Uusimmat

Wii U -myynnit kasvoivat viime vuodesta

29.10.2015 12:00 Juho Anttila

Kuten melkein jokaisen Wii U -uutisen aluksi tulee muistutettua, Nintendon lippulaivakonsolista ei tullut millään mittarilla odotetun kaltaista menestystä. Moni ajattelee varmasti, että Wii U on jo auttamatta menneen talven lumia. Ihan niin huonosti ei asia kuitenkaan ole, sillä konsoli myi Nintendon tilivuoden ensimmäisellä puoliskolla paremmin kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Kauhean suuresta kasvusta ei ole kyse, sillä konsoleita myytiin 1,19 miljoonaa kappaletta, kun viime vuoden vastaava lukema oli 1,12 miljoonaa myytyä Wii U:ta. Kun konsoleita meni ensimmäisen vuosineljänneksen aikana kaupaksi 470 000 kappaletta, tarkoittaa tämä sitä, että kesäkauden myynnit pompsahtivat 720 000 myytyyn konsoliin.

Pelipuolella parhaiten meni kaupaksi Splatoon, jota ostettiin 2,42 miljoonaa kappaletta. Super Mario Makeria ehti mennä kaupaksi 1,88 miljoonan kappaleen verran. Wii U -konsolia on nyt myyty yhteensä 10,73 miljoonaa kappaletta. Tämä on vain kymmenisen prosenttia Nintendo Wii -konsolin kokonaismyynneistä, joten menestyskonsolista on turha puhua vieläkään.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: Nintendon kotisivu

Lisää aiheesta

Konsolitko pulassa? Uudet laitteet myyvät huimasti edeltäjiään paremmin

PlayStation 4:n myynnit jo yli 18,5 miljoonaa

Nintendo on viimein pääsemässä digijunan kyytiin