Uusimmat

Fez käännetään viimein myös muille alustoille

01.01.2013 12:00 Miikka Lehtonen

Viime vuoden parhaisiin peleihin ja iloisimpiin yllätyksiin kuulunut Fez on tähän saakka ollut vain Xbox 360 -miekkosten yksinoikeus. ”Tähän saakka”, vaan ei enää kauaa. Phil Fish kun on viimein ilmoittanut, että pelistä on tulossa muitakin versioita.

Uuden vuoden kunniaksi Phil Fish on naputellut avoimen kirjeen firmansa faneille. Siinä hän käy läpi Polytronin kulunutta vuotta ja katsoo kohti tulevaa.

”Vaikka peli ilmestyi jo yhdeksän kuukautta sitten, mikään tästä ei oikein tunnu vielä uponneen kaaliini. Peli ja Indie Game The Movie -elokuva olivat yhdessä vähän liikaa minulle. Liikaa käsiteltävää. Minusta tuntuu kuin olisin oppinut jotain, mutta en vielä tiedä, mitä se olisi. Ehkä pitämään suuni kiinni?

Sundance-festivaalin, Indie Game The Movien, IGF-voiton, pahamaineiseksi rasistiksi tulemisen, pelin ilmestymisen, päivitys-kaustin, pahamaineiseksi persläveksi tulemisen, maailmanmatkaamisen ja rakkauden löytämisen yhteisvaikutuksesta korvissani soi yhä.

2012 oli hullu vuosi. Mutta entä nyt? 2013 tulee olemaan myös mielenkiintoista aikaa.”

Fish lupaa, että hän on vihdoin kuunnellut järkipuhetta kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka ovat pyytäneet, ei, VAATINEET, häntä kääntämään Fezin muillekin alustoille. Ja nyt se tapahtuu. Mutta mitä nämä alustat ovat? Sitä Phil Fish ei vielä kerro. PC nyt on aika varma valinta, koska Fezhän on XNA-peli ja XNA-pelin kääntäminen PC:lle on todella simppeli operaatio. Muut versiot sitten vaativatkin hieman enemmän koodausta. Seuraamme tilanteen kehittymistä.

Lisäksi Fish lupaa, että Polytronista tullaan vielä kuulemaan ensi vuoden aikana. Uusi peli? Jotain ihan muuta? Oli mitä oli, Phil Fish haluaa taas suunnitella jotain. Odotamme innolla.

Lähde: Polytron

Lisää aiheesta

Fez (Xbox 360)

Muropaketin uusimmat