Uusimmat

GameTrailers-pelisivusto sulkeutuu 13 vuoden jälkeen

09.02.2016 14:00 Jukka O. Kauppinen

Pelimaailma muuttuu, ystävä kallis. Peliviihteestä nauttiminen on muuttunut sekä sisällöllisesti että mediallisesti, ja etenkin perinteinen painettu media on ottanut kovasti takkiinsa viimeisen vuosikymmenen aikana. Mutta helpolla eivät pääse verkko- ja videomediatkaan, mitä todistaa monien perinteisten pelisaittien sulkeutuminen tälläkin vuosikymmenellä.

Viimeisin uhri Youtube- ja striimausrynnäkössä on vuonna 2002 perustettu GameTrailers-sivusto.

GameTrailers syntyi täyttämään hieman erilaista aukkoa vuosituhannen alkupuolella. Sen perustajat kliffasivat heti, että video on oiva nettiformaatti. Tehdäänpä siis sivusto, jonka kautta voidaan julkaista sekä pelien trailereita että videomuotoon tehtyjä juttuja.

GameTrailersin alamäestä on vaikea tehdä tarkempaa analyysiä, kun emme tunne sen taustafirmojen tilannetta. Saittihan myytiin vuosi sitten ja siinä samalla väkeä tietenkin potkittiin. Millaiseksi työolosuhteet muodostuivat, miten lie työntekijöiden selkänahkaa revitty, onko uusi omistaja osannut pyörittää bisnestä? Oli miten oli, videosaitti ei enää pärjännyt video- ja suoratoistoaikakaudella.

Päätöksenteko saitin sulkemisesta on ollut joko hyvin ripeää tai sitten salamyhkäistä, sillä sivuston työntekijöille kerrottiin potkuista vasta tänään, muutama tunti ennen sivuston pussittamista.

Nostamme maljan muistollesi. Kiitos kaloista!

Lähde: https://twitter.com/GameTrailers

Lisätietoja: http://www.gametrailers.com/