Uusimmat

Nettiääliöt haluavat pilata joulusi

22.12.2015 19:30 Jukka O. Kauppinen

Viime jouluna oli tosi ”kivaa”, kun erään idoottilauman nettihäirikköapinat kokivat tärkeäksi elämäntehtäväkseen muun muassa PlayStation Network- ja Xbox Live -palvelujen häiriköinnin. Tämä pellelauma on nyttemmin hiljentynty, kun lapset tajusivat kuinka todellisen elämän viranomaiset yltävät kyllä nettipeeloihinkin.

Valitettavasti häirikkökäyttäytyminen on joidenkin mielestä niin siistiä, että nämä yrittävät tehdä samat pelletemput uudelleen. Kenties siksi, ettei näiden apinoiden mielikuvitus riitä keksimään mitään omaa, saati hyödyllistä ja positiivista?

Niinpä eräs uusi nettihäirikköporukka tähtää netittömään konsolijouluun aikoen DDOSsata isoja nettipalveluja jouluaikaan. Porukka on jo viritellyt scriptkiddie-työkalujaan yrittämällä häiritä muun muassa Steam-palvelua ja yksittäisten pelien nettiservereitä.

Onneksi häiriköiden tekninen osaaminen on sillä tasolla, ettei palvelujen ja serverien ylläpitäjien ole tarvinnut edes varoittaa käyttäjiään palvelujen tavoitettavuusongelmista. Silti, ikävää että joistakin moinen lapsellinen käytös on siistimpää kuin minkään järkevän tekeminen. Tai joulumieli.

Hoitakaa silti konsolienne firmispäivitykset kuntoon ennen joulun alkamista. Ja toivotaan, etteivät nettipalvelujen jouluhelpdeskit joudu kummoisesti raatamaan. Sillä onhan niitäkin, joille joulu on parasta aikaa pelata.

Lisää aiheesta

Daybreak Game Company -pomo veti herneet nenäänsä suomalaishakkerin tuomiosta

Nettihäiriköt viranomaisten syynissä – pelätyt nettihyökkääjät ovat todellisuudessa pelkkiä amatöörejä

Satoja Origin-tilejä vuodettiin nettiin

Suomalaishäirikkö tuomittiin kymmenistätuhansista tietomurroista, epäillään myös PlayStation- ja Xbox-verkkojen kaatamisesta

Todellisuus koputti nettihäirikön ovelle