Uusimmat

DayZ on kelvannut jo kolmelle miljoonalle pelaajalle

24.01.2015 22:00 Juho Anttila

Suurin kuhina DayZ-zombiemorpin ympärillä tuntuu hiljentyneen sen jälkeen, kun peli julkaistiin Steamin Early Access -palvelussa. Syynä ei suinkaan ole se, että teos olisi kadonnut kartalta. Pelin kehitys on vain vaiheessa, jossa dramaattisten käänteiden sijaan se päivittyy tasaiseen tahtiin vuodelle 2016 suunnitellun lopullisen julkaisupäivän lähestyessä.

Selviytymisseikkailu on kuitenkin mennyt kaupaksi myös vuosien 2013 ja 2014 vaihteen ostoryntäyksen jälkeen. Kahden miljoonan pelaajan raja meni rikki viime vuoden toukokuussa ja nyt DayZ on ylittänyt jo kolmen miljoonan myydyn pelin rajapyykin. Nähtäväksi jää, kuinka suureksi luku kasvaa viralliseen julkaisuun mennessä.

Pitkään Early Access -tilassa viihtyvä DayZ on myös päivittynyt tasaiseen tahtiin. Tähän mennessä päivityksiä on julkaistu jo 24 kappaletta. Iso osa päivityksistä on kohdistunut pelin käyttämään Enfusion-pelimoottoriin, mutta myös pelisisällön ja ominaisuuksien määrä on kasvanut kovaa tahtia. Tällä hetkellä DayZ työllistää yli 80 tekijää, joten mistään nyrkkipajatuotoksesta ei suinkaan ole kyse.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Valmis DayZ julkaistaan joskus vuonna 2016

Itsenäinen DayZ myynyt jo kaksi miljoonaa kappaletta

Dean Hall jättää Bohemian ja DayZ:n

Muropaketin uusimmat