Uusimmat

Apokalyptirope Wasteland julkaistiin GoGissa ja Steamissä

14.11.2013 22:00 Teemu Viemerö

Maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuva ja apokalyptisten pelien isoisä Wasteland on julkaistu uudelleen. Wasteland 2:sta odotellessa nyt onkin oiva tilaisuus tutustua tähän klassikkoon. Peli on ostettavissa Steamistä 5,49 eurolla ja Good Old Gamesistä 5,99 euroon.

Näin JOK muisteli Wastelandia Wiikon wanhassa:

”Vuonna 1988 julkaistu Wasteland on yhä tänään eräs kaikkien aikojen hienoimmista roolipeleistä. Ainakin minulle. Sen huikea ydintuhon jälkeinen maailma, jännittävä käsikirjoitus ja järisyttävän imaiseva pelattavuus veivät silloin joskus minut mukanaan. Täysin.”

”Wasteland olikin videopelien vastine Mad Max -elokuvalle. Se oli myös merkittävä ponnahduslauta monelle tekijöistään ja peli jätti jälkensä lukemattomiin myöhempiin videopeleihin.”

”Itselleni Wasteland on jäänyt lähtemättömästi mieleen upean tarinan ja hämmästyttävien pelitilanteiden ansiosta. Se vei mukanaan ja tarjosi sekä huikeaa seikkailtavaa että hienoja taisteluja. Tuhoutuneen maailman raunioista löytyvät esineet ja aseet olivat jotain aivan erilaista kuin perinteiset fantasiaroolipelit.”

Nyt julkaistu uusioversio ei ole pelkkä alkuperäispeli uudelleen nettiin heitettynä, vaan jonkin verran päivitetty, sisällöltään ja käytettävyydeltään paikkailtu inXile-painos.

Lisätietoja: http://store.steampowered.com/app/259130/

Lisätietoja: http://www.gog.com/game/wasteland_the_classic_original

Lisää aiheesta

Wiikon wanha: Wasteland, Falloutien esi-isä

Interplayn kehittämä ja Electronic Artsin julkaiseman Wastelandin parissa työskentelivät muun muassa kuuluisa science fiction -kirjailija Michael A. Stackpole, jota voimme kiittää pelin mahtavasta tarinasta. Pelimaailman nimistä tutuimpia on Brian Fargo, joka on luonut myös Bard’s Tale -seikkailupelit ja työstänyt muun muassa pelejä Borrowed Time, Battle Chess, Neuromancer, Lord of the Rings, Buzz Aldrin’s Race Into Space, Star Trek Judgement Rites, Redneck Rampage ja Lord of the Rings Online. Pelkästään Fargon pelikatalooki saisi monen pienemmän pelitalon vihreäksi kateudesta.

Wasteland 2 –ensikosketus – kaikkien ydintuhoseikkailujen esi-isän pojan paluu 

Wasteland 2 sijoittuu ajallisesti 15 vuotta ensimmäisen pelin jälkeen, ja noin sata vuotta maailman raunioittaneen atomisodan jälkeen. Ja heti alkuun keskustelu ajautuu wanhan Wastelandin tarinaan ja tapahtumiin, sekä miten niihin viitataan uudessa teoksessa. Jos vanhan pelin tarinasta vain muistaa mitään, niin ehkä satunnaiset muistireseptorit saattavat hyvinkin napsahdella aina välillä.