Uusimmat

Biowaren perustajat lähtivät sittenkin lätkimään firmastaan

19.09.2012 09:30 Miikka Lehtonen

Viime kuussa huhuilimme, että Biowaren perustajat oltaisiin potkittu vähin äänin pihalle firmastaan. Tuolloin kaikki kiirehtivät kieltämään tapahtuneen ja toteamaan, että kaikki on hyvin. Mitäs nyt tohtorit hieman lomailevat ja kohta jatkavat taas töissään! No, eivät jatka: molemmat lähtivät firmasta.

Bioware on kahden kanadalaisen tohtorin, Ray Muzykan ja Greg Zeschukin, firma. Alkujaan lääkitieteellistä ohjelmistoa valmistamaan perustettu firma siirtyi myöhemmin kehittämään pelejä ja tekikin siinä sivussa jokusen aika hyvän tekeleen. Baldur’s Gate, Baldur’s Gate II, Knights of the Old Republic, Neverwinter Nights, Jade Empire, Mass Effect, Dragon Age ja niin edelleen.

Viime aikoina firman kulttuuri on kuitenkin muuttunut ja monen pitkän linjan fanin mielestä Bioware ei ole enää Bioware. Tänään tuota ajatusta vastaan on entistä vaikeampi väitellä, sillä kumpikin firman perustajista on lähtenyt firmasta. Huhut lähtivät liikkeelle eilisaamuna Yhdysvaltojen aikaa ja saivat vahvistuksen Suomen aikaa puolen yön kieppeillä, kun Biowaren sivuille ilmestyivät perustajien hyvästit. Kumpikaan ei tunnu olevan lähdöstään kovin innoissaan ja takana tuntuu olevan yksi ajatus: ei jaksa enää. Greg Zeschuk erityisesti on aika rikki.

”Tämä päätös ei tule ilman suurta kipua ja katumusta, mutta se on silti jotain, mitä tiedän, että minun täytyy tehdä. Itseni ja perheeni vuoksi. Olen yllättäen päätynyt elämässäni tilanteeseen, jossa en tunne enää entistä intohimoani firmaa, pelejä tai luomistyötä kohtaan. Intohimoni niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa olen saanut etuoikeuden työskennellä, palaa kuitenkin yhtä kirkkaasti kuin perustuspäivänämme.”

Ray Muzyka taas aikoo suunnata aivan uusille laduille.

”Uskon vakaasti vapaiden markkinoiden voimaan luoda kestävää muutosta, joten minun seuraava lukuni tulee keskittymään johonkin kokonaan uuteen alaan. Johonkin jännittävään ja suoraan sanoen pelottavaan: nuorien yrittäjien kouluttamiseen ja heihin sijoittamiseen.”

Tohtori Ray siis ryhtyy sijoittajaksi, tohtori Greg taas omien sanojensa mukaan ryhtyy pyörittämään olutpanimoa. Jos miehet ovat uusissa duuneissaan edes puoliksi yhtä hyviä kuin vanhoissaan, niin sijoittajalupauksille kuin kaljan ystäville on tiedossa hyviä aikoja. Ja sitten se tärkeämpi kysymys: mitä helvettiä Biowarella tapahtuu, jotta firman intohimoiset perustajat ovat leipiintyneet alaan näin totaalisesti?

Lähde: Giant Bomb

Lue myös

Domen arvostelussa Borderlands 2: suurempi, hauskempi, parempi!

Lone Survivorin luojan seuraava peli – Zelda meets Demon’s Souls?

Voiko räikeämpää kopiota ollakaan?