Uusimmat

Ensimmäinen Fable tehdään uusiksi

05.06.2013 11:00 Juho Anttila

Peliklassikoiden HD-käännökset ovat viime vuosina yleistynyt tapa tuoda vanhoja pelejä uusien pelaajasukupolvien ulottuville. Lopputulosten taso vaihtelee Silent Hill -tyylisestä riman alta vetämisestä Halo Anniversaryn kaltaisiin rakkaudella sorvattuihin versiointeihin. Nyt aivan ensimmäinen Fable liittyy tähän joukkoon.

Ainakin ennakkotietojen perusteella nimen Fable Anniversary saanut uudelleenversiointi on laadultaan lähempänä Haloa kuin Silent Hilliä. Erityisesti pelin visuaalista ilmettä on kohennettu selvästi. Tekijät lupaavat pelin tarjoavan 1080p-resoluution uusiksi tehdyillä tekstuureilla, uuden valaistusjärjestelmän, uusia välianimaatioita ja uudet kasvoanimaatiot.

Muutokset eivät rajoitu pelkkään visuaaliseen ulkoasuun. Peliin on toteutettu myös uusi tallennusjärjestelmä, saavutukset ja SmartGlass-toiminnallisuuksia. Lisäksi uudelleenversiointi sisältää myös alkuperäisen pelin PC-versiota varten aikanaan toteutetun Fable: Lost Chapters -lisäsisällön.

Virallista julkaisupäivää ei olla vielä ilmoitettu, mutta Microsoft kertoo pelin ilmestyvän juhlapyhien aikaan tänä vuonna. Alustana on Xbox 360. Pelistä tullaan todennäköisesti kuulemaan lisää E3-messujen yhteydessä.

Lisää aiheesta

Fable: The Journey – fanit väittävät tykkäävänsä, uskoako vai ei?

Kaksi Fablea tänä vuonna: Heroes ja Journey

Lionhead menetti Fable-veteraaneja

Muropaketin uusimmat