Uusimmat

EA:n irtisanomisviikot eivät ota loppuakseen

18.04.2013 13:00 Juho Anttila

Sen jälkeen, kun EA pisti pihalle entisen toimitusjohtajansa, John Riccitiellon, on mono heilunut firmassa ahkeraan. Ensin pistettiin kilometritehtaalle EA Mobile Montrealin työntekijät ja nyt niin ikään mobiilipelejä tuottava EA:n Intian studio on joutunut saapikkaan kohteeksi.

Kenkää on tällä kertaa saanut huhujen mukaan 50 kehittäjää. Samanaikaisesti myös sosiaalisia pelejä kehittävän, EA:n omistaman Playfishin rivejä on harvennettu. Tämä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään, sillä EA on ilmoittanut sulkevansa yhtä lukuun ottamatta kaikki Playfishin kehittämät sosiaaliset pelit.

Tiedot irtisanottujen määristä perustuvat asianomaisten kommentteihin ja eri lähteistä kerättyihin huhuihin. EA ei virallisen politiikkansa mukaisesti ole kertonut julkisuuteen irtisanomisten tarkkoja määriä tai kohteita. Arvioiden mukaan EA:n irtisanomisviikot ovat tähän mennessä koskettaneet joka tapauksessa jo yli 300 työntekijää. EA:n kevätsiivouksessa ei ole siis kyse mistään pikkuremontista, vaan studioita järjestellään uudelleen isolla kädellä.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

EA sulkee sosiaalisia pelejään

EA pisti mobiilikehittäjiä kilometritehtaalle

EA-pomo ei sulata Amerikan huonoin yritys -äänestystulosta

Muropaketin uusimmat