We Happy Few -ennakko – huumepöllyinen dystopiaseikkailu (PC, Xbox One)
Tekijä: Compulsion Games
Julkaisija: Compulsion Games
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, Xbox One
Tulossa: Linux, Mac
Laitevaatimukset: PC Windows 7 64-bit tai uudempi, 8 Gt muistia, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain, 6 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Kehitteillä oleva early access -peli, ladattava peli, hinta 27,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://compulsiongames.com/en/10/we-happy-few
Testaaja: Jukka O. Kauppinen
Huumeita. Valvova isoveli. Poliisivaltio. Alistettu kansa. Näistä on We Happy Few -seikkailu tehty.
Kanadalainen Compulsion Games ei juhli pelilistansa pituudella, mutta laadussa ei ole valittamista. Firman ainokainen aiempi peli Contrast oli näet todella oivaltava ja kiinnostava älykköseikkailu. Sama linja jatkuu firman juuri early accessina julkaistussa We Happy Few -seikkailussa.
We Happy Few on tarina dystopiasta. Vaihtoehtoinen Britannia 1960-luvulla, hävitty sota Saksaa vastaan, huumeilla alistettu väestö. Kaikki on hyvin, kaikki ovat iloisia, kaikki ovat onnellisia, kaikkiin ongelmiin on pilleri. Ja sitten on jokunen vastavirtaan uiva kapinallinen, jotka eivät ole onnellisia. Jotka eivät mukaudu yhteiskuntaan, hymyile tai ole yhtä muiden kanssa.
Pilleripöhnässä kaikki ovat kauniita. Ja kasvottomia.
Pillerikrapulaiset ihmiset ovat onnettomia ja pukeutuvat huonosti. Mitä opimme tästä?
Ja huonostihan siinä pian käy. Pieni kapinallisuuden kipinä sammutetaan hetkessä poliisin pampulla, ja sinut heitetään ilottomien downerien vankilasaarelle. Pakoon pitäisi tietenkin päästä.
We Happy Few kertoo väkevää scifi-tarinaa, jota eletään avoimehkossa, proseruraalisesti pelaajan ympärille luodussa ahdistavuuden maailmassa. Peli ei väännä rautalankaa, vaan antaa pelaajan hakea itse tietoa ja ymmärrystä maailman taustasta ja nykytilanteesta haluamassaan määrin. Sen kontrastit tulevat kuitenkin nopeasti selväksi. On huumepöllyinen yhteiskunta, jossa Viralliset Miehet kirjoittavat historiaa uusiksi ja sensuroivat menneisyyden ikävät tapahtumat suuren yleisön silmiltä. On pillerien ilosta pudonneita hylkiöitä, jotka elävät ansaitsemassaan kurjuudessa. On mustaa ja valkoista, luokkaeroja ja dystooppista kontrollia.
Ja tietenkin tarinankerrontaa, joka lomittuu toiminnalliseen seikkailemiseen.
Sain pelistä alkujaan hyvin, hyvin vahvat BioShock-henkiset sävärit, kun lueskelin ja perehdyin sen ennakkotietoihin. Väkevää asennetta, tarinaa ja seikkailua, omalaatuisella tyylillä. Tämä jos mikä puree samaan yleisöön!
Mutta eihän We Happy Few samanlainen ole. Se on räiskinnän sijaan enemmänkin hiekkalaatikkoseikkailua, jonka tavoitteet ja tehtävät aukeavat vasta hiljalleen. Se on myös paljolti selviytymiseen ja välillä omalaatuiseen stealthiinkin luottavaa hiippailua ja tutkimusmatkailua, jossa pilleritön sankarimme yrittää sulautua ihmismassoihin kuin true-teinigootti Flow-festariyleisöön.
Early access / game preview -ennakkopalvelujen kautta julkaista kehitysversio pelistä antaa alustavan vilauksen pelin tulevasta olemuksesta, mutta vasta kovin kaukaisen raakileen. Lopullisessa pelissä on esimerkiksi kolme hahmoa kaikkine taustatarinoineen ja henkilöitymineen, mutta ensimmäisessä versiossa maailmaan pääsee vain yhdellä, jokseenkin anonyymillä ja etäisellä hahmolla. Avoimessa maailmassa liikkuvat persoonat tuntuvat hekin vielä aika rajoitetuilta, ja tekeminenkin on rajattua.
Pilleri poskeen ja kaikki on kauniimpaa.
Silti, seikkailusta jäi positiivinen tuntuma. Wellington Wells -kaupungin maailma ja hahmot herättävät tunteita ja reaktioita, ja selviytymisen haasteet ovat melkoisia. Yhteiskunnan ulkopuolelle heitetyn hahmon kun pitäisi pysytellä hengissäkin niin syömällä kuin juomalla, eikä moinen voi noin vain marssia kauppaan ostamaan evästä. Rahaakin olisi kiva olla. Ympäristön koluaminen, tutkiminen ja moraaliset ongelmat nousevat väkisinkin vahvoiksi teemoiksi, ja ilottomien ihmisten sekoaminen huumeettoman todellisuuden kohdatessaan.
Tämä kemikaaleilla aikaansaatu moniulotteisuus toi mieleen väkevästi Stanislaw Lemin teoksen Futurologinen kongressi, jossa maailman liikaväestöongelmat, raaka-aineiden loppuminen ja muut katastrofit on eliminoitu täysin. Tai no. Ainakaan ihmiset eivät huomaa niitä, sillä koko maailman väestö elää käytännössä täydessä kemikaalipöllyssä ja kokevat ympäristön aivan erilaisena kuin se oikeasti on. Lieneekö kirjaa luettu ihan Kanadassa saakka?
Kaikenlaisia tarvikkeitakin pitäisi kerätä, kuin missä tahansa selviytymispelissä. Esineitä, tarvikkeita ja romua, joista craftataan työkaluja, välineitä ja aseita. Joskus on ehkä pakko taistellakin.
Kaiken sen lomassa on myös napsittava hyviä pillereitä. Ei liikaa ilopillereitä, mutta niitä muista, joiden avulla hahmoa voi tuunata tarpeen mukaan. Hyvässä pöllyssä maailmakin näyttää erilaiselta, mutta niin myös silloin, kun tärinät iskevät ja elimistö kirkuu lisää kamaa.
Onko huono olo? Ota tästä hyvä pilleri!
Aikanaan seikkailemaan pääsee kolmessa eri pelitilassa: hiekkalaatikossa, tarinassa sekä Wellie-tilassa, jossa astutaankin tavallisen, pillerimäistä iloa popsivan kansalaisen, wellien, kenkiin. Wellienä pelaaja elää ihan normaalia elämää, mitä nyt yrittää löytää ja siepata yhteiskunnan onnellista ydintä mädättäviä downereita.
Vaikka early access -peli onkin vielä täysin keskeneräinen, olen jo täysin vakuuttunut. Sen mekaniikat toimivat hyvin, vaikka viilausta ja sisältöä onkin vielä tehtävä ja pitkään. Kunhan maailma vielä laajenee ja monipuolistuu, tekoäly kehittyy ja ennen kaikkea tarinankerronta saadaan paikalleen, niin We Happy Few -seikkailusta saadaan huikea indiepuolelta ponnistava korvike BioShockille. Mutta avoimen maailman selviytymisseikkailulla, jossa ei ole zombeja.
Toim. huom: peli on julkaistu early access / game preview -ohjelman kautta keskeneräisenä kehitysversiona, jota työstetään valmiiksi myyntituloilla ja pelaajien palautetta kuunnellen.
Toinen mielipide
On vaikea kuvitella, miten We Happy Few:n E3-esiintyminen olisi voinut olla paljon harhaanjohtavampi. Microsoftin lavashowssa nähtiin skriptattua, tunnelmallista ja äärimmäisen kiehtovaa materiaalia, jota ei kuitenkaan itse pelissä ole sitten yhtään sen enempää. Loppu on avoimen maailman selviytymisseikkailua.
Tiesin tämän itse jo ennakkoon, mutta pettymys on silti karvas. We Happy Few kun alkaa erinomaisesti ja palaisin halusta pelata Bioshock-tyylistä seikkailua tuossa maailmassa. Tämä ei kuitenkaan ole pelin ainoa ongelma, sillä kun on pystynyt nielaisemaan pettymyksen ja tottunut ajatukseen siitä, että tarjolla nyt vain on avoimen maailman seikkailua, craftailua ja selviytymistä, peli ei vain ole kovin hauska. Ainakaan nykykunnossaan.
Hapuileminen pimeällä, sumuisella ja raunioiden täyttämällä saarella nahjuisten ja samaa paria fraasia toistelevien ihmisten kanssa ei ole kivaa. Sekään ei ole, että pelistä nyt löytyvät tehtävät – niiden olemassaolosta peukkua ja lisää niitä jatkossa, pliis – ovat hyvin turhauttavia. We Happy Few kun luo maailmansa aina satunnaisesti uudelleen joka pelikertaa varten, eikä ole mitään takeita siitä, että tehtävän tarvitsemia esineitä löytyy lähettyviltä tai yleensäkään mistään. Itse ajauduin pariinkin kertaan tilanteeseen, jossa olin mielestäni ryöstänyt kaikki mahdolliset laatikot, kolkannut kaikki mahdolliset ihmiset ja silti en löytänyt tehtävään tarvittavia esineitä. Turhauttavaa!
Heitetään mukaan vielä aimo annos bugeja, skriptausongelmia ja yleistä tasapainon puutetta (suurin osa ajasta menee ruuan ja veden etsimiseen ja tankkaamiseen, sillä sankari tarvitsee ravintoa tauotta) ja tuloksena on peli, josta en juuri nyt maksaisi sitä pyydettyä 30 euroa. On vaikea sanoa, mihin suuntaan We Happy Few lopulta kehittyy ja miten paljon pelistä tulee löytymään sitä tarinaa ja niitä hienoja elementtejä, joilla peli loksautti leukoja E3:ssa, mutta juuri nyt se on puiseva pelin luuranko.
Palataan asiaan, kun peli on julkaisukunnossa.
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Bioshock 2 (PC, PS3, Xbox 360)
Bioshock Infinite (PC, PS3, Xbox 360)
Bioshock Infinite Burial at Sea Episode 2 DLC (PC, PS3, Xbox 360)
Bioshock Infinite: Burial at Sea Episode 1 DLC (PC, PS3, Xbox 360)
