Uusimmat

Pelimaailmoiden tamppaaja todistaa: GTA V:n introalueen läpikulku kestää pidempään kuin koko Skyrimin kartan

03.10.2016 20:00 Tuukka Hämäläinen

grandtheftauto-grandtheftautov-northyankton-001Pelimaailmoiden halki kävelemiseen erikoistunut Conor Kearney juhlisti 50. matkaansa taivaltamalla läpi GTA V:n North Yanktonin. Samalla paljastui, että vain kahdessa tehtävässä nähtävä pelialue on valtavan suuri.

Valtaosa GTA V:n pelaajista tulee viettäneeksi North Yanktonin lumisissa maisemissa hyvin vähän aikaa, sillä alueella käydään vain kahdessa pelin tehtävässä. Kanadaan sijoittuva alue oli jonkin aikaa saavutettavissa pelibugin kautta GTA Onlinessa, mutta kyseinen madonreikä on sittemmin paikattu, ja nyt aluetta pääsee tutkimaan perusteellisemmin vain modien avulla.

YouTube-käyttäjä Conor Kearney otti kuitenkin asiakseen taivaltaa koko North Yanktonin pelialueen halki. Kearny tunnetaan Across the Map -videosarjastaan, jolla hän kulkee määrätietoisesti halki suurten pelimaailmoiden. Aiemmin kaveri on kulkenut yhtäjaksoisesti muun muassa kaikkien GTA-sarjan numeroitujen pääpelien karttojen halki, mihin häneltä kului kaikkiaan 4 tuntia 40 minuuttia.

Tuoreimmassa, 50. Across the Map -videossa Kearny kulkee halki North Yanktonin, mihin kuluu peräti 35 minuuttia. Kuten Polygon huomauttaa, aikaa North Yanktonin läpikävelyyn kuluu siis enemmän kuin esimerkiksi Fallout 4:n Far Harbor -laajennuksen tai koko Skyrimin läpi taivaltamiseen.

Alta näet nopeutetun timelapse-videon Kearneyn Yankton-kävelystä, sekä pidemmän videon.

GTA V
Kaikki jutut aiheesta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat