Uusimmat

Driveclub saavutti kahden miljoonan myydyn pelin rajapyykin

06.08.2015 15:00 Juho Anttila

Driveclub

Sonyn Driveclubista piti tulla PlayStation 4 -konsolin arcadeautomessias, Forza-sarjan haastaja ja sosiaalisen ajamisen edelläkävijä. Toisin kävi, sillä valtavat palvelinongelmat tekivät pelin julkaisusta melkoisen pannukakun. Verkkopelaamiseen nojaavan autopelin verkko-ominaisuudet saatiin toimimaan kunnolla vasta kuukausia vieneiden korjaustöiden jälkeen.

Voisi kuvitella, että tämän kaltainen katastrofi karkottaisi pelaajat kokonaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, sillä Driveclub saavutti hiljattain kahden miljoonan myydyn pelin rajan. Lukema on varmasti aika paljon pienempi kuin mitä Sony-pomot aikanaan visioivat, mutta ottaen huomioon pelin ongelmat sitä on syytä pitää ainakin pienenä onnistumisena.

Kahden miljoonan myydyn Driveclubin raja rikkoutui ennen kuin pelin tilaajille ilmainen PlayStation Plus Edition -versio julkaistiin. Ilmaisversio saatiin pihalle kesäkuun lopulla, joten myyntilukematkin ovat jo kohta parin kuukauden ikäisiä.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Driveclub-parka – Sonyn ajopeli kompasteli valmiiksi, tehtiin kahdesti uusiksi matkan varrella

DriveClubin PlayStation Plus -versio ilmestyy vihdoin, mutta nettiin sillä ei ihan heti mennä

Driveclubin ilmaisversion surullinen tarina jatkuu: kävi kaupassa, lähti kaupasta

Muropaketin uusimmat