Uusimmat

Nettiääliöt vauhdissa: No Man’s Skyn tekijöille tappouhkauksia

01.06.2016 15:49 Jukka O. Kauppinen

Turkanen, sanoimme muutama päivä sitten, kun odotetetun No Man’s Sky -pelin kerrottiin myöhästyvän. Moni muu sanoi kuitenkin jotain paljon törkeämpää.

Ensin taustaa:

Hello Gamesin No Man’s Sky on yksi tämän hetken kunnianhimoisimmista peliprojekteista. Ei liene suuri yllätys, että odotetun pelin kehitystyö on ollut työlästä. Odotetun avaruusseikkailun oli määrä ilmestyä kesäkuun 21. päivä, mutta tämä päivämäärä voidaan nyt pyyhkiä pois fanien kalenterista.

PlayStation 4 -konsolille ja PC:lle suunnattu peli ilmestyy uusimman tiedon mukaan elokuun 9. päivä. Viivästys ei siis onneksi ole ihan kauhean pitkä. Tekijöiden mukaan lisäaikaa tarvitaan, jotta kokemus saadaan hiottua halutulle tasolle.

Hello Gamesia edustavan Sean Murrayn mukaan tiimi ymmärtää uutisten aiheuttaman pettymyksen. Tekijät huomasivat kuitenkin, että tietyt avainhetket vaativat vielä hiomista ja muutaman viikon viivästys nähtiin pienenä hintana siitä, että pelistä tulee jotain erityistä.

Ja voi herranjestas, tämä oli joillekin liian raskas pala nieltäväksi:

No Man's Sky

Toivon mukaan kehittäjät tekevät uhkauksista rikosilmoituksen, sillä tällainen nettiääliöinti ei ole hyväksyttävää millään tasolla.

Lisätietoja: www.no-mans-sky.com

No Mans Sky
Kaikki jutut aiheesta