Uusimmat

World of Tanksin maailmanmestaruus ratkesi dramaattiseen mokaan

11.04.2016 14:03 Jukka O. Kauppinen

Viikonloppuna huipentunut World of Tanks -spektaakkeli, The Grand Finals eli Tankkipelin maailmanmestaruusturnaus, oli alusta loppuun melkoista jännitysnäytelmää. Vaikka finaalitiimien suhteen ei ollut oikeastaan missään vaiheessa kovinkaan suurta jännitystä, pelasivat kaikki joukkueet hienoja matseja, joiden aikana ei tarvinnut haukotella.

Odotetusti venäläispainotteiset joukkueet veivät muita miten tahtoivat. Amerikkalaiset ja aasialaiset tiimit lakaistiin tieltä jo ensimmäisen päivän matseissa. Playoffseihin selvisivät vain amerikkalainen SIMP ja kiinalainen Yato Gaming, ja heidätkin pudotettiin jatkosta 5-4- ja 5-0-tuloksin. Lopulta turnaus olikin silkkaa itäeurooppalaista tankkisotaa, sillä Eurooppaa edustava Wombats On Tanks on sekin aitoa Ukraina/Venäjä-linjaa. Ei voi mittään, siellä otetaan tankkisota vakavasti.

The Grand Finals World of Tanks

The Grand Finals World of Tanks

Vaikka Na’Vi näytti vievän jo voiton, Hellraisers nousi tasapisteisiin ja finaalia jatkettiin vihoviimeiseen jatkoaikaan saakka.

Loppumetreillä The Grand Leaguen taistelu huipentui kahden venäläisjoukkueen uskomattoman hienoon ja tasaväkiseen sotaan. Turnaus oli alkanut Hellraisersin ja Natus Vinceren yhteenotolla, ja siihen se myös päättyi: mestaruuttaan puolustava Hellraisers kohtasi toissavuoden mestarin Na’Vin. Ottelut olivat äimistyttävän tasaväkisiä, molempien joukkueiden vieden vuoroin, ja molempien kannattajilla riitti huudettavaa.

Aivan loppumetreillä voitto kuitenkin ratkesi hämmästyttävällä, historiankirjoihin jäävällä pikkumokalla. Hellraisersilla oli kentällä vielä kaksi panssaria, Na’Villa vain yksi. Hellraisersin Applewot oli osoittanut aiemmissa matseissa upeaa jäähermoisuutta, ja toi Hellraisersille voiton edellisessä erässä musertaen 1 vs 3-tilanteessa kaikki kolme kentällä ollutta Na’Vi-pelaajaa. Nyt vuoren rinteella sattuneessa yllättävässä kohtauksessa Applewot kuitenkin ampumisen – ja kertalaakista finaalin voittamisen – sijaan päättikin peruuttaa tankillaan pakoon, ja putosi panssarillaan jyrkän rinteen kivenkoloon. Game over, Applewot, game over.

Viimeinen Na’Vi-pelaaja vaihtoi maisemaa ja onnistui tuhoamaan capturea yrittävän Hellraisers-pelaajan yhdellä, taitavalla laukauksella.

The Grand Finals World of Tanks

Ja näin upea, jännittävä ottelusarja päättyi 6-7-tulokseen Natus Vinceren hyväksi. Kaksi todella taitavaa tiimiä pelasi hienoa, monipuolista ja usein kerta kaikkien yllättävää taktiikkapeliä, jossa molempien taidot tulivat tyylikkäästi esille. Ja tietyt puutteetkin, sillä Hellraisers ei missään vaiheessa kyennyt vastaamaan tasaväkisesti Na’Vin iholle puskeviin rynnäköihin. Lähitaistelukyky ja palautumiskyky äkillisistä tilanteista ei ollut likimainkaan Na’Vin tasoa. Silti, Hellraiserseilla oli riittämiin omiakin taktisia kikkoja ja taitavia pelaajia, mikä riitti aivan vihoviimeiseen otteluun asti.

The Grand Finals World of Tanks

 

Turnaukseen osallistuivat joukkueet:

  • eClipse
  • SIMP
  • Red Canids
  • Wombats on Tanks
  • Tornado Rox
  • Kazna Kru
  • Not So Serious
  • Hellraisers
  • NA`VI
  • El Gaming
  • GOLD BASS
  • YaTo Gaming

Lisää reportaaseja Puolan Varsovasta niin tänään kuin lähipäivinä, kunhan vain reissutoimittajanne pää taas toimii jokseenkin jatkuvassa kuumeessa vietetyn reissun jälkeen. Ei mennyt ihan niin kuin piti.

Lisätietoja: http://eu.wgleague.net/

The Grand Finals World of Tanks

Lisää aiheesta

Tankkisoturit matkalla baariin – eli viimeinen WoT-olympiaadiraportti

Tankkifirma Wargamingillä menee lujaa – 150 miljoonaa pelaajaa

World of Tanks –olympialaiset vuonna 2015: videoreportaasi

World of Tanks 9.14 – eargasm tulee, oletko valmis?

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat