Uusimmat

DOTA 2 kasvattaa suosiotaan kovaa vauhtia

01.03.2015 20:00 Juho Anttila

Nykyään joka firmalla pitää löytyä oma MOBA. Moni hukkuu joukkoon, mutta laadukkaimmat keräävät huimasti pelaajia ja suosiota. Valven Dota 2 kuuluu Lords Management -pelien eliittiin, mistä kertoo myös pelaajamäärä. Dota 2 on nimittäin maistunut jo yli 40 miljoonalle pelaajalle. Kasvu on ollut melkoista, kun muistetaan, että vielä viime vuonna tähän aikaan vastaava lukema oli 24 miljoonaa pelaajaa.

Myös peliä aidosti pelaavien määrä on kasvanut selvästi. Vuosi sitten 7,1 miljoonaa pelaajaa nakutti Dota 2:sta aktiivisesti, kun viime kuun lukema oli kasvanut 10,9 miljoonaan pelaajaan. Päivätasolla viime kuun pelaajakeskiarvo oli puolestaan 1,26 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että linjoilta löytyy päivittäin yli miljoona potentiaalista pelikaveria.

Sen lisäksi, että Dota 2 maistuu suurelle pelaajajoukolle, on peli onnistunut myös sitouttamaan pelaajat esimerkillisesti. Kun mitataan peliin upotettuja tunteja, aktiivisimmat 25% Dota 2 -pelaajista ovat viettäneet pelin parissa keskimäärin yli 750 tuntia. Melkoisen huima määrä.

Lähde: Gamesindustry

Lisää aiheesta

Striimaussaitit taistelevat Dota 2:n oikeuksista

Aikuisviihdesaitti sponsoroi eSports-joukkuetta – pornolla huipulle?

Suomelle Dota 2:n MM-pronssi!

Muropaketin uusimmat