Uusimmat

Dishonored-kehittäjä innoissaan PS4:n muistin määrästä

10.03.2013 10:00 Juho Anttila

Tämän sukupolven konsolit ovat olleet suorituskyvyltään vanhentuneita jo vuosien ajan. Tämä on totta kai näkynyt pelien audiovisuaalisessa ulosannissa sekä myös sisällössä. Prosessoriteho ja näytönohjaimen muskeli ovat toki tärkeitä, mutta erityisesti viimeksi mainitulla osa-alueella muistin määrä on ollut pahasti pelikokemusta rajoittava tekijä.

Sonyn ilmoitus siitä, että PlayStation 4 tulee sisältämään 8 gigatavua GDDR5-muistia onkin otettu innolla vastaan. Yksi ilahtuneista on suorastaan erinomaisen Dishonoredin kenttäsuunnittelusta vastannut Christophe Carrier.

Carrier kertoo olevansa itsekin alun perin PC-pelaaja. Konsolilaitteiston rajoitukset ovatkin sattuneet ikävästi tehokkaampaan ympäristöön tottuneeseen suunnittelijaan. Nimenomaan muistin vähäinen määrä on osoittautunut eniten pelikokemusta rajoittavaksi tekijäksi.

Vähäinen muistin määrä on pakottanut kehittäjiä muun muassa poistamaan asioita, karsimaan yksityiskohtia, jakamaan pelien kenttiä useampaan erilliseen osaan ja poistamaan vähemmän tärkeitä pelihahmoja. Kaikki tämä köyhdyttää pelisisältöä. Pahimmillaan muistiongelmat voivat estää pelin julkaisemisen kokonaan. Muistammehan, kuinka pitkään Skyrimin lisäsisältöpaketteja jouduttiin odottelemaan PlayStation 3:lle.

Kehittäjien innostus on ymmärrettävää. Kun kehitysajasta valtaosaa ei tarvitse tuhlata teknisten rajoitusten kanssa tappelemiseen, voi keskittyä pääasiaan, eli laadukkaan sisällön tuottamiseen. Toivottavasti pelikehittäjät malttavatkin hyödyntää myös näitä uuden konsolisukupolven tarjoamia mahdollisuuksia pelkkään näyttävämpään audiovisuaaliseen ulkonäköön keskittymisen sijaan.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

NVIDIA toimittaa PS4:n fysiikkaratkaisun

PS4:n speksit – AMD:n prosessori, Radeon-näytönohjain

Seuraavan sukupolven konsoleissa riittää vääntöä