Uusimmat

Joukkorahoitetun pelin rahat käytettiin viinaan ja strippareihin

01.02.2016 15:25 Jukka O. Kauppinen

Joukkorahoitus on sekä uhka että mahdollisuus. Joskus uhat ja riskit toteutuvat, mutta harvemmin niin totaalisesti kuin pelijameissa alkunsa saaneessa Ant Simulatorissa. Useammankin joukkorahoituskampanjan sekä suorien lahjoitusten kautta rahoitusta kerännyt murkkusimulaattori näet on kaatunut rahanpuutteeseen.

Tai ei ehkä varsinaisesti rahanpuutteeseen, vaan siihen, että pelitiimi kaatoi osan rahoista kurkkuunsa viinan muodossa ja loput käytettiin stripparitypyihin.

Peliprojektin päävetäjä Eric Tereshinski oli tästä sitäkin yllättyneempi, sillä hän sentään teki peliä ihan tosissaan. Mutta Tereshinskin yhtiökumppanit olivat kiinnostuneempia ihan muista asioista, ja törsäsivät firman rahat viihteeseen.

Tereshinski onkin irtisanoutunut bisnespartnereidensa kanssa perustamasta ETeeski-peliyhtiöstä ja todennut, että Ant Simulator on kuollut ja kuopattu. Jälkipolville jäi muistoksi pelattava betaversio.

Tereshinski kertoo myös selvittävänsä voidaanko tukijoiden rahat jotenkin palauttaa, mutta ei kannattane paljoa elätellä sen suhteen toivoa.

Lähde: Ant Simulator Canceled

Lisätietoja: http://www.eteeski.com/antsimulator/

Lisää aiheesta

C64-pelitaidekirja tuntee olonsa noloksi paksumman Amiga-kirjan vieressä, joten se meni takaisin Kickstarteriin

Mighty No. 9 lykkääntyi taas hamaan tulevaisuuteen

Hitler-kortti ja Hitler-korttipeli – kuka kavereistasi on Hitler?

Videopelit keräsivät viime vuonna Kickstarterissa 46 miljoonaa dollaria

Skrolli-tietokonelehti tähtää ulkomaille – vuoden viimeinen suominumero julkaistiin

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat