Uusimmat

Final Fantasy 14 kerännyt jo kaksi miljoonaa uutta pelaajaa

19.04.2014 16:00 Juho Anttila

Jos epäonnistuu, pahastikin, mutta uskoo omaan visioonsa, ei kannata masentua ja heittää kirvestä kaivoon. Kun analysoi, mikä meni vikaan ja pyrkii korjaamaan virheensä, voi painitermein ilmaistuna sillastakin nousta vielä takaisin kuvioihin. Square Enixin Final Fantasy XIV: A Realm Reborn on tästä mainio esimerkki.

Alkuperäisen Final Fantasy XIV -morpin julkaisuhan meni todella pahasti penkin alle. Peli oli niin kehno, ettei Square Enix kehdannut laskuttaa pelaajilta ensin kuukausimaksua lainkaan. Lopulta koko peli palautettiin suunnittelupöydälle. Uuden yrityksen kohdalla onkin onnistuttu paremmin. Vaikka myös A Realm Rebornin julkaisu meni penkin alle, japsimorppi on sittemmin kerännyt taakseen mukavan määrän pelaajien tukea.

Square Enixin mukaan peli on nyt ylittänyt kahden miljoonan uuden rekisteröidyn pelaajan rajan. Peli julkaistiin myös aivan hiljattain PlayStation 4 -konsolille, mikä on omiaan lisäämään tilaajamäärää entisestään. Pelaajamääristä puhuttaessa on huomioitava myös se, että kyse on uusista rekisteröinneistä. Vanhan Final Fantasy XIV:n tilaajia, jotka ovat jatkaneet uuden version parissa, ei olla laskettu tähän lukemaan mukaan lainkaan. Todellinen rekisteröityjen pelaajien määrä lienee siis selvästi kahta miljoonaa suurempi.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Final Fantasy XIV päivittyy tiuhaan – PS4-versio ensi kuussa

Final Fantasy 14 nosti Square Enixin voitolliseksi

Hätäpäivityksiä ja ilmaista peliaikaa – FF XIV jatkaa kompasteluaan

Muropaketin uusimmat