Uusimmat

Huhupartio: Nintendon uutuuskonsoli esitellään kesällä, julkaistaan loppuvuodesta

07.01.2016 12:00 Miikka Lehtonen

Nintendon tuleva NX-konsoli on ollut melkoisen huhumyllyn kohteena toinen toistaan villimpien väitteiden ympäröidessä laitetta. Ei lainkaan huonosti vehkeeltä, josta ei oikeasti tiedetä vielä yhtään mitään. Nintendo kun ei ole vielä kertonut mitään muuta kuin että se on työn alla.

Jo jonkin aikaa Aasiasta on kuulunut huhuja, joiden mukaan Nintendo aikoisi julkaista laitteensa jo tämän vuoden aikana. Pelitoimittajat ovat yleisesti suhtautuneet huhuihin skeptisesti, enkä itsekään niihin oikein usko. Firma kun ei tosiaan ole vielä esitellyt laitetta mitenkään, joten olisi aika vauhdikasta toimintaa, jos konsoli nähtäisiin ensi kertaa saman vuoden aikana kuin se julkaistaan. Hyvin epä-nintendomaista toimintaa.

Mutta niin ne huhut vain elävät. Japanilainen talousalan yritys Nomura Securities on toissapäivänä laskenut Nintendon osakkeiden ostosuosituksiaan sen tiedon perusteella, että kesällä esiteltävä ja loppuvuodesta julkaistava NX tulee syömään 3DS:n ja Wii U:n myyntejä. Niin varmasti tulee tapahtumaankin, kunhan laite lopulta julkaistaan, mutta en usko lainkaan siihen, että se tapahtuu tämän vuoden aikana. Siihen kyllä uskon, että NX nähdään ensi kertaa tänä kesänä E3-messujen yhteydessä ja ehkä paikalle lähtevät pääsevät jopa kokeilemaan sitä, mutta että julkaisu samana vuonna? Tuskin.

Mutta muutaman kuukauden kuluttuahan se nähdään.

Lähde: Barrons

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat