Uusimmat

80-luvun hittimuusikon comeback – Matt Gray tekee ensimmäistä uutta pelimusaa 24 vuoteen

16.02.2015 22:00 Jukka O. Kauppinen

Matt Gray oli 80-luvulla hetken aikaa yksi kovimmista ja kuumimmista pelisäveltäjistä. Miehen elektroninen tanssitykitys oli tyylillisesti erottuvaa ja tyylikästä, ja The Last Ninja 2:n, Drillerin ja Dominator 2:n kaltaiset soundtrackit ovat jääneet pelimusiikin historiaan. Ei ihme, että Kickstarteroitu vanhojen nebabiisien remix-projekti Reformation nappasi moninkertaisesti tavoitesummansa.

Kickstarteroitu Reformation-levyprojekti ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi yllätykseksi Matt Grayn comebackissä.

Herra näet kertoo, että hän työstää parhaillaan ensimmäistä pelisoundtrackiaan kokonaiseen 24 vuoteen. Kaikki tämä näkyvyys ja fanien into on näet huomattu myös pelikehittäjienkin keskuudessa.

Gray ei vielä paljastanut minkä firman leivissä tai mihin peliin hän nyt säveltää, mutta eiköhän tämäkin paljasteta aikanaan.

Ihan tyhjästä herra ei tietenkään sävellystyöhön ryhdy, sillä neba-aikojen jälkeen hän on tienannut leipänsä säveltäjänä ja tuottajana,  etenkin klubi- ja tanssimusiikkigenreissä.

Gray on viime päivinä mietiskellyt myös wanhojen aikojen ja nykypäivän eroja.

”Jos minulla olisi ollut aikoinaan nykypäivän tapainen yhteys faneihini, olisin saattanut jatkaa pelimusiikkien säveltämistä.”

Grayn biisejä löytää lukuisilta C64-musiikkikokoelmilta ja jopa Spotifystä. Kannattaa tutustua myös Reformation-levyprojektiin ja miekkosen ennakkomaistiaisiin Reformationin biiseistä Soundcloud-saitilla.

Protip: Back in Time Live –konsertti kaipaa kymppiäsi. Miksi kymppiä? No, sillä saa retromusakonsertin videon!

Lisätietoja: https://www.facebook.com/MattGrayC64