Uusimmat

Blues and Bullets Episode 1: The End of Peace (PC, Xbox One)

20.09.2015 14:00 Pekka Leinonen

bluesandbullets_ep1_arv_0kansiTekijä: A Crowd of Monsters
Julkaisija: A Crowd of Monsters
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: PC, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, 4 Gt muistia, 7 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava episodipeli, kaudessa viisi jaksoa. Hinta 4,99 euroa per jakso tai kausikortti 19,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://www.bluesandbullets.com
Arvostelija: Pekka Leinonen

bluesandbullets_ep1_arv_035

 

Noirea, kolmannen persoonan räiskintää ja sherlockmaista etsiväntyötä samassa pelissä kuulostaa paperilla todella hyvältä. Valitettavasti kuitenkin käytäntö on usein aivan muuta. Mutta miten sitten kun tämä on päätetty toteuttaa? Toimihan se LA Noiressakin, niin miksei toimisi nyt, ihan noin hitusen pienemmällä budjetilla?

Päässäni on ollut viime aikoina omituinen tunne. Mietin hetken mikähän se mahtaa olla. Tuntuu kuin vuosien saatossa jokin olisi muuttunut. Sitten tajusin. Olen pelannut viime aikoina lähestulkoon ainoastaan keskeneräisiä pelejä, pelejä, jotka on lyöty kirveellä osiksi, joita myös episodeiksi kutsutaan. Tales from Borderlands, King’s Quest, Life is Strange, näin muutaman mainitakseni. Nyt kirjoitan uudesta tulokkaasta otsikolla Blues and Bullets.

Mutta mistä tässä teoksessa onkaan kyse?

bluesandbullets_ep1_arv_01

Lihaksia ja luoteja

Reaalimaailmasta tuttu nimi, Lahjomattomien Eliot Ness haluaisi vain rauhassa tarjoilla mustikkapiirakkaa Blues and Bullets -ravintolassaan ja unohtaa entisen elämänsä poliisina. Menneisyydellä on vain ikävä tapa vetää takaisin, aina vain lujemmin, vaikka sitä miten koettaakaan paeta. Eräänä sateisena päivänä ravintolaan saapuu musta mies, joka tuo mukanaan reliikin kahdenkymmenen vuoden takaa ja kertoo, että pomolla on keikkaa tarjolla.

Ness päättää muitta mutkitta sulkea ravintolan ja heittää trenssin ylle. Pomo ei ole kukaan muu kuin itse arkkivihollinen Al Capone, joka on vapautunut vankilasta ja jäänyt eläkkeelle. Hän haluaa palkata Eliotin etsimään kadonneen pojantyttärensä. Miksi juuri hänet? Koska mies ei laittanut 20 vuotta sitten luotia otsaan, vaikka siihen oli täydellinen tilaisuus. Tästä alkaa seikkailu Esperanzan kaupungin korruption mädättämään sydämeen ja sen takana piilevään synkkään salaisuuteen.

Tarina alkaa rauhallisesti ihan vain tekemällä asiakaspalvelua possuille joko kettumaisesti tai ystävällisesti, riippuen siitä millaiseksi pelaaja itsensä parhaansa mukaan luonnehtii. Kohta räiskitään viskipäissään flashbackissa kolmannesta persoonasta mafian made-maneja kuudesti laukeavalla ja vanhalla kunnon Chicago Typewriterillä. Sitten siirrytäänkin fiilistelemään rauhassa maisemia Hindenburgista.

Tämän jälkeen tutkitaan tylyintä tietokonepelissä vähään aikaan näkemääni murhaa. Ympäristöstä kerätään vinkkejä tapahtuneesta, yhdistellään palapelin palat paikalleen ja rakennetaan tapahtumaketju alusta loppuun, kuten Crimes & Punishmentissa konsanaan. Tosin sillä erotuksella, että päättelyssä ei voi mennä metsään. Täytyyhän tarinavertoisen pelin edetä johonkin suuntaan. Loppu olisikin spoilaamista, joten ei siitä tätä enempää.

Kuten moderneihin episodipohjaisiin peleihin kuuluu, valinnoilla ja dialogeilla on enemmän tai vähemmän merkitystä tiettyihin nyansseihin tarinan edetessä. Itse päätin olla joka mutkassa kovaksikeitetty etsivä, joka juo vissyn sijaan viskiä niin töissä kuin kämpillä ja antaa nyrkkien hoitaa puhumisen. Filantroopeille on tarjolla ihmisläheisempiä vaihtoehtoja.

bluesandbullets_ep1_arv_02

bluesandbullets_ep1_arv_04

Mustaa sadetta

Blues and Bullets erottuu edukseen yhdestä asiasta ennen kaikkea. Nimittäin visuaalisesta ilmeestä, joka on helevetin hienoa Sin City –henkistä punamustavalkeaa noirea, jota en voinut lakata ihastelemasta missään vaiheessa. Genrelle uskollisesti vettäkin satoi kuin Suomen juhannuksena, eli koko ajan. Jos jostain pitää valittaa, niin animaatio on jolteensakkin tönkköä ja huulisynkronisaatio välillä hakusessa.

Musiikit sopivat tunnelmaan kuin ysimillinen ohimoon. Ääninäyttelijät hoitavat työnsä sen verran onnistuneesti, että ovat ansainneet palkkansa tai pullakahvit.

Mutta siirrytään nyt valituksen aiheisiin. Kontrollit PC:llä tuntuvat suoraan sanottuna siltä, kuin ne olisi käännetty konsolilta. WASD-näppäimillä liikutaan ja E:stä tutkitaan ja hutkitaan. Nuolinäppäimillä valitaan repliikit. Mietin heti alussa, että missä pirussa on hiiri? Trailerissahan näytettiin ammuskelua. Ilmestyihän sekin sitten tilanteen kuumettua kun aseet alkoivat laulaa. Tähtäys oli kyllä sujuvaa, mutta ihme palloilu kontrolleista toiseen sotki jotenkin ajatusmaailmaa. Ja varoitus: peli sisältää quick time eventtejä.

Sitten suurin murheenkryyni: tarina on ohi noin puolessatoista tunnissa. Juuri kun tuntuu että nyt lähtee, nyt lähtee, niin ruudulle läväytetäänkin lopputekstit. Erinomaisesti rytmitettyä ja toteutettua seikkailua olisi mieluummin pelannut vaikka yli yön, mutta ei, nyt jatkoa on odotettava määrittelemätön aika. Muistin juuri miksi vihaan pilkottuja pelejä.

bluesandbullets_ep1_arv_03

Soita se uudestaan

Episodipelejä verratessa Blues and Bulletsin ensimmäinen osa viidestä vakuutti heti enemmän kuin Walking Deadin umpitylsä kakkoskausi (ensimmäinen kausi oli timanttia) tai ylidramatisoitu Life is Strange.

Mietin pitkään 3,5-4 tähden välillä, mutta lopullinen ratkaisu syntyi siitä, ettei hardboiled-dekkarini polttanut kessua ketjussa, niin kuin asiaan kuuluu. Lisäksi hyvin alkaneen tarinan seuraavaa osaa vatvotaan kehittäjien kirjoittelun mukaan kuukausitolkulla. Toivottavasti se aika käytetään hyvin.

 

Lisää aiheesta

King’s Quest – Chapter 1: A Knight to Remember (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Pillars of Eternity: White March Part 1 DLC (Linux, Mac, PC)

Sproggiwood (Android, iOS, Mac, PC)

Steins Gate (PS3, PS Vita)

Until Dawn (PS4)

Victor Vran (PC)