Uusimmat

Ennakkomaistiainen poistuu PSN:stä – onko uusi Silent Hill peruttu?

26.04.2015 12:00 Juho Anttila

Silent Hill -kauhupelisarjalla on melkoisen pelottava ja pääasiassa ansaittu maine, vaikka sarjan viimeisimmät osat eivät olekaan yltäneet ihan klassikoiden tasolle. Kun sarjan uusinta osaa, tulevaa Silent Hills -säikyttelyä väsäämään palkattiin Hideo Kojima ja kauhuohjaajalegenda Guillermo Del Toro, nousivat odotukset monella aika korkealle. Viime vuoden elokuussa julkaistu pelattava esimaistiainen tulevasta, P.T. oli myös omiaan nostattamaan hypeä.

Nyt P.T.:n ympärillä tapahtuu kuitenkin kummia. Sony on nimittäin ilmoittanut poistavansa pelin PSN-verkosta ensi keskiviikkona. Ratkaisu on erikoinen, sillä P.T. on paitsi erinomainen mainos Silent Hillsille, myös oikein toimiva välipala itsenäisestikin nautittuna. Poisto saakin epäilemään, ettei Silent Hillsinkään kehityksessä ole kaikki kunnossa.

Silent Hills on jäänyt viime kuukausina hieman paitsioon, kun Hideo Kojima on keskittyunyt täysillä Metal Gear Solid 5:n viimeistelyyn. Muistamme myös huhut Kojiman ja Konamin välirikosta. Kojiman nimi on poistettu paitsi Metal Gear Solid 5:n, myös P.T.:n ja Silent Hillsin markkinointimateriaaleista.

Metal Gear Solid 5:n kohdalla julkaisija ja Kojima ilmoittivat julkisesti, että Kojima tulee viimeistelemään pelinsä. Silent Hillsin kohdalla tällaista ilmoitusta ei olla annettu. Toisaalta Konami on jo kommentoinut aiemmin, että Silent Hills tullaan toteuttamaan, joko Kojiman kanssa tai ilman. Jäämme odottamaan jännityksellä, mitä Konamin kulisseissa on tapahtunut.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Mitä Guillermo del Toron kauhupeli P.T.:ssä oikein tapahtui? Video yrittää selittää!

Hideo Kojima tekee Silent Hilliä: ”älkää pelatko, jos teillä on sydänvika”

Kojima-draama jatkuu – ääninäyttelijä väittää miehen saaneen potkut

Muropaketin uusimmat