Uusimmat

Black Opsia puskee kohta YouTuben täydeltä – livenä

11.11.2012 16:00 Juho Anttila

Call of Duty -sarjaa on syytetty jo vuosia saman kaavan toistamisesta, eikä täysin syyttä. Vaikka sarja onkin pelillisesti polkenut melko lailla paikallaan, tapahtuu kehitystä kuitenkin muilla rintamilla. Miltä kuulostaisi esimerkiksi mahdollisuus lähettää verkkoon livekuvaa omasta moninpelisuorituksesta?

Ihan kohta julkaistava Call of Duty: Black Ops II sisältää mahdollisuuden streamata League Play -tyyppisten moninpelimatsien tapahtumia livenä suoraan YouTube-videopalveluun. eSports-yhteisöä yritetään tämän lisäksi kosiskella myös muun muassa nimenomaan sivustakatsojia varten räätälöidyllä ePenkkiurheilunäkymällä. Kyseinen näkymä antaa mahdollisuuden seurata tapahtumia ja pistetilannetta entistä helpommin.

CoD-sarjaa julkaiseva Activision ei ole ainoa livevideopalveluita tarjoava yritys. Kilpailevan Electronic Artsin Origin-palvelun uusin betaversio tarjoaa mahdollisuuden lähettää videokuvaa Origin-palvelua käyttävistä peleistä Twitch TV -palveluun, niin ikään livenä.

Hienoja ominaisuuksia, mutta eivät välttämättä täysin ongelmattomia. Videokuvan lähettäminen syö koko lailla paljon verkkoresursseja. Pahimmassa tapauksessa ohkaisella kaistalla videota lähettävän CoD-teinin verkkoahtaus voi johtaa myös muiden pelaajien pelikokemuksen häiriintymiseen. Tämä lienee pääsyy siihen, miksi toiminnon käyttö on ainakin toistaiseksi rajattu vain League Play -matseihin.

Lähde: Edge

Lisää aiheesta

Katso Black Ops 2:n live-traileri!

Call of Duty: Black Ops 2:ssa zombie-kampanja? Mitä ihmettä?

FPS:t vastakkain: Black Ops II -moninpelitraileri vs. MoH ja Linkin Park

Lue myös

Shardlands (iOS)

Uudet ja vanhat pelit kiersivät pelienvaihtotorilla

Grand Theft Auto V on järisyttävän valtava peli

Mulkaisu: Forza Horizon