Uusimmat

Hitman muuttui episodipeliksi – miksi? Ohjaaja vastaa

14.03.2016 18:30 Jukka O. Kauppinen

Uusi Hitman-peli saapui kauppoihin viime viikolla. Tai osa siitä. Hitman on nimittäin useassa osassa julkaistava episodipeli, joka myydään useina palasina. Miksi näin? Pelin ohjanneen Christian Elverdamin mukaan yksi syy oli tietenkin pelejä lataavan yleisön kasvu riittävän suureksi, mutta myös tarinankerronnan mahdollisuudet.

Elverdam miettii, että Hitmanin hahmo ja elämä eivät sovi perinteisen tarinankerronnan kaavaan, sillä pelien lumo on loppujen lopuksi vapaudessa. Hitmania ei pidä käsikirjoittaa tai skriptata liian tiukasti, vaan hän on eksentrinen, omituinen hahmo, joka suorittaa iskunsa mitä erilaisimmin keinoin, ihan pelaajasta riippuen.

Kehittäjätiiminkin piti tietenkin sopeutua prosessiin. Pelimoottori täytyi tuunata uusiksi, eikä ensimmäisen jakson julkaisua voinut tehdä perinteisenä crunchina – muutenhan porukka olisi täysin burnoutissa toisen jakson kehityksen alkaessa.

Lisää Hitmanin rakentamisesta, tarinasta ja tekniikasta jutun loppuun linkitetyssä artikkelissa.

Hitman itse julkaistiin viime viikolla PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle. Ensimmäisen jakson jälkeen lisää kenttiä ja tarinoita onluvassa huhti-, touko- ja kesäkuussa.

Lue juttu: Hitman creative director weighs risk, reward of going episodic

 

 

Kotimainenkin pelikansa on jo sukeltanut pelin kimppuun, ja foorumilta löytyy muun muassa tällaisia ajatuksia:

 

Olin itse tätä osa-julkaisua vastaan, mutta itselle toimii loistavasti sittenkin! Nyt mennyt 10h ja koko ajan uutta kamaa lukittuu. Olen tappanut tyypin jo vaikka millä tavalla ja vielä on monta jäljellä. Elusive tehtäviä en ole edes aloittanut.

Nyt tulee oikeasti tutkittua ja ihasteltua kaikkea kuin että juoksisi läpi kohteet. Tykkään :).

Kannattaa laittaa opportunities LOW:lle. Ei pois! Jos ne on high niin peli on liian helppo. Jos ne on pois niin ei tajua oikeen mitä tapahtuu. Jos ne on LOW niin tietää samaa mitä 47 tietää ja saa dianan mielipiteen tilanteesta. Loppuratkaisu ja pähkäily jää pelaajalle. Loistavaa settiä ollut vain yhdessä kentässä!

Nämä rankit jää sitten seuraaviin tehtäviin niin voi ottaa järeämpää aseistusta mukaan. Jos nyt juoksisi kaikki läpi niin mitään kivaa ei olisi käytössä :).

Peli on tosiaankin helppo jos haluaa nopeaa paukutella vihollisia. Vihollisen refleksit on luokkaa etana ja voit lahdata aika paljon väkeä ennen kuin he reagoivat kunnolla ja tällöinkin voit juosta nopeaa pakoon. Tosin 47 kuolee todella nopeaa jos saa lyijyä. Vaikeustaso tuohon vihun reagointiin olisi voitu tehdä.

Helppoheikkinen

 

Tekoäly on jokseekin outoa, ensinnäkin tyypit näkee paremmin kuin teräsmies ja tarkoitan tällä että näkee myös joittenkin esteiden läpi vaikka ei pitäisi mitenkään olla mahdollista.

Toiseksi voit hiippailla portaissa vihun ohi ja se tuumaa vain ”huh” ja jatkaa menoaan.

Kolmanneksi pystyt yhdessä tehtävässä voit viskata kolikon notta vartia kääntää selkänsä ja losauttaa targetin hengiltä ja jopa raahata sen pois ennen kuin vihu huomaa mutta kuitenkin välillä ne huomaa seinien(?) läpi.

Jos alertoit itsesi ja menet vaikka ulokkeelle piiloon (eivät ole nähneet sinun menevän sinne) ne tietää, että olet siellä. Vihu voi myös paiskata luodin palleihisi seinän läpi.

Kolikon saattaa joskus voida paiskata metrin päästä vihusta, ei tuumaa paskaakaan mutta viskaat 5metrin päässä niin huomaa monta vihua.

Tykkään Hitmaneista yli kaiken mutta kyllä tämä nyt häviää edelliselle. Harmittaa hieman kun menin ostamaan

Warshot

 

Lisätietoja: https://hitman.com/#

Osallistu keskusteluun: HITMAN™, 11.3.2016 [PS4/XBONE/PC]

Lisää aiheesta

Viime vuosien paras Hitman-peli nähdään PC:llä ja PlayStationilla

Uusi Hitman on episodiräiskintää

Uusi Hitman-elokuva näyttää aikamoiselta tuubalta

E3 2015: Hitman (6) iskee joulukuussa