kiikkerää. Kaupankäynti ja kanssakäynti muukalaisten kanssa tarkoittaa tekstivalikoiden klikkailua. Planeettoja täplittävät asutukset ovat parin huoneen tönöjä, jotka näyttävät samanlaisilta ja sisältävät sen yhden paikallaan istuskelevan muukalaisen ja pari uutta teknologiaa, joita voi sitten rakennella.

Vaikka galaksissa seikkailee periaatteessa hirveä määrä muita pelaajia, näiden kanssa ei voi olla mitenkään tekemisissä, eikä niitä voi edes nähdä. Pelaaja on galaksissa kovin yksin, ja kaikki muu elämä tuntuu olevan vain koristetta. Muut oliot eivät taistele keskenään, metsästä toisiaan tai tee muutenkaan mitään muuta kuin lampsi ympyrää.

Avaruusaluksella lentäminen on tylsää, sillä alukset ovat ruuman kokoa ja kiinni pultattavia parannuksia – jotka ovat kaikki luokkaa ”ase ampuu vähän paremmin” – lukuunottamatta vain grafiikkamodeja. Sillä ei ole hirveästi väliä, lentääkö Colonial Viperin näköisellä hävittäjällä vai avaruusmatkailuautoa muistuttavalla kolosilla. Edes törmätä planeetan pintaan ei voi, sillä alukset vetävät automaattisesti itsensä vaakalentoon noin 100 metrin korkeudessa. Tämä on tylsää, sillä planeetoilla on tullut vastaan kanjoneita, joissa olisi ollut oikein kiva lennellä.

No Man’s Sky

Se itse pelin peruslooppi on myös hyvin simppeli. Päästäkseen seuraavaan tähtijärjestelmään täytyy saada bensaa hypermoottoriin. Sitten louhitaan järjestelmän planeetoilta joko hyperbensan raaka-aineita, tai kaupassa myytävää tavaraa, kunnes pystyy joko keittämään tankillisen löpöä tai ostamaan sen. Sitten hypätään seuraavaan systeemiin ja toistetaan sama operaatio planeetoilla, jotka ehkä näyttävät erilaisilta, mutta sisältävät enimmäkseen samaa tavaraa ja samoja raaka-aineita.
Onkin ikävää ja ehkä jopa vähän paradoksaalista, että näin valtavassa galaksissa kaikki alkaa tuntua samalta ja saman kaavan toistamiselta niin nopeasti.

Tämä on toki kaikki väistämätöntä. Täytyy muistaa, että Hello Games on kuitenkin pieni firma, joka on ottanut tehtäväkseen valtavan projektin. Pelkästään pelin selkärangan rakentaminen on ollut aivan käsittämätön ponnistus ja on pienoinen ihme, että peli toimii edes näin hyvin.

Tämä mielessä olen kyllä empaattinen ja ymmärtäväinen, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että No Man’s Sky tuntuu usein Early Access -peliltä. No Man’s Sky 0.5:ltä, johon sitten päivitetään myöhemmin uusia ominaisuuksia, parempi kaupankäynti ja muuta tarpeellista. Päivityksiä onkin tulossa – kuulemma esimerkiksi pysyvien tukikohtien rakentaminen päivitetään peliin myöhemmin – mutta suurilta linjauksiltaan peli on tässä.

Ennen kuin nyt lipsahdetaan liikaa sinne lopullisen tuomion puolelle, puhutaan hetki niistä pelin todellisista ongelmista. Niistä, jotka eivät ole pelkkiä mielipidekysymyksiä.

No Man’s Sky

No Man’s Sky

Ongelmia moneen lähtöön

No Man’s Sky sisältää todellakin ongelmia. Osa näistä seuraa siitä, että peli on proseduraalisesti generoitu, ja täten kehitystiimi ei voi mitenkään taata sitä, että jokaisen pelaajan kokemus on samanlainen. Mutta kyllä se tämä mielessäkin vähän harmittaa, kun ei vielä viikon pelaamisen jälkeenkään pysty avaamaan vastaan tulevia lukittuja arkkuja, koska ei ole vain löytänyt mistään avaimen reseptiä.

Pelin craftailu on muutenkin sangen puisevaa puuhaa. Siinä missä esimerkiksi Minecraft ja moni muu selviytymispeli kannustaa kokeilemaan, tutkimaan ja keksimään, No Man’s Skyssä seurataan orjallisesti reseptejä. Oletko löytänyt Ihmelaser 5000:n kaavat? Sitten voit tehdä sen. Etkö ole? Tyhjä arpa ja parempi onni ensi kerralla.

Eikä riitä, että tekee kerralla Ihmelaser 5000:n, vaan täytyy ensin yksi kerrallaan rakentaa kaikki ne komponentit, joita siihen tarvitaan. Usein nämä komponentit taas vaativat alikomponentteja. Kun inventaariotila on aina kortilla, eivätkä esimerkiksi kauppiaille myytävät tavarat pinoudu (oikeasti, miksi hitossa yhteen inventaariopaikkaan mahtuu 500 malmia, mutta pienet helmet vaativat uniikit paikkansa?), tämä on aivan helvetin turhauttavaa.

No Man’s Sky

Inventaarion kanssa taisteleminen ja pelin peruskäyttöliittymän käyttö ovat muutenkin turhauttavia kokemuksia. Kaikki vahvistukset tehdään esimerkiksi pitämällä ohjaimen X-nappia pohjassa sekunnin ajan. Jokainen voi helposti arvioida, miten nopeasti tämä alkaa tuntua tylsältä ja hitaalta jutulta.

Samanlaisia ongelmallisia suunnittelujuttuja löytyisi paljon enemmänkin, ja No Man’s Sky olisi kaivannut tasapainotuskierrosta, jossa turhia puhdetöitä ja välivaiheita olisi karsittu pois. Mutta unohdetaan ne, ja puhutaan teknisistä ongelmista, sillä niitäkin riittää.

PC-versio on tiettävästi Batman: Arkham Knight -tason katastrofi, joka ei monilla pelaajilla edes lähde käyntiin, tai pyörii huipputason muskelikoneillakin kuin diaesitys. Itse pelasin PlayStation 4 -versiota, joka kyllä pyörii ihan asiallisesti (joskin esineet ponnahtelevat jatkuvasti esiin pelaajan jo näkökentässä ollessaan ja muutenkin konsolin rajat tuntuvat vähän kaikkialla), mutta peli kaatuilee. Usein. Ja valitettavasti myös joskus fataalisti.

Tunnen itsekin pelaajia, joiden parin viikon peli on päättynyt siihen, että väärään paikkaan kaatunut tai muuten bugannut peli ei ole enää pelattavissa. Tallennuksia on hävinnyt, pelaajat ovat menettäneet yllättäen avaruusaluksensa ja jääneet orvoiksi tyhjälle planeetalle ja niin edelleen.

Ongelmia siis riittää, puhuttiin pelisuunnittelusta, tekniikasta tai yleisestä viimeistelystä.

No Man’s Sky

No Man’s Sky

Pitkän matkan arvoinen?

No Man’s Sky on ristiriitainen peli. Voisin ehkä yrittää tiivistää sen sanomalla, että pelinä se ei ole kovin kummoinen, mutta kokemuksena kylläkin parhaimmillaan hyvin hieno. Haluan nostaa kehitystiimille hattua siitä, että he ovat saaneet valtavan operaationsa päätökseen ja tehneet pelin, jonka ei pitäisi olla edes olemassa. Kuka hiton hullu tällaista lähtee edes yrittämään?

Kun se toimii, No Man’s Sky on kaunis ja taianomainen kokemus, joka tehtailee paljon ikimuistoisia kokemuksia. Tulen itse muistamaan pitkään esimerkiksi sen, kun auringon laskiessa nousin kukkulan laelle ja näin allani avautuvassa laaksossa suuret määrät pimeässä hohtavia kasveja, joiden purppura valo levisi hiljallen valomereksi. Istuin vain kukkulan laella pitkään katselemassa taivaalla lentävien alusten perävaloja, kaukaisuudessa siintäviä tähtiä ja valomeressä kulkevia eläimiä.

Näin koettuna No Man’s Sky onkin parhaimmillaan. Kun ottaa iisisti, unohtaa tavoitteet ja keskittyy olemaan avaruusturisti, peli toimii. Eteerinen soundtrack, komea – ja taiteellisesti oikein iskevä grafiikka – ja pelin ainutlaatuinen tunnelma ovat todella tehokkaita houkuttimia. Harva, jos mikään, peli on aiemmin vanginnut sitä ”olen mitätön hiekanjyvä valtavassa galaksissa” -fiilistä, mitä No Man’s Sky tarjoilee todella usein.

No Man’s Sky

Se tulee myös olemaan varmasti eräs vahvimmin mielipiteitä jakavista peleistä miesmuistiin. Olen aivan varma, että moni tulee juuri tämän uniikin kokemuksen kautta löytämään erään kaikkien aikojen suosikkipeleistään. Olen myös yhtä varma, että moni turhautuu matkalla pelin lukuisiin todellisiin ongelmiin ja dumppaa sen roskikseen alta aikayksikön.

Itse pelasin sitä viikon, kunnes tulin tähän lopputulokseen: aion jatkossakin seurata peliä, mutta en pelata sitä. Haluan nähdä niitä upeita ja ihmeellisiä asioita, joita ihmiset löytävät. Haluan nauraa pelin välillä tarjoilemille hölmöille eläimille, ja haluan nähdä, mitä aarteita galaksi sisältää. Mutta en yksinkertaisesti jaksa enää tapella inventaarioni kanssa tai louhia reppua täyteen kultaa siltä 120. kohtaamaltani planeetalta, jotta pääsen tekemään saman uudelleen vielä toisen mokoman kertaa.
Elämä on siihen liian lyhyt ja No Man’s Sky liian suuri.

 

Toinen mielipide

Missasin No Man’s Skyn ympärillä pyörineen hypen melkein kokonaan, mutta kun vihdoin otin selvää siitä, mistä pelissä on kyse, innostuin. Sielussani kun löytyi tutkimisen ja avaruuslentelyn kokoinen aukko, jota korvikkeet eivät pelin julkaisua odotellessa pystyneet täyttämään.

Tiesin etukäteen melko lailla tarkkaan, ettei peli olisi sellainen lopullinen ratkaisu kysymykseen ”mitä tänään pelaisin”, jonka kaltaiseksi jotkut kommentaattorit sen kuvailivat pelkkiin hypepuheisiin uskoen. Uskon siksi, että syöksyin käytännössä loputtoman galaksin syövereihin realistisin ennakko-odotuksin.

Aikani nautin, mutta kieltämättä kokemuksen autius ennakkoon nähtyihin videoihin verrattuna harmitti. Planeetta toisensa jälkeen osoittautui karuksi ja tyhjäksi. Jos jossain löytyi elämää, se toisti pääosin samaa jo koettua kaavaa. Paradoksaalisesti lähes jokainen planeetta oli kuitenkin varsinainen resurssikeidas, joten jatkaminen kohti seuraavaa aurinkokuntaa ja seuraavaa planeettaa vaati vain hieman aikaa ja kärsivällisyyttä.

Kun peliaikaa oli kellossa hieman vajaat kaksikymmentä tuntia ja kiinnostus teosta kohtaan romahti samalla dramaattisesti, oli aika filosofisen pohdiskelun. Moni muu peli on tuntunut antavan täydellekin hinnalleen vastinetta, vaikka viihdyttävät pelitunnit ovat jääneet puoleen nyt koetusta. Onko siis reilua tuomita No Man’s Skyta vuosikymmenen pelihuijaukseksi tai edes epäonnistumiseksi?

Ehkä suurin kipupiste on potentiaalin ja suurten lupausten hukkaaminen. Kun odotukset on viritetty korkealle, on todellisuus pettymys. Tahdon nähdä sen, mitä meille vilautettiin trailerien ja ennakkohypen muodossa. Ehkä siihen päästään, kun tekijät saavat pahimmat bugit kuristettua ja pääsevät keskittymään sisällön tuottamiseen. Sitä ennen No Man’s Sky on pakko julistaa pettymykseksi riippumatta siitä, kuinka reilua se lopulta on liian ison palan haukannutta indiestudiota kohtaan.

Juho Anttila

 

No Man’s Sky

 

Lisää aiheesta

Pelintekeminenkään ei tunnu kovinkaan erilaiselta aiempaan verrattuna. Jos pysyn poissa nettifoorumeilta tai en juttele toimittajien kanssa, niin työnkuvani on entisellään. Me vain teemme peliä. Tässä pelissä vain on ongelmia, jollaisia minulla ei ollut koskaan aiemmin. Teknisiä pulmia mutta toki hauskojakin juttuja, joita koetan saada kuntoon.

Samalla me teemme enemmän innovatiivisia juttuja kuin koskaan, mikä on tosi hauskaa. Silti, kun tulen töihin, niin en minä henkilökohtaisesti tunne oloani mitenkään sen erikoisemmaksi kuin Joe Dangerinkaan aikoihin.

No Man’s Sky – vuoden puhutuimman pelin tekijät elävät yhä indien elämää