Uusimmat

Bethesda ja Interplay pääsivät sopuun Fallout MMO:sta?

03.01.2012 18:00 Jukka O. Kauppinen

Yhdysvalloista kantautuneiden, joskin vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Bethesda ja Interplay ovat päässeet sopuun viime hetkellä Fallout-nettiroolipelin ympäriltä käymässään sekavassa oikeudenkäynnissä. Yhteisymmärrys saavutettiin ilmeisesti viime hetkellä ennen kuin oikeus olisi läminyt pöytään isoa nuijaa ja omaa päätöstään.

Yhteisymmärryksestä ja oikeudenkäynnin päättymisestä ei ole vielä julkaistu virallisia dokumentteja, eivätkä oikeussaleista kantautuneet huhut myöskään kerro millaiseen sopuun yhtiöt pääsivät.

Riita sai alkunsa jo vuonna 2007, kun Bethesda ja Interplay kauppasivat ja lisensoivat Fallout-pelien oikeuksia ristiin. Hyvät aikomukset johtivat kuitenkin sekavuuteen niin vanhojen Falloutien, uusien versioiden ja morppiversioiden oikeuksien hallinnoimisesta, lisenssimaksuista ja niin edelleen.

Lähde: Develop, Last-gasp settlement’ in Bethesda Interplay case


Riidan vaiheet ovat olleet moninaisia, kuten aiemmasta uutisoinnista näkee…

Bethesda ja Interplay riitautumassa Fallout MMO:sta?

Fallout-sarjan oikeuksien tilanne on mielenkiintoinen. Falloutit tuottanut Interplay myi aikoinaan sarjan oikeudet Bethesdalle. Sitten Interplay lisensoi itselleen Falloutin verkkoseikkailun oikeudet. Vaan nytpä voi käydä niin, että Bethesda raahaa Interplay niskavilloista lakitupaan.

Interplay ja Bethesda sotivat Fallouteista

Interplay ei ole kyennyt noudattamaan lisenssisopimusta, minkä johdosta Interplay ja Bethesda kamppailevat nyt oikeudessa sopimusrikosta. Yhtiöiden näkemykset tilanteesta ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään. Bethesdan mukaan Interplay ei ole noudattanut Fallout MMO:n kehitys- ja lisenssisopimusta, Interplayn mukaan firma on noudattanut sopimusta pilkuntarkasti. Bethesda ei myöskään pitänyt tavasta, miten Interplay myi Fallout 1-, 2- ja Tactics -pelejä nettijakelupalvelujen kautta. Interplayn mielestä Bethesdalla ei olisi ollut oikeutta pysäyttää perinteisen kynä+paperi-tyyppisen Fallout-roolipelin kehitystä. Ja niin edelleen.

Interplay nujersi Bethesdan Fallout-käräjillä

Interplay on voittanut Bethesda Softworksin aloittaman oikeuskäsittelyn liittyen vanhoihin Fallout-peleihin ja uuteen Fallout-massiiviroolipeliin. Bethesdan mukaan Interplaylla ei ole oikeutta myydä Falloutin, Fallout 2:n ja Fallout Tacticsin muodostamaa kokoelmaa, koska myös vanhan tuotannon oikeudet siirtyivät muutama vuosi sitten kaupassa Bethesdalle.

Interplay väittää: Bethesda ei koskaan halunnut Fallout MMO:ta

Caenin mukaan Bethesda ei missään vaiheessa halunnut Fallout-nettiseikkailua eikä pitänyt sellaista minkään arvoisena. Fallout 3:n menestyksen myötä sen potentiaali kuitenkin lopulta havaittiin, joten Bethesda aloitit juonittelun saadakseen Interplayn työstämän verkkoseikkailun itselleen ilmaiseksi.

Bethesdan ja Interplay sota Fallout-sarjan oikeuksista jatkuu

Viimeisimmässä lakiteknisessä pyristelyssä Bethesda on tehnyt selväksi, että yhtiö aikoo vaikeuttaa ja mieluiten estää Interplaytä käyttämästä mitään Fallout-viittauksia Fallout-verkkoroolipelissään. Jos sitä nyt ikinä päästään kunnolla tekemään ja julkaisemaankaan.

Bethesda: Fallout on meidän. Interplay: Eikä ole.

Bethesda ehätti näet äskettäin väittämään käsi Raamatulla, että ”Fallout on meidän. Me omistamme sen. Me omistamme kaiken mikä liittyy Falloutiin.”

Mutta Interplay löi vastapallon.

”Me myimme Falloutin Bethesdalle rahaa ja Fallout MMO:n lisenssiä vastaan.”

Bethesdan oikeusdraama Fallout MMO:sta jatkuu

Toiseksi uusin käänne: Bethesda vaati lähestymiskieltoa Masthead-studiolle, joka on Interplayn yhteistyökumppani morpin kehityksessä.

Muropaketin uusimmat