Uusimmat

Elokuvatarkastamo valvoo pelien ikärajoja

27.11.2007 11:57 Jukka O. Kauppinen

Valtion Elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry suorittavat pelien ikärajavalvontaa marras-joulukuun aikana. Alle 18-vuotiaat koeostajat yrittävät ostaa kiellettyjä pelejä kaupoista. Pelioston onnistuessa koeostaja luovuttaa pelin VET:n tarkastajalle, joka huomauttaa myyjää tapahtuneesta rikkeestä.

Vuorovaikutteiset kuvaohjelmat, joiksi tietokone-, konsoli- ja videopelejä levitystä sääntelevässä laissa nimitetään, on vapautettu pakollisesta ennakkotarkastuksesta. Jokausessa vuorovaikutteisessa kuvaohjelmassa on kuitenkin oltava sen haitallisuuteen perustuva ikäraja. Alemmat ikärajat ovat yleensä suosituksia, mutta 18 vuoden ikäraja on aina sitova – sitä on pakko noudattaa. Alle 18-vuotiaalta kiellettyä peliä ei saa siten myydä 18 vuotta nuoremmalle. Myös suositusikärajat perustuvat pelin haitallisuuteen, joten niitä on hyvä noudattaa.

Suurimmassa osassa peleistä käytetään yleiseurooppalaisen ikärajaluokittelujärjestelmän (PEGI – Pan European Game Information) mukaista ikämerkintää. VET rekisteröi automaattisesti PEGI-luokitellut pelit.

PEGI on pelivalmistajien, lastensuojelu- ym. muiden järjestöjen ja valtiollisten tarkastusinstituutioiden yhdessä suunnittelema järjestelmä, jossa ikärajat perustuvat yhteisesti sovittuihin kriteereihin.

– Haluamme myyjien kiinnittävän huomiota pelien ikärajojen noudattamiseen, kertoo johtaja Matti Paloheimo Valtion elokuvatarkastamosta.

– Olemme iloisia siitä, että aloite tähän koeostoprojektiin tuli peliyhdistykseltä, jatkaa Paloheimo.

– Tarkoituksemme on tehdä tästä vuosittain toistuva toimenpide. Suomessa tänä vuonna julkaistuista peleistä yli puolet on varustettu ikäsuosituksilla 3+ ja 7+. K18-pelejä on vain seitsemän prosenttia ilmestyneistä peleistä. Pelivalikoimasta löytyy varmasti jokaiselle oikea peli, kertoo FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen.

– Toivomme, että vanhemmat kiinnittävät pelivalinnassa huomiota myös ikämerkintään, jatkaa Olkkonen.

Ikärajavalvonnan tuloksista tiedotetaan joulukuun aikana.

www.pegi.info/fi/

Kiinnitätkö huomiota pelien ikärajoihin?

Katso tilanne vastaamatta