Uusimmat

2011 huutavin vääryys: Bulletstorm

06.01.2012 21:30 Jukka O. Kauppinen

Pyysimme lukijoitamme äänestämään joulun ja uudenvuoden välissä kymmenessä eri äänestyssarjassa muun muassa vuoden 2011 aliarvostetuinta peliä, parasta pelihahmoa, parasta käsikirjoitusta ja yllättävintä peliä. Ja tulokset näyttävät… Tältä.

Tulokset on laskettu lukijoiden antamien äänten yhteenlaskun perusteella. Valintojen höysteeksi on valittu yksi tai useampi lukijoiden perustelu. Voittajan ja muiden hyvin pärjänneiden lisäksi olemme listanneet ehdokkaita, joita on perusteltu erityisen hyvin, vaikka ne eivät olisikaan yltäneet äänimäärällisesti tai kriteereiltään listakärkeen.

Sisennetyt kappaleet ovat lainauksia Domen aihetta käsittelevästä jutusta, pallukalla merkityt puolestaan lukijoiden perusteluja mielipiteilleen.

Vuoden 2011 huutavin vääryys on:

  1. Bulletstorm
  2. Call of Duty: Modern Warfare 3
  3. Battlefield 3

Vuosi 2011 oli jokseenkin täynnä kaikenlaisia vääryyksiä, mutta yksi niistä oli yli kaiken. Loistava ja hauska räiskintäpeli Bulletstorm jäi pahasti jalkoihin eikä moni ole löytänyt teosta vieläkään. Moni ei myöskään pitänyt uusimman Call of Dutyn liiallisesta menestyksestä, etenkään kun sitä verrattiin Battlefield 3:een. Kansa koki suuriksi vääryyksiksi myös Witcher 2:n huonon pärjäämisen Vuoden peli -äänestyksissä maailmalla, Diablo 3:n viipymisen, Duke Nukem Foreverin surkeuden, Flatout 3:n julkaisun ja Rayman Originsin vaatimattoman kaupallisen menestyksen.

 

1. Bulletstorm

Lue juttuBulletstorm (PC, PS3, Xbox 360)

Bulletstorm on aivan täysin älytön peli – ja tämä on siis hyvä juttu. En vertaisi sitä edes Arnoldin wanhoihin toimintaleffoihin, sillä ne ovat vakavia draamoja peliin verrattuna. Älyttömät kohtaukset seuraavat toisiaan ja panokset kasvavat hitaan alun jälkeen jatkuvasti ja räjähdysmäisesti. Ja uudelleenpeluuarvoakin löytyy kiitettävästi, kiitos echojen ja hauskan moninpelin.

Ei siitä mihinkään pääse: Bulletstorm on juuri sellainen tuore ja raikas tuulahdus, jota ydinpommien ja venäläisten terroristien keskellä möyrivä FPS-genre tarvitseekin. Unohda Master Sergeant Shooter Sergeantit ja pidä välillä hauskaa!

  • Bulletstorm myi vähemmän kuin kilpakumppaninsa – vuoden ehkäpä paras räiskintä myi vähemmän kuin esimerkiksi MW3, GoW3 tai Crysis 2 -Jani K.

2. Call of Duty: Modern Warfare 3

Lue juttuCall of Duty: Modern Warfare 3 (PC, PlayStation 3, Xbox 360) 

Joku voi nyt arvostelun luettuaan kuvitella, että Modern Warfare 3 on huono peli. Älköön kukaan kuitenkaan tehkö näin, sillä huono se ei ole. Mutta ei erinomainenkaan. Pelin lopputekstien pyöriessä palasin lukemaan muutaman vuoden takaisen Modern Warfare 2 –arvosteluni yrittäessäni päästä sinuiksi ristiriitaisten tunnelmieni kanssa, sillä muistin pitäneeni silloin pelistä kovasti. Ja niinhän se näkyi olevan.

Miksi peli sitten nyt jätti minut näin kylmäksi? Syitä taitaa olla pari. Näistä ensimmäinen on se, että kyseessä on kuitenkin jo sarjan neljäs samalla ”haista paska, Michael Bay” –kaavalla tehty elokuvamainen special ops –räiskintäpeli.  Väsymystähän siihen jo väistämättä tulee.

  • Peli aivan mätä, mutta myy silti kuin cannabis hippifestareilla. -Nico F.
  • 60 euron lisäosa -Napander
  • Sitä samaa tuubaa mitä MW2 oli -Meh
  • Ylihinnoiteltu karttapaketti Modern Warfare 2:n.-Leevi V.
  • Call of Duty 4: Modern Warfaren jälkeiset jatko-osat eivät ole vieneet pelisarjaa millään tavalla eteenpäin, vaan uudemmat osat ovat olleet selviä rahastuksia yrittämättä edes peittää sitä. MW3 ei poikkea näistä aiemmista, vaan häikäilemättä tarjoaa samaa peliä kolmatta (tai jopa neljättä) kertaa putkeen. Asiassa vakavinta on kuitenkin pelin saavuttama myyntimenestys. Tämä on valitettava viesti pelintekijöille pelaajien kannalta, koska erilaisten pelien teko ei kannata taloudellisesti. FPS-genre ajautuu kyseisen pelisarjan avustamana/takia yksinkertaiseen juoksukilpailuun, jossa voittaa se jolla on nopeimmat refleksit. Kuolemasta pelaaja ei joudu kärsimään millään tavalla, vaan voi alkaa pelata uudestaan nappia painamalla heti kuoltuaan. Samalla peli myös muokkaa ihmisten asenteita sodankäyntiä ja tappamista kohtaan, koska pelissä kuolemisella ei ole mitään seurauksia. Tappamisesta muodostuu helppoa ja arkipäiväistä rutiinia ilman seurausten miettimistä. -Syclohexaani
  • On huutava vääryys, että tommonen copy/paste -peli myy noin hyvin. Mainstream-pelaajien pitäisi osata vaatia enemmän, niin loppuisi huonojen pelien teko. -Sepander
  • Samaa roskaa komeassa kuoressa. Juonta ei ole edes yritetty miettä, moninpeli on samaa roskaa kuin viimeisissä viidessä call of dutyissä… Ei jösses sentään. -Ozzy

3. Battlefield 3

Lue juttuBattlefield 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Battlefield 3 on kuin oppikirjaesimerkki niin sanotusta kahden puoliskon pelistä. Paperilla ja DICEn ennakkopuheiden mukaan yksinpelin piti olla tasapainoinen ja moninpelin arvoinen osa pakettia. No, itse en ehkä kutsuisi kuuden tunnin mittaista ja hyvin ongelmallista yksinpeliä ihan vuoden parhaan moninpelin arvoiseksi tapaukseksi, mutta kullekin tyylillään.

Battlefield 3:n yksinpeli todellakin turhauttaa enemmän kuin ilahduttaa. Mukaan mahtuu kyllä paljon huikeitakin kohtauksia, kuten henkeäsalpaava lentotaistelu Iranin rannikolla tai E3-videoissakin nähty Thunder Run –tankkirynnäkkö. Näitä hetkiä katsellessaan osaa arvostaa sitä koneensa sisällä hyrräävää tuoretta näytönohjainta.

  • Battlefield 3 jäi loppuvuoden fps-rytistyksessä myyntitilastoissa selvästi MW3:n jalkoihin, joka ratsastaa vain edellisten osien meriiteillä kun taas BF tarjoaa jotain uutta, kiehtovaa ja todellakin toimivaa mättöä fps-rintamalla. -Aruzo
  • Mainostettiin ”täytenä PC-pelinä”. Pc:n pääalustana olo hylättiin jo kauan ennen pelin julkaisua. Pelistä julkaistu beta oli laadultaan sitä, mitä pelin alpha-versio pitäisi olla, ja käytännössä beta oli vain demo. Itse en ainakaan huomannut ensimmäisenkään kokemani ongelman tulleen korjatuksi. -Janskis

 

Muita joko runsaasti ääniä saaneita tai hyvin perusteltuja ehdokkaita:

 

Duke Nukem Forever

Lue juttuDuke Nukem Forever (PC, PS3, Xbox 360)

  • Ei ollut kaikkien aikojen paras FPS, mutta silti mainettansa parempi. -Antti H.
  • Gearbox olisi voinut säilyttää pelistä hyvät ideat mutta suunnitella sen muuten kokonaan uusiksi. -Jani P.

Postal 3:n uusi ääninäyttelijä

  • ”And one for the pope”.. legendaariset kommentit omalla sadistisella äänellään olisi voinut pitää edellisosasta. ”I regret nothing” -and.wwwww

Rayman Origins

Lue juttuRayman Origins (PS3, Wii, Xbox 360)

  • Miksi ihmiset ei osta tätä vaan jotakin leipää?

Skyrimin valinta vuoden peliksi

Lue juttuElder Scrolls V: Skyrim (PC, PS3, Xbox 360)

  • Buginen, jopa täysin pelikelvoton PS3-julkaisu ja säälittävä pc-käännös ja siitä huolimatta Skyrim valittiin useimpien julkaisujen vuoden peliksi. Kokonaisuudella ei ilmeisesti ole mitään väliä vaan jos pelin nimessä lukee Elder Scrolls, on kyseinen teos valittava GOTYksi saman tien. -J

Witcher 2: Assassins of kings

Lue juttuThe Witcher 2 (PC)

  • On uskomatonta, miten vähälle huomiolle tämä modernin roolipelaamisen mestariteos on jäänyt. Kyseessä on kuitenkin pelihistorian yksi parhaimmista juonista ja pelimaailmoista. -Kellopeli

World of Warcraft: Mists of Pandaria -lisäri

Lue juttuWoWin seuraava lisäosa on pandasirkusta

  • Vanhan aprillipilan käyttö uuden lisäosan aiheena on todella halpaa. -Aleksi

Muropaketin uusimmat