Uusimmat

World of Warcraft: Legion sai julkaisupäivän

19.04.2016 12:00 Miikka Lehtonen

World of Warcraftin seuraavaa lisälevyä, Legionia, on odotettu jo pitkään ja hartaasti. Pelin edellisestä sisältöpäivityksestä on jo kuukausia aikaa. Odotus silti jatkuu vielä jokusen kuukauden ajan.

22.6.2015 oli se päivä, jolloin Fury of Hellfire, World of Warcraftin viimeisin sisältöpäivitys julkaistiin. Se kantoi versionumeroa 6.2, eli se oli Warlords of Draenorin toinen sisältöpäivitys. Ei ihan hirmuisen hyvä ja aktiivinen päivitystahti, siis. Eikä myöskään ihme, että pelaajakato on ollut nopeaa ja tasaista.

Kato tuskin tulee hidastumaan, sillä Legion nähdään kaupoissa elokuun 30. päivänä. Koska lisäosaa edeltävä päivitys nähdään kaupoissa joitain viikkoja ennen lisälevyn julkaisua, World of Warcraft tulee olemaan vuoden ilman lisäsisältöä tai merkittäviä päivityksiä. Ei ihan hirvittävän hyvä suoritus.

Blizzard toivoisi, että itse kukin ennakkovaraisi Legionin vaikka tältä istumalta ja muistuttaa, että näin tekemällä saa muun muassa yhden ilmaisen level 100 -boostin, jolla voi nostaa olemassaolevan hahmon 100. tasolle tai tehdä kokonaan uuden maksimitason jantterin.

Lähde: Blizzard