Uusimmat

eDome 13 vuotta sitten: Team Fortress 2:ta odotellessa Babylon 5 kuoli

28.06.2012 18:00 Jukka O. Kauppinen

eDomen pitkän historian varrella olemme ehtineet uutisoimaan yhdestä jos toisestakin aiheesta. Aloitamme kokeilumielessä arkistojen kaivelun ja taatusti wanhojen uutisten uudelleenjulkaisun. Mitä kaikkea muinaisuudessa onkaan tapahtunut? Syyskuun loppupuolisko 1999, viikot 37-39, muuttuivat scifi-fanien keskuudessa järkkyneeksi, kun Babylon 5 -peli tapettiin kylmästi.

eDomen linjalla luettavat uutisarkistot eivät valitettavasti ulotu ajallisesti kovinkaan kauas taaksepäin. Sivustoa on vuosien mittaan siirrelty alustalta toiselle ja jokaisessa järjestelmäpäivityksessä on hukkunut vanhoja juttuja, toimituksen suruksi. eDomen toimituksen ja vanhan tuottajamme Jartzan ansiosta arkistoista pystyttiin kuitenkin tekemään varmuuskopio, ennen kuin vanhat palvelimet tietokantoineen siirtyivät bittien taivaaseen. Sukellamme nyt arkistojen saloihin ja muistelemme millaista pelaajan arkipäivä oli ennen muinoin.

Aloitamme arkistojen tutkailun arkisto-arkeologian vanhimmasta päästä. Muinaisimmat uutiset ja artikkelit 1997-1999 väliseltä ajalta ovat luultavasti iäksi menetettyjä. Uutiset ovat raakamuodossaan, tietokannasta kopioituina, eivätkä alkuperäisessä esitysasussaan.

(13.09.1999) Magic the Gatheringin lisenssi Hasbrolle

Hasbro Interactive <http://www.hasbrointeractive.com/> on ostanut Magic the Gathering -korttipelejä valmistavan Wizards of the Coastin <http://www.wizards.com/> itselleen. Myyntihinnan kerrotaan olleen 325 miljoonaa dollaria, eli liki kaksi miljardia Suomen markkaa. Yritysostollaan Hasbro Interactive varmisti nyt itselleen lisenssit paitsi Magic the Gatheringiin, niin myös Advanced Dungeons & Dragonsiin sekä Pokémoniin.      

(13.09.1999) Counter-Striken uusi osoite

Counter-Strike <http://www.counter-strike.net/> modin sivut ovat muuttaneet pois Planet Half-Lifelta <http://www.planethalflife.com> uuteen osoitteeseen, www.counter-strike.net <http://www.counter-strike.net/>. Counter-Striken beta 3 aiotaan muuten julkaista tekijöiden mukaan ”hyvin pian.” Beta 3:n uusia aseita ja varusteita tulevat olemaan mm. (kallis) kevlar-kypärä, puukko ja Sun-konekivääri.    

(14.09.1999) Unreal Tournamentin demon aseet

Unreal Tournamentin tällä viikolla julkaistavaan demoon on tulossa seuraavat aseet:

Rocket Launcher Pulse Gun Shock Rifle Enforcer / Dual Enforcers Impact Hammer Translocator Minigun

  (14.09.1999) Pit Droids, uusi Tähtien sota -peli

Pit Droids <http://www.starwars.com/pitdroids/> on Lucas Learningin uusin Tähtien sota Episodi I:llä ratsastava lapsille suunnattu puzzlepeli, jossa pääosassa ovat nuo ”vekkulit” pikku varikko-droidit mitä elokuvassakin kai nähtiin pariin otteeseen. Jos peli kuulostaa mielenkiintoiselta (siis _jos_ ;) niin sen demon voi imuroida täältä <ftp://ftp.inet.fi/dome/demot/muut/star_wars_episode_1_pit_droids.exe> (18 MB).

 (15.09.1999) Unreal Tournamentin 3Dfx-demo lauantaina

Samalla kun Unreal Tournamentin myyntiversion huhutaan jo lähteneen tehdaskopiointiin, Epic Games valmistautuu julkaisemaan pelistä demoa. Pelin ensimmäinen, 3Dfx:n sponsoroima demo julkaistaan tämän viikon lauantaina. Demo tulee tukemaan ainoastaan Glide-rajapintaa, ja niinpä se toimii vain Voodoo-korteilla. 3Dfx:n mukaan tämä on hyvitystä siitä ettei Unreal Tournament ehtinyt valmistua ajoissa Voodoo 3-3000:n kylkiäiseksi pakattavaksi. Demolla tulee olemaan kokoa 51 megatavua ja se tulee sisältämään viisi kenttää (3 Deathmatch, 1 CTF ja 1 Domination). Myöhemmin, ehkä ensi viikon alussa, demosta julkaistaan myös normaali, Direct3D ja OpenGL -tuen sisältävä versio.    

(15.09.1999) CounterStrike beta 3 julkaistu

Half-Lifen CounterStrike <http://www.counter-strike.net/> modista on julkaistu kolmas beta-versio. Uutta siinä on:

Veitsi lähitaistelua varten Uusi FN P90 -konepistooli Uusi kevlar-liivi/kypärä yhdistelmä Tehokkaampi haulikko Parannettu panttivanki-tekoäly Aikaisempaa tehokkaammat käsikranaatit Radioviestintäjärjestelmä Päivitetyt versiot siege, bunker ja desert -kentistä Kokonaan uusia kenttiä: cd_tire, cs_militia, cs_hideout ja cd_ship Uudistettu pistetaulu

CounterStriken beta 3:n voit imuroida täältä <ftp://ftp.inet.fi/dome/online/clientit/half-life_counterstrike_beta3.exe> (18 MB). Ennen installointia poista vanha CounterStrike -hakemistosi (jos sinulla sellainen on).  

(15.09.1999) C&C:n suunnittelijalta strategiapeli PSX2:lle

Command & Conquerin suunnitelleen Eric Yeon perustama 7 Studios -ryhmä on ilmoittanut tekevänsä PlayStation 2:lle kuningas Arthuriin ja Pyöreän pöydän ritareihin perustuvaa strategiapeliä. Pelissä pelaaja johtaa Arthurin ja tämän ritareiden sotajoukkoja Morgana Le Fayn armeijaa vastaan. Tankkien, helikoptereiden ja kk-pesäkkeiden sijasta pelissä siis nähdään ratsuväkeä, jousimiehiä, maageja ja sen sellaisia. Pelin luvataan sisältävän myös roolipelillisiä elementtejä, pelaajan ritareiden taistelutaitojen kehittyessä sotimisen edistyessä. Mitään tarkempaa julkaisupäivää Legionille ei ole vielä annettu, mutta todennäköisesti se valmistuu suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin PlayStation 2:n myynti alkaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa (syksy 2000).   

(15.09.1999) Mortyrille julkaisija

Puolalaisen Mirage Median natsi-teemoja sisältävä 3D-räiskintä Mortyr on ollut jo pitemmän aikaa ilman julkaisijaa, Ubisoftin kieltäytyessä levittämästä peliä. Nyt kuitenkin pieni eurooppalainen firma nimeltä HD Interactive on päättänyt ottaa pelin siipiensä suojiin, ja tuoda sen myyntiin ainakin Euroopassa lokakuun aikana. Se tullaanko peliä koskaan myymään Amerikan puolella on vielä auki. Mortyr sijoittuu vuoteen 2093, tulevaisuudessa missä Hitlerin Saksa on voittanut toisen maailmansodan. Johtuen kiistanalaisesta sisällöstään, Mortyriä on mahdollista pelata kahtena eri versiona: normaalina ja ”leikattuna”, joista jälkimmäinen poistaa pelistä väkivaltaisimmat kohtaukset ja kaikki viittaukset Hitleriin ja natseihin.

Pelin demo <ftp://ftp.inet.fi/dome/demot/action/mortyr_demo2.exe> (27 MB) on saatavilla täältä eDomesta, joten voit itsekin todeta onko peli kaiken kohunsa arvoinen.   

(15.09.1999) NHL 2000 pian kauppoihin

Electronic Arts <http://www.ea.com> on aloittanut NHL 2000 -jääkiekkopelinsä toimitukset jälleenmyyjille. NHL-sarjan tämänkertaisessa vuosikerrassa uutta ovat mm.:

Mahdollisuus liimata itsetehtyjä pärstiä pelaajille. Internet-moninpeli. Ura-moodi, jossa pelaaja johtaa joukkuettaan kaudesta toiseen.

NHL 2000 o optimoitu Voodoo-korteille, mutta se sisältää myös Direct3D-tuen. Tiesitkö muuten, että NHL 2000 on jo yhdeksäs EA Sportsin NHL-peli? 

(16.09.1999) StarSiege: Tribesistä demo!

Dynamix <http://www.dynamix.com/> on yllättäen julkaissut moninpelattavasta 3D-räiskinnästään, StarSiege: Tribesistä <http://www.starsiegetribes.com>, pelattavan demon. Eihän pelin julkaisusta olekaan ehtinyt kulua kuin vasta puoli vuotta… Demo sisältää kolme kenttää, ja se ei ole yhteensopiva normaalien Tribes-servereiden kanssa. Sen sijaan demoa pääsee pelaamaan Dynamixin erikseen perustamilla demo-servereillä. Muuten demon pitäisi olla täysin funktionaalinen, sisältäen kaikki myyntiversiossakin olevat aseet, varusteet, ajoneuvot ym. roinat.

Jos siis et ole vielä Tribesiä kokeillut, niin nyt tilaisuutesi on koittanut. Demolla on kokoa 25 megatavua ja sen voi imuroida täältä <ftp://ftp.inet.fi/dome/demot/action/starsiege_tribes_demo.exe> (konevaatimukset: P166 ja 16 MB).   

 (16.09.1999) Action Half-Life beta 2.5 julkaistu

Action Half-Lifeen <http://ahl.telefragged.com/> on julkaistu lukuisia bugikorjauksia sisältävä päivitys versioon beta 2.5. Päivitys asennetaan vanhan beta 2:n tai beta 2.2:n päälle. Päivityksen voit imuroida täältä <ftp://ftp.inet.fi/dome/online/clientit/action_half-life_beta2_5_update.exe> (0,9 MB). Action Half-Lifen Linux-käännöstä luvataan muuten tälle päivälle. Viimeksihän sitä ehdittiin luvata jo beta 2.2:n yhteydessä, joten saa nähdä miten käy. 

  (16.09.1999) Infogramesin tulevia pelejä

Infogrames <http://www.infogrames.com/> on antanut julkaisuaikoja tuleville peleilleen. Lista peleistä ohessa.

Bugs Bunny: Lost In Time – lokakuu 1999

Demolition Racer – lokakuu 1999

Slave Zero – marraskuu 1999

Test Drive 6 – marraskuu 1999

Test Drive Off-Road 3 – marraskuu 1999

Boarder Zone – talvi 2000

Test Drive Le Mans – talvi 2000

Test Drive Rally – kevät 2000

Test Drive Cycles – kevät 2000

Alone In The Dark 4 – syksy 2000

Test Drivejä ainakin riittää… ;)   

  (16.09.1999) Delta Force 2:n demo julkaistu!

Novalogic <http://www.novalogic.com/> on julkaissut demon lokakuussa ilmestyvästä Delta Force 2 <http://www.novalogic.com/games/deltaforce2/index.html> -räiskinnästään. Delta Force 2:ssa pelaaja johtaa ryhmää amerikkalaisia erikoisjoukkoja läpi vaativien tehtävien, joissa mm. pelastetaan panttivankeja ja tuhotaan terroristien tukikohtia. Kaikki pelin aseet, varusteet ja pelialueet on luonnollisesti mallinnettu oikeiden esikuvien mukaan. Pelin demolla on kokoa 31 megatavua ja sen voi imuroida täältä <ftp://ftp.inet.fi/dome/demot/action/deltaforce2_demo.exe> (konevaatimukset: P200 ja 32 MB). Demo tukee rajoitetusti 3D-kiihdytystä, mutta vain polygoni-objektiensa (kuten rakennukset) osalta. Vokseleilla tehty maasto sen sijaan ei hyödy 3D-kiihdytyksestä mitenkään, ja muutenkin 3D-kiihdytys toimii vain 32-bittistä grafiikkaa tukevilla korteilla (kuten G400, TNT, TNT2 ja ATI Rage 128).  

  (16.09.1999) Dosen myydyimmät pelit viikolla 36

Tässä helsinkiläisen multimediakauppa Dosen <http://www.dose.net> myydyimpien pelien listat viikolta 36. Ykkössijaa pitää edelleenkin Command & Conquer: Tiberian Sun.

_PC-pelit:_

1. Tiberian Sun

2. Midtown Madness

3. Outcast

4. Jagged Alliance

5. Half-Life Game of the Year Edition

6. Hidden & Dangerous

7. Star Wars : Episode 1 Phantom Menace

8. Baldur´s Gate : Tales of the Sword Coast

9. Baldur´s Gate

10. Age of Empires Gold

_PSX -pelit:_

1. Tekken 3 Platinum

2. Legacy of Kain 2: Soul Reaver

3. Driver

4. Wipeout 3

5. Syphon Filter

6. Silent Hill

7. Croc 2

8. Speed Freaks

9. F.A. Premier Leagua Stars

10. V-Rally 2

    (16.09.1999) Gloomista uusi versio lauantaina

Leon <mailto:antti_leo@hotmail.com> mailaili meille että Gloomista <http://www.planetquake.com/rxn/gloom/> julkaistaan nyt lauantaina uusi versio, 1.2. Version uutuuksia tulevat ainakin olemaan:

Kamikazen kestävyyttä parannettu Stalker ei enää ole tykinruokaa Shock Trooperit aloittavat ladatun haulikon kanssa Shock Trooperilla on yksi ylimääräinen ammuslipas Uusia hahmoluokkia: Wraith hämähäkeille ja Biotech ihmisille Juuri spawnanneet pelaajat ovat kuolemattomia kahden sekunnin ajan 

(17.09.1999) Team Fortress 2 vasta vuonna 2000

Ikuisuusprojektin puolelle venynyt Team Fortress 2 ei sitten valmistu vielä tänäkään vuonna. Sierran <http://www.sierra.com> uusimman ilmoituksen mukaan peli julkaistaan ”ensi vuonna”, mikä siis pahimmassa tapauksessa voi tarkoittaa vaikka vuoden 2000 joulua. 

(19.09.1999) Lisälevy Rollercoaster Tycoonille

Microprosen <http://www.microprose.com> vuoristoratojen rakentelua sisältävä Rollercoaster Tycoon on saamassa lisälevyn nimeltä Corkscrew Follies. Marraskuussa myyntiin tuleva levy tulee sisältämään mm. kuusi kokonaan uutta vuoristorata-tyyppiä, uusia kaupparakennelmia sekä uudenlaisia maastovaihtoehtoja. Lisäksi lisälevy tulee poistamaan alkuperäisessä pelissä olleen rajoituksen vuoristoratojen määrästä.     (19.09.1999) Flight Unlimited 3 kauppoihin

Electronic Arts <http://www.ea.com> on ilmoittanut aloittaneensa Flight Unlimited 3 -lentosimulaattorinsa toimitukset jälleenmyyjille.   

 (19.09.1999) Icewind Dalen sivut avattu

Interplay <http://www.interplay.com> on avannut seuraavan Advanced Dungeons & Dragons -lisenssiin perustuvan roolipelinsä, Icewind Dalen <http://www.interplay.com/icewind/>, sivut osoitteessa www.interplay.com/icewind/ <http://www.interplay.com/icewind/>. Icewind Dale käyttää Baldur’s Gaten enginen paranneltua 3D-versiota, ja se tulee keskittymään enemmän toimintaan ja luolissa seikkailuun kuin varsinaiseen roolipelaamiseen. Luvassa on siis runsain määrin hirviöiden teurastusta, kokemuspisteiden keruuta ja taikaesineiden etsimistä.

Icewind Dale valmistunee vuoden 2000 keväällä. 

     (19.09.1999) Diablo 2:n laatikko

Blizzardin <http://www.blizzard.com> Diablo 2:a tullaan myymään tämän näköisessä <http://edome.fi.soneraplaza.net/upload/d2box.jpg> laatikossa. Nyt kun lootakin on valmiina, niin Blizzardin tarvitsee enää tehdä peli siihen…

(19.09.1999) Linnunradan käsikirja liftareille peliksi

Brittiläinen The Digital Village -kehitystiimi on tekemässä peliä Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasarjasta. Vasta vuonna 2001 julkaistavaksi suunniteltua peliä kuvaillaan eräänlaiseksi Tomb Raiderin, Mario 64:n ja Legend of Zeldan ristisiitokseksi. Douglas Adams on nyt muutenkin lyömässä rahoiksi ”Linnunradallaan”, sillä Disney (!) on tekemässä kirjoista elokuvaa ensi kesäksi.   

(21.09.1999) Close Combatit yhdelle kokoelmalle

Microsoft Games <http://www.microsoft.com/games/> tuo markkinoille kaikki kolme Close Combat -strategiapeliään yhdellä kokoelmalla nimeltä Close Combat Trilogy. Kokoelma tulee myyntiin syyskuun lopulla.    

(21.09.1999) Freespace 2 kultaan

Volitionin <http://www.volition-inc.com> erinomaisen Freespace 2:n kerrotaan menneen kultaan. Pelin odotetaan tulevan kauppoihin – ainakin Yhdysvalloissa – syyskuun 30. päivä.    

(21.09.1999) Driver pian myyntiin

GT Interactivelta <http://www.gtinteractive.com> kerrotaan, että suositun PlayStationin suositun Driver -pelin PC-käännös ehtinee kauppoihin kuun vaihteeseen mennessä.    

(21.09.1999) Bump mapping tulossa Dungeon Keeper 2:een

Electronic Arts <http://www.ea.com> on tekemässä Dungeon Keeper 2:een /enviroment-mapped bump mapping/ -päivitystä yhteistyössä näytönohjaimia valmistavan Matroxin kanssa. Enviroment-mapped bump mapping, jota Matroxin uudet G400 -kortit tukevat, tuo peliin erittäin realistiselta näyttävät veden ja laavan pintojen heijastumat ja väreilyt. Nykyisistä 3D-kiihdyttimistä ainoastaan G400 osaa käyttää bump mappingia, mutta ominaisuus on hyvää vauhtia yleistymässä. Mm. tulevat NVidian GeForce 256 ja 3Dfx:n Voodoo 4 -kiihdyttimet osannevat käyttää ominaisuutta.

Bump mappingin vaikutuksen Dungeon Keeper 2:n grafiikkaan voi todeta oheisista kuvista.

  (21.09.1999) Diablo 2 jouluksi?

Blizzardilta <http://www.blizzard.com> kerrotaan että Diablo 2 yritetään nyt saada joulumarkkinoille valmiiksi vaikka väkisin. Hyvä niin.    

(21.09.1999) Unreal Tournament ja Impact Hammer

Unreal Tournamentin Impact Hammer -aseen käyttö on aiheuttanut paljon sekaannusta; ase ei ikäänkuin tee yhtään mitään. Vaan totuus on toinen: Impact Hammer tekee hyvinkin monia asioita. Impact Hammer on lähitaisteluase, ja sitä käytetään pitämällä tulitusnappia pohjassa ja kävelemällä vihollista päin. Mutta Impact Hammerilla on muitakin käyttötarkoituksia. Pitämällä kakkos-tulitusnappia pohjassa, ase torjuu kohti tulevia ammuksia. Lisäksi Impact Hammeria voi käyttää apuna hyppimisessä: tulitusnappi pohjaan, katse kohti maata ja sitten hypätään. Tällä tavoin loikkaamalla on mm. mahdollista saada Damage Amp -poweruppi Turbine-kentässä.    

(21.09.1999) Kuvia Grand Theft Auto 2:sta

Täältä <http://edome.fi.soneraplaza.net/articles/122.html> löydät kahdeksan uutta kuvaa Take 2 Interactiven <http://www.take2games.com/> Grand Theft Auto 2:sta.    

(21.09.1999) Dosen myydyimmät pelit viikolla 37

Tässä helsinkiläisen multimediakauppa Dosen <http://www.dose.net> myydyimpien pelien listat viikolta 37. Command & Conquer: Tiberian Sun jatkaa edelleenkin itsepäisesti listan ykkösenä.

_PC-pelit:_

1. Command & Conquer: Tiberian Sun

2. Midtown Madness

3. Jagged Alliance 2

4. Outcast

5. Darkstone

6. Half-Life Game of the Year Edition

7. Hidden & Dangerous

8. Drakan

9. Kingpin

10. Ultima Online 2nd Age

_PSX-pelit:_

1. Tekken 3 Platinum

2. Driver

3. Colin Mcrae Platinum

4. Wipeout 3

5. Need For Speed 4

6. Syphon Filter

7. Ape Escape

8. Ridge Racer Type 4

9. Silent Hill

10. Music

    (21.09.1999) Sierra irtisanoo Babylon 5 -pelin tekijätiimin!

Sierra <http://www.sierra.com> on ilmoittanut tänään antamassaan lehdistötiedotteessa <http://edome.fi.soneraplaza.net/articles/123.html> uudistavansa organisaatiotaan ja samalla leikkaavansa kannattamattomia toimiaan. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöstövähennyksiä ja loppua monille heikompaa myyntiä enteilleille peliprojekteille. Yksi tälläinen kannattamattomaksi todettu peli on valitettavasti Babylon 5 -avaruussimu, jonka tekijätiimi on nyt irtisanottu. Muita keskeytettyjä pelejä ovat mm. Desert Fighters ja Orcs: Revenge of the Ancient. Vielä on epäselvää kuinka Babylon 5:n käy, mutta ainakin periaatteessa on mahdollista, että tekijät saisivat pelin vielä ulos jonkun muun julkaisijan kautta.

Babylon 5 -pelin tekijätiimin tuntoja voi lukea pelin viralliselta messageboardilta.

  (23.09.1999) Lisää Aliens vs Predatoria jouluksi

Fox Interactivelta <http://www.foxinteractive.com/> on tulossa joulukuussa jonkinlaista jatkoa Aliens vs Predatorille. ”Jonkinlaista” siinä mielessä, etteivät herrat Fox Interactivella tiedä oikein itsekään mitä ovat joulumarkkinoille tuomassa. Luvassa siis on joko kokonainen jatko-osa, lisälevy alkuperäiseen peliin tai sitten alkuperäisen pelin laajennettu ”Special Edition”. Uusia aseita ja kenttiä on joka tapauksessa luvassa, ja nyt pelaajat pääsevät seikkailemaan mm. Alien – kahdeksas matkustaja -elokuvan Nostromo-aluksella. Lisuke tulee myöskin parantamaan moninpeliä, lisäämällä siihen uusia pelityyppejä. Ohjelmat moninpeliserverien pyörittämiseen saattaisivat myöskin kuulua pakettiin.    

(23.09.1999) Uudistuksia Ultima Onlineen

Origin suunnittelee uudistuksien tekemistä Ultima Onlineen. Mm. pelin maa-aluetta aiotaan lisätä ja hirviöiden tekoälyä parantaa. Lisäksi peliin on tulossa uusi ryhmä-järjestelmä, mikä helpottaa suurempien pelaajaryhmien yhdessä seikkailua. Ryhmä-järjestelmään tulee ainakin kuuluun yhdessä liikkuminen ja taisteleminen, yhteinen viestintäsysteemi sekä varusteiden ja löydettyjen aarteiden jakaminen ryhmän kesken.

Uudistuksien luvataan ilmaantuvan peliin sitä mukaa kun niitä saadaan valmiiksi seuraavan kuuden kuukauden aikana.    

(23.09.1999) Babylon 5 -pelin jälkipuinti jatkuu

Fanien kampanja Sierran <http://www.sierra.com> keskeyttämän Babylon 5 -pelin pelastamiseksi jatkuu. Hysteerisimmät fanit ovat jo aloittamassa Sierran pelien boikottia ja meneillään on myös massiivinen sähköpostikampanja projektin pelastamiseksi. FirstOnes.com <http://www.firstones.com/> tuntuisi olevan fani-aktiviteettie keskipiste tällä hetkellä.

/Reality checkinä/ todettakoon, että mikään fani-kampanja tuskin riittää Babylon 5:ä pelastamaan, ellei sitten joku muu pelitalo osta oikeuksia peliin Sierralta. Toisaalta Sierralla ei ole mitään yksinoikeutta Babylon 5 -lisenssiin, joten mikään ei estäisi toisia pelitaloja aloittamasta omien Babylon 5 -pelien suunnittelua. Ongelma Sierran puolella joka tapauksessa on, että Babylon 5 -simulaattoriin on jo nyt uhrattu liikaa aikaa ja rahaa suhteessa siihen, kuinka paljon peli pystyisi valmistuessaan ikinä tuottamaan. Vaikka pelin kehitystyö olikin jo pitkällä, niin peli ei suinkaan ollut vielä valmis – irtisanotun tekijätiimin mukaan se olisi valmistunut vasta vuoden 2000 toukokuussa.

Babylon 5 -pelin fanien pieni mutta äänekäs joukko ei kuitenkaan riitä muuttamaan kyseistä peliä Sierran kannalta kannattavaksi – pelin kun olisi todennäköisesti täytynyt myydä useita satoja tuhansia kappaleita. Ja olkaamme realisteja: Babylon 5:n kaltainen monimutkainen avaruussimulaattori tuskin sellaisiin myyntilukuihin koskaan yltäisi.

Ja elämää on toki Babylon 5:n jälkeenkin. Viikon-parin sisällä myyntiin tuleva Freespace 2 on varmasti mitä erinomaisinta korviketta. Myöhemmin syksyllä tuleva Independence War Deluxe taas vedonnee niihin joita Babylon 5:ssä kiinnosti sen realistisuus.     

(23.09.1999) NHL 2000 kaupoissa!

NHL 2000:n myynti alkaa Suomessa tänään. Saatavuuden pitäisi ainakin Helsingissä olla hyvä, joten kipittäkääpäs hakemaan omanne.    

(23.09.1999) BattleCruiser 3000 AD uudelleen myyntiin

GT Interactive <http://www.gtinteractive.com> aikoo lokakuussa julkaista BattleCruiser 3000 AD <http://www.bc3000ad.com/> -avaruussimun uudelleen. Tällä kertaa pelin mukana tulee kunnollinen, 145 sivun manuaali ja lisäksi peli on päivitetty sen uusimpaan versioon, 2.08.      

(27.09.1999) Logi Babylon 5 -chatista

Firstones.comilta <http://www.firstones.com> löytyy eilisen Babylon 5 -chatin logi <http://www.firstones.com/babylon5.zip>. Babylon 5 -pelin tulevaisuus on yhä avoin. Jotta pelin kehitystyö voisi jatkua, pitäisi jonkun ulkopuolisen julkaisijan ensinnäkin hankkia Warner Bros.:lta lisenssi Babylon 5:een ja sitten vielä ostaa oikeudet pelin koodiin Sierralta. Vielä kun ottaa huomioon että peli on muutenkin ainakin yhdeksän kuukauden päässä valmistumisesta, niin ei ihme että eri pelitalot ovat enemmän kiinnostuneita palkkaamaan B5-pelin tekijätiimin jäseniä omiin projekteihinsa, kuin jatkamaan Sierran hyllyttämän pelin kehitystyötä omilla rahoillaan.    

(27.09.1999) Activision levittämään Lionheadin pelejä

Activision <http://www.activision.com> tulee levittämään ainakin kahta ensimmäistä Lionhead Studiosin peliä. Activision tulee hoitamaan myös Lionheadin alaisten kehitystiimien, Big Blue Boxin ja Intrepidin pelien levityksen.    

(27.09.1999) Asheron’s Call myyntiin marraskuussa

Microsoft Gamesilta <http://www.microsoft.com/games> tulossa oleva moninpelattava Asheron’s Call -roolipeli alkaa olla hyvää vauhtia valmis. Peli on viime kuukaudet ollut ankarassa betatestauksessa, johon on osallistunut 20000 pelaajaa eri puolilta maailmaa. Näillä näkymin peli tulisi myyntiin marraskuussa.     (28.09.1999) Unreal Tournamentin uusi demo tänään

Mark Rein Epic Gamesilta <http://www.epicgames.com/> kertoo, että Unreal Tournamentin uusi demo julkaistaisiin ”tänä aamuna” (eli varmaankin joskus kello 16-20 Suomen aikaa). Samoihin aikoihin uuden demon kanssa aiotaan julkaista myöskin Unreal Tounrnamentin Linux-serveriohjelma. Epic Gamesilta myöskin kerrotaan, että vanhaan 3Dfx-demoon tulossa olevan päivityksen koko tulee olemaan seitsemän megatavua.    

(28.09.1999) Huhut Gabriel Knight 3:n kuolemasta liioiteltuja

Kun pelistä ei ole vähään aikaan kuulunut yhtään mitään, monet ovat alkaneet jo epäillä Sierran <http://www.sierra.com> suunnittelevan myös odotetun seikkailupelinsä, Gabriel Knight 3:n hyllyttämistä. Näin ei kuitenkaan ole. Peli on nyt likipitäen valmis, ja sen odotetaan lähtevän tehdaspainatukseen ja sitä myötä myyntiin lokakuun 15. päivä.    

(28.09.1999) DreamCast myy hyvin

Segan uusi DreamCast-pelikonsoli on mennyt hyvin kaupaksi. Tähän saakka laitetta on myyty jo yli puoli miljoonaa yksikköä, ja sen myynti Euroopassa ei ole vielä edes alkanut. DreamCastin myynti Euroopassa (myös Suomessa) alkaa lokakuussa.    

(28.09.1999) Ground Controlin sivut avattu

Sierra Studios <http://www.sierrastudios.com/> on avannut sivunsa mielenkiintoiselta vaikuttavalle uudelle reaaliaikaiselle strategiapelilleen, Ground Controlille <http://www.sierrastudios.com/games/groundcontrol/>. Sivut löytyvät osoitteesta www.sierrastudios.com/games/groundcontrol/ <http://www.sierrastudios.com/games/groundcontrol/>. Ground Control on tulossa myyntiin ensi vuoden alussa.

  (29.09.1999) Panzer General 3D Assault pian kauppoihin

Mindscape on aloittanut uuden Panzer General 3D Assault <http://www.panzergeneral3.com/> -strategiapelinsä toimituksen jälleenmyyjille. Panzer General 3D Assault on Mindscapen mukaan ensimmäinen 3D-grafiikalla toteutettu oikea strategiapeli. Pelissä päästään komentamaan amerikkalaisia, brittiläisiä, ranskalaisia ja saksalaisia joukkoja Toisessa maailmansodassa. Tarjolla on kahdeksan erilaista kampanjaa länsirintamalta, mukaanlukien Pohjois-Afrikka. Lisätietoja pelistä löytyy sen viralliselta kotisivulta, osoitteesta www.panzergeneral3.com <http://www.panzergeneral3.com/>.    

(30.09.1999) Homeworld Suomessa

IQ Media Nordicilta kerrotaan, että ensimmäinen erä Sierra Studiosin <http://www.sierrastudios.com/> uutta Homeworld <http://www.sierrastudios.com/games/homeworld/> -avaruusstrategiaa on saapunut Suomeen. Pelin pitäisi siis löytyä täkäläisistä kaupoista lähipäivien aikana – ehkä jo niinkin aikaisin kuin tänään.

Lisää aiheesta

eDome 11 vuotta sitten: kun Blizzard ilmoitti maailman muuttuvan

eDome 11 vuotta sitten: kun Jagged Alliance kakkonen oli ykkönen

eDome 11 vuotta sitten: Ultima Ascensionille ei riittänyt tehokkainkaan PC

Muropaketin uusimmat