Uusimmat

Ari Pulkkinen kertoo: Pelimusiikki on vihdoin Teosto-kelpoista

10.07.2014 20:30 Juho Anttila

Ari Pulkkinen on sekä suomalaisen pelimusiikin ehkä tunnetuin nimi ja samalla myös Illusion-peliseminaarin vakiovieras. Sävellystyön lisäksi Pulkkinen on kunnostautunut erityisesti pelimusiikin aseman parantamisessa. Illusion-seminaarissa Pulkkinen kertoikin, missä tällä hetkellä mennään pelimusiikin saralla.

Pelimusiikin profiili on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Musiikkiteollisuus ja peliteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, mutta työsarkaa riittää vielä. Pelimusiikin näkyvyys ja saatavuus on vielä lapsenkengissään, mutta tilanne on paranemaan päin. Hyvä osoitus pelimusiikin arvostuksen kasvusta on Journey-soundtrackin saavuttama Grammy-ehdokkuus. Pulkkisen mukaan tämä on vasta alkua.

Musiikkiteollisuuden ja peliteollisuuden välisten siltojen rakentaminen on työtä, jota Pulkkinen on tehnyt jo pitkään. Työ on tuottamassa vihdoin tulosta. Sen tuloksena nähdään uusia vapaaehtoisia sopimusmalleja, toimintatapoja ja pelimusiikin näkyvyyttä parantavia toimenpiteitä. Pulkkisen vision mukaan pelimusiikkia kuullaan radiossa ja nähdään musiikkikanavilla jo parin vuoden sisällä.

Vaikka Pulkkisen panos erityisesti suomalaisen pelimusiikin aseman parantamiseksi on huikea, ei mies suinkaan ole yksin. Illusion-seminaarissa kuultiin myös kunnioitettavan uran musiikkibisneksessä tehnyttä Patty Toledoa, joka tekee nykyään samaa pelijulkaisijoiden ja musiikkiteollisuuden välistä työtä, jossa Pulkkinenkin on kunnostautunut. Toledon puheenvuoro toi esille pitkälti samoja ongelmia, joihin Pulkkinenkin puheessaan viittasi.

Tästä päästäänkin otsikossa esille tuotuun asiaan. Muusikoiden tekijänoikeuskorvauksia hallinnoiva Teosto on vihdoin tunnustanut pelimusiikin aseman. Nyt solmittu sopimus tekee pelimusiikista Teosto-korvauskelpoista aina, kun sitä soitetaan pelikontekstin ulkopuolella. Sopimuksesta ei koidu ylimääräisiä kuluja pelikehittäjille ja -julkaisijoille, joten sopimus on todellinen win-win-ratkaisu sekä pelimuusikoiden että muiden pelinkehittäjien kannalta.

Oli Teoston tietyistä linjanvedoista mitä mieltä tahansa, nyt solmittu sopimus on sekä pelimusiikin arvostuksen että pelimuusikoiden kannalta erinomainen asia. Pelimuusikoiden aseman parantumisen lisäksi se on iso konkreettinen todiste siitä, että pelimusiikin arvostus on vihdoinkin nousemassa ansaitsemalleen tasolle.

Lisää aiheesta

Ari Pulkkinen perustaa pelimusiikkia julkaisevan levy-yhtiön

Illusion – pelimusiikin profiilinkohotusta (päivä 1)

Pelialan ammattilaiset kokoontuvat jälleen Joensuuhun