Activision Blizzardin oikeuskanteen laajakantoiset seuraukset: World of Warcraftin kehitys on käytännössä pysähtynyt

27.07.2021 11:11 | Muropaketin toimitus

Activision Blizzardin viime viikolla saama oikeuskanne on pysäyttänyt lähteiden mukaan myös World of Warcraftin kehityksen.

Näin ainakin väittää studion kehittäjä Jeff Hamilton, joka kommentoi koko vyyhtiä omalla Twitter-tilillään. Hänen mukaansa julkaisija on ryhtynyt sisäisiin toimenpiteisiin studioon osoitettujen syytösten johdosta, mikä näkyy samalla lähes minimaalisessa kehitystyössä:

”En tiedä, mitä tehdä. Minulla ei ole vastauksia. Mutta voin kertoa, ettei World of Warcraftin eteen tehdä oikeastaan mitään juuri nyt niin kauan kuin epäsiveettömyys jatkuu. Eikä tästä hyödy kukaan – eivät pelaajat, kehittäjät tai osakkeenomistajat”, Hamilton lataa.

Hän jatkaa, että Activision alkuviikosta antama vastaus on tehnyt ”maailman huippuluokan kehittäjät hulluiksi ja traumatisoinut heidät niin, etteivät he pysty tekemään loistavia pelejä”.

Kalifornian osavaltio esitti viime viikolla kanteen Activision Blizzardille ja syytti tätä veljeskuntamaisesta kulttuurista, jossa seksuaaliset häirinnät, työpaikkakiusaaminen ja epätasa-arvo kukoistavat, ja etenkin naistyöntekijöitä syrjitään ja häiriköidään.

Lue myös: Jatkuvaa kourimista ja raiskausvitsejä: Blizzardin sairas työpaikkakulttuuri ajoi työntekijän tappamaan itsensä