Uusimmat

BBC kääntää Grand Theft Auton tarinan elokuvaksi

23.04.2015 12:00 Juho Anttila

Grand Theft Auto -pelisarja kertoo nykyään massiivisia elokuvamaisia tarinoita. Pelisarjan oma tarina on myös ollut käänteitä täynnä, muistammehan sarjan pelien aiheuttamat kohut. Nyt laatukanava BBC aikoo kertoa Grand Theft Auto -pelisarjan tarinan elokuvamuodossa.

90-minuuttiseksi suunniteltu aikuisille suunnattu draamaelokuva keskittyy erityisesti surullisenkuuluisan lakimiehen, Jack Thompsonin ja Grand Theft Auto -kehittäjien väliseen kädenvääntöön. Jack Thompson, joka on sittemmin kadonnut ainakin pelimaailman näköpiiristä, keräsi kyseenalaista mainetta taistellessaan muun muassa Grand Theft Auto -pelien kieltämisen puolesta.

Tulevassa elokuvassa Jack Thompsonin rooli on annettu Bill Paxtonille. Jos miehen nimi ei jostain syystä ole tuttu, voi itsensä sivistämisen aloittaa vaikka sellaisesta vähemmän tunnetusta kulttiklassikosta kuin Aliens. Miehen vastanäyttelijänä Rockstar Gamesin perustanutta Sam Houseria esittää puolestaan Daniel Radcliffe, jonka osa meistä saattaa muistaa Harry Potterin roolista.

Tulevan elokuvan työnimeksi on annettu Game Changer, mutta nimi voi vielä muuttua ennen leffan lopullista julkaisua. Täytyy myöntää, että niminäyttelijät ja aihepiiri saivat kiinnostuksen heräämään välittömästi.

Lähde: Polygon

Lisää aiheesta

Jack Thompson teki comebackin: ”pelaajat, painukaa helvettiin!”

Huolestunut kansalainen Jack Thompson kirjoitti Obamalle

GTA V, PC ja 119 kuvaa

Muropaketin uusimmat