Uusimmat

Fanit kiehuvat: Mass Effect -kirja on täynnä virheitä

02.02.2012 13:00 Jukka O. Kauppinen

Joulukuussa julkaistu Mass Effect -universumiin sijoittuva Mass Effect: Deception -kirja on saanut sarjan faneilta jokseenkin hyytävän vastaanoton. Siinä  missä aiemmat ME-kirjat ovat olleet kirjallisilta arvoiltaan ihan kivaa viihdettä, mutta samalla ne ovat onnistuneet myös laajentamaan lukijansa Mass Effect -tajuntaa kertomalla lisää universumista, hahmoista ja syy-seurauksista.

Uusin kirja menee kuitenkin vähän eri suuntaan. Aiemmat massikirjat olivat Drew Karpyshynin kirjoittamia, mutta Deception on William C. Dietzin kirjoittama. Ja Dietz taitaa olla vähän pihalla ME-maailman detaljeista.

Ainakin päätellen siitä, että kirjan saama palaute on aiempaa kylmempää ja fanit kasaavat netissä pitkän pitkää listaa teoksen virheistä. Onpa teoksessa paljon sellaisiakin pahemmanlaatuisia vikoja, jotka eivät sovi pelien kaanoniin pätkääkään.

Kyllähän pilkunnussiminen on yleensäkin suosittua puuhaa, mutta virhelistaa lukiessaan kyllä huomaa, ettei sen enempää kirjailija kuin hänen oikolukijansakaan ole olleet ihan perillä asioista.

Teoksesta voi lukea lainauksen täällä: Mass Effect: Deception excerpt.

Kirja löytyy muun muassa Amazonista ja Akateemisesta, jälkimmäisestä 8,90 euron hintaan.

Lisätietoja: Errors In: Mass Effect: Deception

Lisää aiheesta

Tällaisella koneella liikahtaa Mass Effect 3

Tulossa: Mass Effect 3:n demo

Mass Effect 3 – scifijättiläisen tekijät haastattelussa

EA:n hoivissa Mass Effect 3:n ja Syndicaten parissa

Lue myös

Assassin’s Creed: The Secret Crusade – kirja avaa pelien lorea

FPS + RTS = Nuclear Dawn

PS Vita -käsikonsolin testailua – osa 2

Steam Mobile on nyt kaikkien saatavilla