Uusimmat

Overwatch tuskin kääntyy Switchille, mutta täysin mahdotonta se ei ole

11.04.2017 15:55 Muropaketin toimitus

Overwatchin pelijohtaja Jeff Kaplan ei pidä pelin kääntymistä Nintendo Switchille täysin mahdottomana. Hän kuitenkin korostaa, että käännös voisi tuottaa haasteita.

Blizzard Entertainmentin moninpeliräiskintä Overwatch on jo saatavilla PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle, mutta kehittäjät eivät pidä mahdottomana pelin kääntymistä myös muille alustoille. Pelijohtaja Jeff Kaplan kertoo kuitenkin tuoreessa haastattelussa, että Overwatchin Nintendo Switch -versio vaikuttaa epätodennäköiseltä.

”Ongelmana on, että olemme kohdentaneet pelin minimivaatimukset siten, että meidän pitäisi palata tarkastelemaan suorityskykyä ja kuinka siirtyisimme tuolle alustalle”, Kaplan kommentoi GameSpotin mukaan.

Kaplan kuvailee myös, ettei pelin samanaikainen tukeminen kolmellakaan alustalla ole helppoa. Blizzard on onnistunut päivittämään peliä samanaikaisesti PS4:llä, Xbox Onella ja PC:llä, mihin Switch voisi tuoda lisähaasteita.

Viime kädessä Kaplan kuitenkin pitää myös Switch-versiota mahdollisena.

”Vaikka emme ole jollakin alustalla juuri nyt, se ei tarkoita, ettemme voisi harkita sitä uudelleen tulevaisuudessa”, Kaplan toteaa.

Viime vuonna ilmestynyt Overwatch oli yksi vuoden kehutuimpia pelejä, ja se on voittanut useita Vuoden peli -palkintoja. Alta voit lukea Domen arvostelun, jossa peli saa täydet viisi tähteä.

Overwatch on nettiräiskintöjen World of Warcraft

Overwatch
Kaikki jutut aiheesta