Uusimmat

Satoja Origin-tilejä vuodettiin nettiin

17.10.2015 16:00 Juho Anttila

Isojen verkkopalveluiden tietoturva on herkkä juttu. Paitsi että tilit pitävät sisällään omistajiensa oikealla rahalla ostamaa digitaalista sisältöä, on niihin usein linkitetty myös muun muassa luottokorttitietoja. Aika ajoin tilitietoja kuitenkin vuotaa julkisuuteen ja tällä hetkellä kohteena näyttää olleen EA:n Origin-palvelu.

Toissapäivänä Pastebin-palvelusta löytyi lista, joka piti sisällään muun datan lisäksi satojen Origin-tilien yksityiskohtaisia tietoja. Vuotaneiden tilien nimet osuivat aakkosissa A:n ja F:n välille ja listalta löytyi muun muassa sähköpostiosoitteita ja salasanoja.

Aiemmin Originin yhteisövastaavana työskennellyt Sam Houston arveli, että lista on hankittu hakkeroimalla EA:n tietokantoja. EA on puolestaan kommentoinut, ettei tällaisesta ole minkäänlaisia todisteita. Minkäänlaista selitystä sille, miten lista olisi päätynyt verkkoon EA ei kuitenkaan ole tarjonnut.

EA:n John Reseburg lohduttaa, että vain pieni osa vuotaneista tiedoista liittyi aktiivisiin pelitileihin. EA on ryhtynyt jo tarvittaviin toimenpiteisiin mainittujen tilien kohdalla. Ehkäpä tässä vaiheessa on joka tapauksessa hyvä varokeino vaihtaa palvelun salasanaa, etenkin, jos käyttäjänimen alkukirjain sattuu osumaan aakkosissa A:n ja F:n väliin.

Lähde: Polygon

Lisätietoja: Origin-palvelun kotisivu

Lisää aiheesta

Daybreak Game Company -pomo veti herneet nenäänsä suomalaishakkerin tuomiosta

Tietoturva: Twitch-striimauspalvelun käyttäjätietoja karkuteillä

Reilukerho: Sony nihkeilee PSN-hakkerointien korvauksissa