Uusimmat

Ilmaispeli Paragon saa kaikkea muuta kuin ilmaisen erikoisversion

27.04.2016 11:00 Juho Anttila

Nykyään erityisesti Unreal Engine -pelimoottorista ja Gears of War -räiskinnöistä tunnettu Epic Games työskentelee parhaillaan lupaavan, mobahenkisen ilmaisräiskinnän, Paragonin parissa. Epic Games on vakuuttanut, että voitto ei irtoa Paragonissa rahalla. Tästä huolimatta rahaa pääsee pelissä tuhlaamana halutessaan runsaastikin.

Ilmaispeleille epätyypilliseen tapaan ainakin PlayStation 4 -pelaajat pääsevät käsiksi myös sangen rohkeasti hinnoiteltuun hyllyversioon pelistä. Paragon: Essentials Edition -niminen paketti kustantaa nimittäin lähes 60 dollaria, mutta toisaalta mukaan on saatu mahdutettua varsin mukava lista lisäkivaa.

Paketti pitää sisällään 60 dollarin edestä pelin sisäistä valuuttaa, lisähaasteita, pysyvän kokemuspistebonuksen, visuaalisia herkkuja ja muita bonuksia. Ennakkotilaajat saavat tuhlattavakseen vielä tuhdimman pinon pelin sisäistä valuuttaa. Epic Gamesin mukaan bonusten yhteisarvo nousee 160 dollariin. Jokainen voi itse pohtia, onko paketti sijoitetun rahan arvoinen ja toisaalta myös sitä, voidaanko esimerkiksi elinikäinen kokemuspistebonus laskea pelitasapainoa heiluttavaksi eduksi.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: www.epicgames.com/paragon

Lisää aiheesta

Epic: “Paragon ei tule koskaan olemaan pay to win -peli”

Epicin Paragon-MOBA näyttää huikean hyvältä

Myös Epic Games suuntaa MOBA-markkinoille

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat