Uusimmat

Fable-sarjan luoja Peter Molyneux haluaisi tehdä Fable IV:n

26.11.2016 17:30 Muropaketin toimitus

fable-3-001

Fable-sarjan alkuperäinen pääkehittäjä Peter Molyneux on kertonut olevansa kiinnostunut tekemään Fable IV:n. Pelisarjan kohtalo on vaakalaudalla Microsoftin suljettua Lionhead Studiosin alkuvuodesta.

Pelisuunnittelija ja Fable-sarjan luoja Peter Molyneux on ilmaissut kiinnostuksensa tehdä Fable IV:n. Molyneux kommentoi asiaa alunperin OXM:lle antamassaan haastattelussa, raportoi GameSpot.

– On järjetöntä, että Fable IV:ää ei olla tekemässä. Minä haluaisin tehdä sen ja studio yritti tehdä sen.

Microsoft sulki Fable-sarjan kehittäneen Lionhead Studiosin aiemmin tänä vuonna. Molyneux itse jätti studion vuonna 2012 ja perusti 22 Cansin, jonka ensimmäinen julkaisu, mobiilipeli The Trail ilmestyi syyskuussa.

Fable-sarjan tulevaisuus on siis hyvin epävarma. Molyneux esittää lisäksi, että Fable IV:n tekeminen vaatisi alkuperäisen kehittäjätiimin kokoamista uudelleen.

Fable-sarjan edellinen julkaisu oli vuonna 2014 ilmestynyt remasteroitu versio alkuperäisestä, vuoden 2004 Fable-pelistä. Aiemmin tänä vuonna entiset Lionhead-kehittäjät onnistuivat rahoittamaan pelisarjaan perustuvan keräilykorttipelin, joka on parhaillaan kehityksessä.

Fable
Kaikki jutut aiheesta

 

Muropaketin uusimmat