Uusimmat

Activision sensuroi bugeja esitteleviä Call of Duty -videoita

25.11.2014 10:00 Juho Anttila

Pelivideot ovat nykypäivänä huikean suosittuja. YouTube ja muut videopalvelut täyttyvät videoista, joissa puhutaan peleistä, esitellään pelejä tai vain pelataan pelejä. Yksi pelivideoiden alalaji ovat pelien bugeja ja muita ongelmia esittelevät videopätkät. Jos harkitsee lataavansa verkkoon Call of Duty: Advanced Warfare -aiheisia bugivideoita, kannattaa kuitenkin harkita toisenkin kerran.

Pelin julkaisija Activision on ottanut Call of Duty -bugeja esitteleviin videoihin tiukan linjan. Sellaisia nettiin lataavia kohtaan hyökätään parhaillaan hyvin aktiivisesti tekijänoikeusvaatimusten voimin. Esimerkiksi YouTube-palvelussa tämä tarkoittaa ensivaiheessa videon katselun estämistä ja rikkeen toistuessa pahimmassa tapauksessa videon tallentajan YouTube-tilin sulkeutumista.

Julkaisijan perustelu toiminnalle on moninpelin tasapuolisuuden suojeleminen. Estämällä bugivideoiden julkaisun Activision kertoo suojelevansa pelaajia huijareilta ja parantavansa näin moninpelikokemuksen laatua. Julkaisija toteaa myös toimineensa näin Call of Duty -sarjan aiempienkin osien kohdalla.

Videoiden julkaisijoiden kannalta linjaus on huolestuttava. Jos YouTube-tili suljetaan toistuvien rikkeiden vuoksi, tarkoittaa tämä kaikkien kanavalle tallennettujen videoiden menettämistä. Kun muistetaan vielä se, että YouTube-videot voivat olla joillekin jopa elinkeino, on kyse voimakkaasta työkalusta. Näinköhän toiminnassa on kyse vain pyyteettömästä huijareiden torjumisesta, vai olisikohan Activision tahtoo suojella peliään muutenkin bugivideoiden tuomalta kehnolta maineelta.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Mulkaisu: Call of Duty: Advanced Warfare

Call of Duty: Advanced Warfare on Ghostsia hitimpi, silti vähän pettymys

Miljoona, miljoona, miljoona Call of Dutya – muistoja, muistoja, muistoja luodit tuo

Muropaketin uusimmat