Uusimmat

Alan Wake’s American Nightmare on nokkela ja tunnelmallinen toimintaseikkailu

24.02.2012 19:30 Jukka O. Kauppinen

Alan Wake. Yhdet tykkäävät, toiset vihaavat. Moni domelainen tykkäsi ja kovasti. Kuten Miikka Lehtonen, joka tarttui myös Alan Waken uusimpaan ladattavaan seikkailuun. Ja tykkäsi taas kerran. Tosin vähän eri syistä kuin viimeksi.

Minulle alkuperäinen Alan Wake oli vuoden 2010 parhaita pelikokemuksia juuri tarinansa takia. Ehkä juuri tämän takia en vetänytkään pelin vihollisvalikoimasta ja taistelun itseääntoistavuudesta herneitä nenääni, kuten niin monet muut. Taistelu ei ehkä ollut johtavien 3PS-pelien tasoista, mutta toisaalta se ei myöskään häirinnyt pääasiasta, eli tarinasta nauttimista.

American Nightmaressa yhtälö on hieman toisenlainen. Tarina on yhä tärkeässä roolissa, mutta sitä on vähemmän kuin ennen. Myös suhteessa. Pitkät välianimaatiot loistavat poissaolollaan ja tarina kulkee lähinnä dialogin ja kertojan voimalla eteenpäin. Joten miten käy, kun taistelun yllättäen pitäisi olla edeltäjää suuremmassa roolissa? No, hyvin. Koska Remedy osaa hommansa.

Valitukset liian kapeasta vihollisvalikoimasta on selvästi noteerattu, sillä mukana on pari todella ikävää yllätystä ykkösosan taisteluun tottuneille. Eräs vihollistyyppi osaa muuttua lintuparveksi ja vaihtaa nopeasti paikkaa vaikka Alan Waken selän taakse, toinen taas hajoaa valosta saadessaan kahdeksi pienemmäksi kopioksi itsestään. Eikä siinä vielä kaikki, mutta jätetään pelaajille myös yllätyksiä.

Lue koko arvostelu:Alan Wake’s American Nightmare (Xbox 360)

Lisää aiheesta

Alan Wake (Xbox 360)

Kaikki alkaakin niin hyvin: rauhallinen lauttamatka laskevan auringon värittämällä lahdella. Vuoren juurella sijaitseva pieni ja rauhallinen kylä. Mukavat asukkaat. Kahvila, josta saa pahuksen hyvää kahvia ja piirakkaa. Lomarauhaa ei kuitenkaan kestä kuin hetken, sillä ennen kuin Alan ehtii kissaa sanoa, hänen vaimonsa on joutunut pimeyden voimien sieppaamaksi.

Alan Wake parrasvaloissa – Remedy haastattelussa (1-4)

Alan Wake on suomalaisen peliteollisuuden uusi merkkipaalu. Onko se mestariteos? Onko se rajapyykki, jonka myötä kotimaiset PC- ja konsolipelaajat jakaantuvat kahdeksi vihamieliseksi heimoksi? Onko se uskomaton ja upea seikkailu?