Uusimmat

Fallout-fanit rynnistivät pornosaiteille, ovelia kun ovat

13.08.2015 20:00 Jukka O. Kauppinen

Ensin sananen pelialasta. Vuodot ovat pelifirmoille, kuten kovin monille muillekin aloille, kiusallisia. Promootio halutaan pitää tiukasti omissa käsissä, ja uudet tiedot kerrotaan yleisölle tarkan suunnitelman mukaisesti. Mikäs siis sen riemukkaampaa kun jotain oikein odotettua karkaa käsistä.

Esimerkiksi pelimessuilla esitellään usein pelikoodia tai kapeaa kaistaledemoa suljettujen ovien takana, tiukkojen NDA-sopimusten ja aikataulutusten kera. Ja kuvia saati videotahan ei saa ottaa.

Vaan jokupa otti ja kaiken lisäksi Bethesdan Fallout 4 –esittelyssä.

Sen jälkeen tarjolla onkin ollut kunnon internet-komediaa. Saitti toisensa jälkeen on kopioinut kännykkäkameralla kopioidun paskalaatuisen Fallout 4 –messuvideon, ja sitten se on nykäisty pois Bethesdan toimesta. Videopätkä on kiertänyt tiedosto- ja videosaitilta toiselle, ja löysi sitten yllättävän kodin pornosivustoilta. Sieltäkin vain väliaikaisesti, mutta ainakin pätkä ehti olla esimerkiksi Pornhub-saitilla paljon pidempään kuin millään tavanomaisemmalla videopalvelulla.

Ja onhan tässä pakko nauraa videon levittäjien mielikuvitukselle. Fallout 4 –pätkä kun oli nimetty näin: ” ‘HIDDEN CAMERA SHOWS AUDIENCE TEASED BY BIG BUTT MAN IN TIGHTS LIVE”.

Ja asiasanoina/genreinä löytyivät muun muassa ”big ass”, ”POV” ja ”homemade.”

Pornhub-versiokin nyttemmin nykäisty alas, kuten moneen muuhunkin palveluun tehdyt kopiot. Kunnon kilpajuoksua, siis. Ja komediaa. Ymmärrän hyvin sekä Bethesdaa että faneja. Noh, eiköhän odotetusta roolipelistä tule pikapuoliin parempaakin hypematskua.

Lähde: Kotaku

Lisää aiheesta

E3 2015: Fallout 4 julkaistaan marraskuussa – tässä ensikuvat! 

Fallout 3:n maailma on vähän erilainen vauvan silmin läpipelattuna 

Fallout New Vegas saa eeppisen modin – The Frontier on käytännössä uusi Fallout-peli 

Fallout Shelter (iOS) 

Minecraft muuttuu Fallout-seikkailuksi 

Pelikopteri #010 (14.6.2015) – elossa ollaan! (Checkpoint) 

Muropaketin uusimmat