Tales from the Borderlands Episode 1: Zer0 (iOS, Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

11.12.2014 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670K, 16 Gt muistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: iOS, Mac, PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai uudempi, Core2Due 2 GHz, 3 Gt muistia
Pelaajia: 1
Muuta: Episodipelisarja, ladattava peli, kauden hinta 23 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: https://www.telltalegames.com/talesfromtheborderlands/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Telltale Gamesin tuotanto on viimeisten vuosien aikana ollut laadukasta ja palkittua, mutta myös kovin synkkää. Zombit, sarjamurhaajat, uhraukset ja muut kamaluudet ovat seuranneet toisiaan.

Kaiken synkistelyn keskellä on ollut joskus vaikea muistaa, että firmahan nousi aikanaan maineeseen nimenomaan komedian keinoin. Vieläkö se mahtaa muutaman vuoden tauon jälkeen onnistua?

Telltalen viime vuosien suuntaukset mielessä on tosiaan helppo unohtaa se, että firmahan teki aikanaan komediapelejä. Hauskoja sellaisia! Sam & Maxin myöhemmät kaudet, Strong Bad’s Cool Game for Attractive People ja Tales from Monkey Island eivät välttämättä kaikki olleet mitään modernin seikkailupelaamisen mestariteoksia, mutta hauskoja silti.

Tuorein sarja, Tales from the Borderlands, on taas sitä perinteistä Telltalea: se on lisenssipeli, jossa on otettu paljon luovia vapauksia ja käytetty paljon komedian keinoja. Ja se osoittaa myös, että synkistely ei ole tylsyttänyt huumorin terää pätkääkään.

Fiasko aavikkoplaneetalla

Tales from the Borderlandsin ensimmäinen episodi tuo vahvasti mieleen Coenin veljesten elokuvat. Fargo, Raising Arizona, Burn After Reading ja monet muut leffat kertovat tarinan pintapuolisen simppelistä rikoksesta, joka muuttuu hetkessä huonojen valintojen ja ikävien seurausten lumivyöryksi. Niin myös Tales from the Borderlands.

Rhys on aavikkoplaneetta Pandoraa piiskurin otteella hallitsevan Hyperion-megayhtiön middle management –persläpi, joka himoitsee kavereineen ylennyksestä. Juttu jos toinen menee kuitenkin vähän mönkään ja hetken päästä porukka onkin jo kaappaamassa diiliä, jossa he yrittävät ostaa legendaarisia aarteita lupaavaa Vault Keytä hämäräveikolta. Firmaltaan pöllimillä rahoilla. Mikä muka voisi mennä pieleen? Samaan aikaan toinenkin ketkuporukka yrittää pyörittää omaa huijaustaan, joten vastaus on tietenkin ”kaikki mahdollinen”.

Tämän enempää en sitten tarinasta enää puhukaan, sillä kunnon heist-komedioiden tavoin se on selvästi pelin parasta osa-aluetta ja jotain, mikä pitää kokea itse. Pelaaja ohjaa vuoroin Rhysiä ja tämän epätodennäköistä rikoskumppania/vastustajaa Fionaa, joka yrittää yhdessä hämäräveikkokaveriensa kanssa tehdä omaa elämänsä keikkaa. Tarinat kutoutuvat yhteen ja pian tapahtumia nähdään vuoroin eri perspektiiveistä. Kuka puhuu totta, kuka valehtelee? Onko sillä lopulta edes väliä?

Käsikirjoitus on erinomaista tasoa ja kaikesta näkee, että Telltalen väki oppii koko ajan lisää paitsi interaktiivisesta tarinankerronnasta, myös sitä mahdollistavista keinoista. Peli on aiempia elokuvamaisempi tuoden nimenomaan mieleen ne Coenin veljesten leffat, Ocean’s Elevenit ja muut vastaavat. Välillä käytetään tosi nopeita, miltei musiikkivideomaisia otossarjoja, kamerakulmat ovat kekseliäitä ja niin edelleen.

Telltalella on pistetty myös rahaa palamaan ääninäyttelijöiden muodossa, sillä pelissä kuullaan Nolan Northin ja Troy Bakerin tasoisia alan huippuja, minkä myös … No, kuulee. Hahmot on kirjoitettu hyvin ja dialogi on nasevan osuvaa, mutta lisäksi ammattilaiset tuovat siihen omat silauksensa. Erinomaisen nautittavaa kamaa.

Ja niin on muukin peli. Huumori on runsasta ja vaihtelevaa. Huolet siitä, että Borderlandsit skipannut ei saisi pelistä mitään irti, voi unohtaa. Mukana on viittauksia peleistä tuttuihin juttuihin (esimerkiksi kaikki aarteet jotenkin oudosti hohtavat perinteisen MMO-lootin väreissä) ja nyyppä ei välttämättä heti tajua vaikka bandiittien syvää olemusta, mutta kaikki on lopulta hyvin universaalia. Tämä on hyvin inhimillinen ja tajuttavissa oleva tarina, joka nyt vain sijoittuu tällaiseen maailmaan.

Hyvä alku, entäs jatko?

Tales from the Borderlands onkin ensimmäisen episodinsa perusteella hyvin hauska peli. Toki siihen vaaditaan tietynlaista huumorintajua, mutta eiköhän sellainen useilta meistä löydy.

Muuten mennäänkin sitten Telltalen peruskaavalla, eli en välttämättä sanoisi Tales from the Borderlandsia seikkailupeliksi. Puzzleja siinä ei ole kuin nimeksi – tosin nyt niitä on sentään pari – ja muutenkin pääpaino on tarinan kokemisella. Valintoja tehdään edelleen ja tarina kuulemma muokkautuu niiden mukaan, mutta veikkaisin, että pääosa muokkauksesta on sitä perinteistä osastoa, eli sitä, miten muut hahmot suhtautuvat pelaajaan.

Ja tämähän ei sitten muuten ollut valitusta. Telltalen kaava toimii mainiosti ja tiimi on mielestäni tämän hetken parhaita maailmassa jos puhutaan interaktiivisesta tarinankerronnasta. Vielä on liian aikaista sanoa mitään lopullista Tales from the Borderlandsistakaan, koska kautta on vielä neljä jaksoa jäljellä.

Mutta hitto vie: en muista, koska olen viimeksi nauranut pelin parissa näin paljon. Potentiaalia on siis ilmassa runsaasti ja toistaiseksi peukun tuoksu leijuu ilmassa vahvana. Mutta koska se on jo aiemminkin tuntunut vähän oudolta ensimmäisen episodin jälkeen, annan nyt mahdolliset peukut vasta sitten kauden päätteeksi. Siihen saakka totean, että huumorin ystävien kannattaa ehdottomasti sukeltaa Borderlandsiin.